
Pikalinkit
Uimavesi
Uimavesi_Uusi_Pääsisältö
Yleinen uimaranta on ranta, jolla odotetaan käyvän huomattava määrä uimareita. Pienillä uimarannoilla tarkoitetaan nimensä mukaisesti rantoja, joilla ei odoteta käyvän huomattavaa määrää uimareita. Kuntien terveydensuojeluviranomaiset valvovat yleisten uimarantojen veden laatua.
Vedestä mitataan kesäisin uimakauden aikana säännöllisesti sellaisten bakteerien pitoisuuksia, jotka osoittavat uimaveden ulosteperäistä saastumista. Uimarannoilta tehdään havaintoja myös syanobakteerien eli sinilevien ja jätteiden esiintymistä. Uimaveden ulosteperäinen saastuminen ja sinilevät voivat aiheuttaa haittaa uimareiden terveydelle, kuten esimerkiksi pahoinvointia ja vatsa- ja iho-oireita.
Valvira ohjaa kuntien terveydensuojeluviranomaisia uimaveden valvonnassa. Yleisten uimarantojen turvallisuuteen liittyviä asioita hoitaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Tukes. Uimaveden laadun tutkimukset on tehtävä Ruokaviraston hyväksymässä laboratoriossa (ruokavirasto.fi). Ennen kuin laboratorio hyväksytään, Valvira tarkastaa, että laboratorion käyttämät tutkimusmenetelmät täyttävät lainsäädännön vaatimukset.
Luettelot yleisistä uimarannoista uimakaudella
Uimakausi on ajanjakso, jolloin yleisillä uimarannoilla käy huomattava määrä uimareita. Uimakausi on määritelty lainsäädännössä siten, että suurimmassa osassa Suomea uimakausi alkaa 15.6. ja päättyy 31.8. Pohjoisimmassa Suomessa – Lapin läänissä ja Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa – uimakausi on 25.6.–15.8.
Ennen uimakauden alkua kunnan terveydensuojeluviranomaisen on julkaistava luettelo kunnan yleisistä uimarannoista. Luettelosta on tiedotettava esimerkiksi julkaisemalla se paikallisessa lehdessä tai kunnan ilmoitustaululla. Luettelon on myös oltava nähtävillä kunnan verkkosivuilla. Tiedottamisen tarkoituksena on, että uimarantojen käyttäjillä on mahdollisuus vaikuttaa säännöllisesti valvottavien uimarantojen määrään.
Uimarannan ja veden laadusta tiedottaminen
Uimakauden aikana uimarannan ylläpitäjän on yhteistyössä kunnan terveydensuojeluviranomaisen kanssa tiedotettava monista asioista sekä verkkosivuilla että uimarannalla. Tiedotettavia asioita ovat esimerkiksi rannan laatuluokka, ns. uimavesiprofiili, eli kuvaus uimaveden ja ympäristön ominaisuuksista ja veden laadun tutkimustulokset.
Luettelo suurimmista uimarannoista ja tulokset niiden uimavedestä otetuista näytteistä toimitetaan vuosittain Euroopan komissiolle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos laatii suurimmista rannoista komissiolle raportin vuosittain. Uimavesien laadun seurannasta voit lukea lisää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta (thl.fi). Uimarantojen laatuluokitukset löytyvät Euroopan ympäristöviraston (European Environment Agency) sivuilta (europa.eu). Karttaa suurentamalla saa esille uimarantojen uimaveden luokat.