
Pikalinkit
WSP-riskinarviointi
WSP-riskinarviointi
Riskinarviointi valvonnan perustana
Toiminnanharjoittajan omavalvonnan ja talousveden laadun viranomaisvalvonnan on perustuttava veden terveydelliseen laatuun vaikuttavien riskien arviointiin ja hallintaan. Terveydensuojelulain 2 §:n 2 momentissa on säädetty, että elinympäristöön vaikuttavan toiminnan harjoittajan on tunnistettava toimintansa terveyshaittaa aiheuttavat riskit ja seurattava niihin vaikuttavia tekijöitä (omavalvonta). Terveydensuojelulain 20 §:ssä säädetään, että talousvettä toimittavan laitoksen omavalvonnan ja talousveden laadun valvonnan on perustuttava veden terveydelliseen laatuun vaikuttavien riskien arviointiin ja hallintaan. Talousvettä toimittavan laitoksen riskinarviointi on tehtävä toiminnanharjoittajien ja viranomaisten välisenä yhteistyönä.
Työkalu systemaattiseen riskinarviointiin
Talousvesiasetuksen (1352/2015) 3 §:ssä määritellään, että riskinhallinnalla tarkoitetaan standardin SFS-EN 15975-2 tai sitä vastaavan muun kansainvälisen standardin mukaisesti vedentuotantoketjulle tehtävää talousveden laatua uhkaavien vaarojen tunnistamista, riskien arviointia sekä riskien hallintakeinojen ja niiden seurantamenetelmien määrittämistä ja käyttöönottoa. Water Safety Plan (WSP) on em. standardin mukainen riskinhallintamenetelmä ja talousvettä toimittavan laitoksen riskinarviointi voidaan tehdä verkkopohjaisella WSP-työkalulla (https://wspssp.fi).
Kuva 1. WSP (Water Safety Plan) -periaatteen mukaisen riskinarvioinnin ja riskienhallinnan vaiheet. WSP on talousveden turvallisuutta uhkaavien riskien hallintajärjestelmä, jonka tarkoituksena on varmistaa turvallisen talousveden jatkuva saatavuus.
Riskinarvioinnin merkitys talousveden laadun viranomaisvalvontaan
Toiminnanharjoittaja laatii esityksen viranomaisvalvonnan näytteenottosuunnitelmasta tai valvontatutkimusohjelman niille vedenjakelualueille, joilla käytetään tai toimitetaan talousvettä käytettäväksi vähintään 10 m3 päivässä tai vähintään 50 henkilön tarpeisiin (talousvesiasetuksen soveltamisohje osa I, taulukko 3). Talousvettä toimittavilla laitoksilla on oltava ennen esityksen antamista terveydensuojeluviranomaisen hyväksyntä (terveydensuojelulaki 20 §) talousvesiasetuksen 7a §:n mukaiselle riskinarvioinnille.
Jos riskinarviointia ei ole tehty eikä sitä ole hyväksytty, viranomaisvalvonnan vähimmäistutkimustiheys on vähintään talousvesiasetuksen liitteen II taulukon 3 mukainen. Tällöin valvonnasta ei saa vähentää muuttujien tutkimustiheyttä eikä poistaa muuttujia, mutta terveydensuojeluviranomainen voi lisätä tutkimustiheyttä ja muuttujia.
Riskinarvioinnin perusteella viranomaisen valvontatutkimuksiin voidaan lisätä muitakin kuin talousvesiasetuksessa mainittuja muuttujia. Talousvesiasetuksessa mainittujen muuttujien tutkimustiheyttä (paitsi Escherichia coli -bakteerin ja koliformisten bakteerien) voi vähentää riskinarvioinnin tulosten perusteella, jos se on mahdollista riskinarvioinnin ja muiden talousvesiasetuksessa esitettyjen edellytysten perusteella. Muita talousvesiasetuksessa mainittuja muuttujia paitsi mikrobiologisia muuttujia voidaan jopa poistaa viranomaisvalvonnasta, jos riskinarvioinnilla voidaan osoittaa, että mikään kohtuudella ennakoitavissa oleva tekijä ei todennäköisesti heikennä talousveden laatua ja kaikki muutkin talousvesiasetuksessa esitetyt edellytykset pitävät paikkansa. Perustelut tutkimustiheyden vähentämiseksi tai muuttujan poistamiseksi valvonnasta on esitettävä valvontatutkimusohjelmassa tai näytteenottosuunnitelmassa.
Yhteyshenkilöt
Jaana Kilponen
ylitarkastaja
puh. 0295 209 621
etunimi.sukunimi@valvira.fi
Paul Streng
ylitarkarkastaja
puh. 0295 209 456
etunimi.sukunimi@valvira.fi
Katso myös
Videoita WSP:n käyttämisestä (wspssp.fi)
Listaus koulutetuista kouluttajista (stm.fi) WSP-kouluttajakoulutukseen osallistuneet