Sisäilman hiukkaset ja kuidut

Sisäilman hiukkaspitoisuuteen ja -koostumukseen vaikuttavat pääasiassa ihmisen oma toiminta huoneistossa sekä ulkoa tulevat hiukkaset, kuten liikenteen aiheuttamat päästöt, esimerkiksi katupöly ja pakokaasut ja luonnosta peräisin olevat hiukkaset mm. siitepöly. Pientaloalueilla myös talokohtaisista lämmityskattiloista ja tulipesistä aiheutuvat hiukkaspäästöt voivat olla paikallisesti merkittäviä, koska savupiippujen päästökorkeus on alhainen.

Sisäilmaan saattaa kulkeutua hiukkasia myös rakenteista, mikäli ilmaa kulkeutuu rakenteiden läpi hallitsemattomasti. Likaiset tai huonokuntoiset ilmanvaihtolaitteet ja -kanavat voivat myös tuottaa hiukkasia sisäilmaan. Ulkoilman hiukkasten kulkeutumista sisäilmaan voidaan vähentää tuloilman mahdollisimman hyvällä suodatuksella. Erityisesti vilkkaiden liikenneväylien läheisyydessä tuloilman suodatus on tarpeellista.

Ihmisen omasta toiminnasta syntyvien hiukkasten määrään vaikuttavat mm. tupakointi, kotieläimet, tekstiilien määrä ja laatu sekä siivouskäytännöt. Terveyden kannalta riittävästä ilmanvaihdosta ja ilmanvaihtolaitteiden puhdistuksesta ja huollosta on tietoa Oleskelutilojen lämpötila ja ilmanvaihto –sivulla.

Sisäilmassa suuret hiukkaset eivät jää leijumaan ilmaan, vaan ne laskeutuvat lattialle ja muille tasopinnoille. Terveyden kannalta merkitystä on erityisesti laskeutuneen pölyn sisältämillä orgaanisilla hiukkasilla ja mineraalivillakuiduilla. Ärsytysoireet voivat aiheutua suorasta ihokosketuksesta ja hetkellisesti kohonneiden hiukkaspitoisuuksien kuormittaessa hengitysteiden limakalvoja ja silmiä.

Hengitettävät hiukkaset ja pienhiukkaset

Hengitettävät hiukkaset ja pienhiukkaset ovat ulkoilmassa peräisin palamisreaktioista, liikenteen, energiantuotannon ja teollisuuden päästöjen kaukokulkeumasta ja katupölystä. Ulkoilman pienhiukkasten on todettu lisäävän lasten ja astmaatikkojen oireita sekä hengitys- ja sydänsairaiden sisäänottoja sairaaloihin ja kuolleisuutta.

Ulkoilman hiukkasten aiheuttamien terveyshaittojen ehkäisemiseksi ei ole nykyisen tutkimustiedon perusteella määritettävissä pitoisuutta, jonka alapuolella haittoja ei esiintyisi. Pienhiukkasten (PM2.5) oletetaan olevan terveydelle haitallisimpia, koska ne kulkeutuvat syvemmälle hengitysteihin kuin suuremmat hiukkaset.

Asbesti

Asbestia on käytetty useissa eri rakennusmateriaaleissa mm. putkieristeissä, ilmanvaihtokanavissa, lattialaatoissa, liimoissa, kiinnityslaasteissa, tasoitteissa sekä rakennuslevyissä 1970-luvulle asti. Ehjistä asbestimateriaaleista ei ole haittaa terveydelle, mutta rikkoutuneista asbestia sisältävistä materiaaleista voi irrota asbestikuituja sisäilmaan.

Rakennusten korjaustöitä suunniteltaessa on tarvittaessa selvitettävä rakenteiden sisältämä asbesti. Asbestia sisältävien rakenteiden korjaustöissä tulee huolehtia työalueiden eristämisestä ja alipaineistuksesta sekä jälkisiivouksesta. Asbestimateriaalia käsiteltäessä ilmaan leviää pölyä ja muita asbestikuituja. Asbestia sisältävien rakenteiden purku- ja korjaustöitä saavat tehdä vain siihen luvan saaneet yritykset.

Sisäilman asbestikuitupitoisuuden pitää olla alle 0,01 kuitua/cm³. Asbestikuitujen esiintyminen pinnoille laskeutuneessa pölyssä ei ole hyväksyttävää. Huoneilman asbestipitoisuus on tarpeen mitata, jos rakennuksessa tehdään asbestipurku- tai korjaustöitä ja kuituja saattaa kulkeutua purettavasta tilasta asunnon tai muun oleskelutilan sisäilmaan. Jos rakennuksen asbestia sisältävät materiaalit ovat huonokuntoisia, saattaa myös tällöin olla syytä mitata sisäilman kuitupitoisuus. Hengitysilman mukana kuidut kulkeutuvat ja kerääntyvät keuhkoihin. Altistumisesta voi aiheutua keuhkosyöpää, asbestoosia ja keuhkopussin sairauksia.

Asbestitulosten tulkintaan on tehty tiukennus mittausepävarmuuden osalta (9.6.2021)

Asumisterveysasetuksessa (STM:n asetus 545/2015), jonka 4 §:n 3 momentissa todetaan mittausepävarmuudesta:

”Toimenpiderajan ylittymistä arvioitaessa on tehtävä mittaus- tai näytteenottotapahtumaa ja jatkoanalyysiä koskeva epävarmuustarkastelu. Toimenpideraja ylittyy, jos tässä asetuksessa tarkoitettujen altisteiden numeeriset arvot ylittyvät mittausepävarmuus huomioon ottaen.”

Aiemmin on tulkittu tätä asetuksen kohtaa siten, että toimenpiderajan ylitys tapahtuu vain, jos tulos mittausepävarmuus vähennettynä ylittää toimenpiderajan. Tämä koski kaikkia toimenpiderajoja. Asbestin osalta tulkintaa on nyt muutettu alla mainituin perusteluin:

Asbestin ilmanäytteen raja on ilmaistu seuraavasti (19 §, 4 mom.):

”Asbestikuitujen esiintymistä pinnoille laskeutuneessa pölyssä pidetään toimenpiderajan ylittymisenä. Sisäilman asbestikuitujen pitoisuus ei saa ylittää 0,01 kuitua/cm³.”

Asetuksessa todetaan ”ei saa ylittää”. Asbestin tiedetään olevan kiistatta terveydelle haitallinen aine eikä asbestia tavallisesti esiinny sisäilmassa. Asbestin toimenpiderajan ylittymisen arvioinnissa on huomioitava epävarmuustekijä tiukemmin kuin muutoin on ohjeistettu asumisterveystutkimuksissa tehtävän. Asbestin ilmanäytteen tehtävänä on varmentaa, ettei ilmassa ole asbestia. Eli jos mittaustulos lisättynä mittausepävarmuudella (mittausepävarmuus ja Poissonin 95%:n vaihteluväli) ylittää asetuksessa annetun rajan asbestin ilmapitoisuudelle katsotaan toimenpiderajan ylittyvän. Tällöin on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin lähteen selvittämiseksi ja tilanteen korjaamiseksi.

Valvira toimittaa tulkintansa tiedoksi sosiaali- ja terveysministeriölle, joka voi ottaa sen huomioon asumisterveysasetusta uudistaessaan.

Mineraalivillakuidut

Mineraalivillakuitujen lähteenä voivat olla esimerkiksi huonokuntoiset tuloilmakanavien äänenvaimentimet ja eristeet tai akustiikkalevyt. Kuituja voi kulkeutua sisäilmaan myös seinien tai katon eristeistä, mikäli rakenteiden läpi kulkeutuu ilmaa hallitsemattomasti. Mineraalivillakuidut voivat aiheuttaa ärsytysoireita silmissä, iholla ja limakalvoilla.

Teollisia mineraalikuituja ovat keraamiset kuidut, eristevilla- ja lasivillakuidut. Niiden toimenpideraja kahden viikon aikana pinnoille laskeutuneessa pölyssä on 0,2 kuitua/cm².