
Pikalinkit
Allasvesi
Allasvesi_Uusi_Pääsisältö
Uimahallin, uimalan tai kylpylän perustamisesta on tehtävä kirjallinen ilmoitus kunnan terveydensuojeluviranomaiselle.
Asetuksen mukainen valvonta
Yleisessä käytössä olevien uimahallien ja kylpylöiden sisä- ja ulkoaltaiden vesiä sekä vastaavien laitosten, kuten esimerkiksi hoito- ja oppilaitosten ja hotellien altaiden vesiä valvotaan allasvesiasetuksen mukaisesti.
Allasvedessä ei saa olla pieneliöitä, loisia eikä mitään muitakaan aineita sellaisia määriä tai pitoisuuksia, että ne voivat aiheuttaa vaaraa ihmisten terveydelle. Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on valvottava allasveden laatua säännöllisesti otettavilla näytteillä ja lisäksi laitoksen ylläpitäjän on seurattava vedenkäsittelyn toimivuutta käyttötarkkailulla.
Valviran on laatinut allasvesiasetuksen soveltamisohjeen, jossa annetaan tulkintoja ja käytännöllisiä esimerkkejä asetuksen soveltamiseen. Soveltamisohje on tarkoitettu kuntien terveydensuojeluviranomaisille. Soveltamisohje on julkaistu verkkojulkaisuna.
Vesityökortti
Valvira pitää yllä ja kehittää allasvesihygienian osaamistestausjärjestelmää sekä hyväksyy osaamistestaajaksi hakevia. Uimahalleissa ja kylpylöissä tai vastaavissa laitoksissa työskentelevällä allasveden laatuun vaikuttavia toimenpiteitä tekevällä henkilöllä on oltava Valviran antama todistus eli vesityökortti laitosteknisestä ja allasvesihygieenisestä osaamisesta. Vesityökortti-sivulla on annettu ohjeita kuinka vesityökortin voi suorittaa ja kuinka haetaan testaajaksi.
Laitoksen ylläpitäjä laatii valvontaohjelman
Laitoksen ylläpitäjän on laadittava kunnan terveydensuojeluviranomaisen kanssa laitokselle valvontaohjelma, jossa otetaan huomioon laitoksen ominaispiirteet. Viranomaisvalvontaan kuuluvat allasvesitutkimukset on tehtävä laatuvaatimukset täyttävissä ja akkreditoiduissa laboratorioissa ja näytteiden otto sekä tutkimukset on tehtävä standardien mukaisesti.
Veden huonon laadun syy on selvitettävä heti
Jos allasvesi ei täytä sille asetettuja laatuvaatimuksia ja vedestä voi aiheutua haittaa terveydelle, kunnan terveydensuojeluviranomaisen on yhdessä laitoksen ylläpitäjän kanssa selvitettävä syy veden laadun poikkeamaan ja määrättävä laitoksen ylläpitäjä viipymättä korjaamaan tilanne. Kunnan terveydensuojeluviranomainen voi tarvittaessa myös kieltää altaan käytön. Valvira ohjaa kuntien terveydensuojeluviranomaisia allasvesien valvontaan liittyvissä asioissa. Uimahallien ja kylpylöiden muuhun turvallisuuteen liittyvästä valvonnasta vastaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).
Säädökset
Katso myös
Allasvesiasetuksen soveltamisohje. Uima-allasveden laatu ja valvonta (pdf)
Valvontatutkimusohjelma (liite 11): malli (docx)
Lisää valvontatutkimusohjelmaan liittyviä asiakirjamalleja (suh.fi)
Uimavesivälitteisen epidemian selvittäminen: ohje (pdf) ja liite (doc)
Uimahallien ja kylpylöiden sisäilmastoa ja ilmanvaihtoa koskevat terveydelliset ohjeet (pdf)
Kylpylöiden ilmanvaihdon laskuesimerkkejä (pdf)
Vedestä eristettyjen mikrobikantojen, genominäytteiden ja sekvenssien lähettäminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen (pdf) ja THL:n saatelomake (pdf, thl.fi)