Ihmisiä neuvottelupöydän ääressä
Valittu osio: Ajankohtaista

Sisältöjulkaisija

null Adoptio ei sovellu auttamiseen Afganistanissa − lapsille apua muilla keinoilla

Adoptio ei sovellu auttamiseen Afganistanissa − lapsille apua muilla keinoilla

24.8.2021 14:04 / Tiedote

Valviran yhteydessä toimiva adoptiolautakunta on saanut tiedusteluja, voisiko adoptio olla Afganistanissa yksi auttamisen väylä. Adoptiolautakunta kuitenkin katsoo, että nykytilanteessa Afganistanissa ei ole adoptioon tarvittavia lainsäädäntö- ja viranomaisrakenteita, minkä vuoksi lapsen oikeuksien turvaaminen ei ole mahdollista. Adoptioyhteistyö vaatii vakaan hallinnon, toimivan lastensuojelujärjestelmän sekä lapsen oikeuksia suojaavan ja yhteistyöhön sopivan lainsäädännön.

”Kansainvälistä adoptiota tulisi välttää katastrofi- ja poikkeusoloissa, jolloin on erityisen korkea riski, että lapsia joutuu eri syistä eroon vanhemmistaan. Lisäksi on hyvä muistaa että kansainvälinen adoptio on viimesijainen vaihtoehto lapselle vakaissakin olosuhteissa, toteaa adoptiolautakunnan puheenjohtaja Irene Pärssinen-Hentula.

”Tällä hetkellä ensisijaista on kaikin keinoin ehkäistä ennalta lasten joutumista eroon vanhemmistaan sekä tehtävä perheenyhdistämistyötä Afganistanissa heti, kun se on mahdollista.”

Adoptiolautakunnan näkemyksen mukaan suomalaisten luonnollinen halu auttaa olisi tärkeää kanavoida avustusjärjestöjen humanitäärisen avun kautta.

”Jos Suomessa asuvan perheen toiveena on adoptoida lapsi perheeseen, prosessi etenee kotimaan adoption tai suomalaisten adoptiojärjestöjen tarjoamien vakiintuneiden yhteistyömaiden kautta, sanoo Pärssinen-Hentula.

Adoptiojärjestöjä Suomessa ovat Pelastakaa Lapset ry sekä Interpedia ry.

Lisätietoja:

Adoptiolautakunnan puheenjohtaja Irene Pärssinen-Hentula, 0295 209 247

Lisätietoa adoptioista:

Adoptiolautakunta (valvira.fi)

Pelastakaa Lapset ry (pelastakaalapset.fi)

Interpedia ry (interpedia.fi)