
Siiri
Siiri - sivu
Korkeakouluharjoittelu Valviran ammattioikeusryhmässä
Siiri vietti kesän 2021 harjoittelussa Valviran ammattioikeusryhmässä. Hän opiskelee hallintotieteitä Vaasan yliopistossa pääaineenaan sosiaali- ja terveyshallintotiede. Valvirassa työskentelyn Siiri näkee hyvänä ponnahduslautana lääkepolitiikan teemoihin, joista hän kiinnostui jo farmasian opintojen aikana.
"Valvirassa tehdään töitä terveydenhuollon parissa, joten ajattelin, että se osaltaan linkittyy lääkepolitiikkaan. Tätä kautta pääsen kurkistamaan myös siihen maailmaan."
Erityisen mukavaa harjoittelussa on ollut mukava työporukka. Siiri kertoo, että harjoittelijat otettiin hyvin vastaan: on tarjottu kivasti vastuuta ja haastetta, mutta kuitenkin muistettu se, että he ovat täällä harjoittelemassa.
"Meitä on koko harjoittelun ajan neuvottu ja autettu kyllä todella ihanasti."
Korkeakouluharjoittelu on vahvistanut myös Siirin käsitystä siitä, että hänen paikkansa työelämässä voisi jatkossakin olla valtiolla.