
Outi
Pääsihteerinä Tukijassa
Pääsihteerinä Tukijassa
Outi työskentelee Valviran hallinto-osastolla Tukijan pääsihteerinä. Tukija on valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta.
Koulutukseltaan Outi on yhteiskuntatieteiden maisteri, jonka pääaineena on ollut valtio-oppi ja pitkänä sivuaineena kansanterveystiede.
"Sitä kautta kiinnostuin näistä nykyisistä tehtävistäni, mutta työskennellyt olen erityisesti viestinnän ja kulttuurin aloilla aiemmin."
Outi on viihtynyt työssään jo pitkään. Hänen mukaan työ pääsihteerinä on ennen kaikkea hallintoa ja byrokratiaa.
"Tähän työhön yhdistyy hyvin mielenkiintoinen kanssakäyminen erilaisten asiantuntijoiden ja ihmisten kanssa. Tämä on yhteispeliä ja yhteensovittamista."
Erityispiirteenä Valviran työyhteisössä Outi mainitsee innostuksen ilmapiirin. Työn merkitystä ja vetovoimaa lisää se, että tehtävät ovat mielenkiintoisia. Myös kontaktit viraston ulkopuolelle ovat Outin mukaan kiinnostavia, joskus haasteellisiakin.
"Näen kyllä, että tällä kentällä tapatuu paljon kaikenlaista tulevaisuudessakin".