
Meri
Meri teksti ja video
Korkeakouluharjoittelu Valviran ammattioikeusryhmässä
Meri suoritti kolmen kuukauden korkeakouluharjoittelun Valvirassa. Ammatiltaan hän on sairaanhoitaja. Pian hänen on tarkoitus valmistua vielä kansanterveystieteen sekä sosiaali- ja terveyshallintotieteen maisteriksi.
"Aiemman sairaanhoitajataustani vuoksi teema, jossa liikutaan, eli sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt, on minulle tuttu."
Omakohtainen kokemus on tärkeää ja arvokasta, koska Merin työpäivään sisältyy paljon hakijoiden neuvomista ja ohjaamista. Lisäki Meri käsittelee ammattioikeushakemuksia.
"Tässä työssä tarvitaan erityisesti hyviä vuorovaikutustaitoja."
Myöskin ajankäytönhallinta on tärkeää, koska laki määrä tietyt käsittelyajat, joita valviralaisten on noudatettava.
Parhasta Merin harjoittelussa on ollut päästä näkemään, minkälaisia moninaisia tehtäviä Valviralla on.
"Olen päässyt myös hyvin mukaan porukkaan. Kuten monessa muussakin asiassa, niin myös täällä ihmiset ja työkaverit ovat kyllä kaikkein parasta!"
Meri kertoo, että hänen intohimonaan on terveydenhuollon kehittäminen. On siis tärkeää olla muutoksessa mukana.