
Kirsi
Kirsi - sivu
Ylitarkastajana vanhustenhuollossa
Kirsi on vanhustenhuollon ylitarkastaja, jolla on kokemusta yli 10 vuoden ajalta erilaisista vanhustenhuollon päällikkö- ja johtotehtävistä. Valvirassa työ koostuu kolmesta osa-alueesta: neuvonnasta ja ohjauksesta, kanteluiden käsittelystä ja lausuntojen valmistelusta.
Erityisesti Kirsi pitää neuvonnasta ja ohjauksesta, koska siinä pääsee keskustelemaan myös kuntalaisten sekä kuntien ja yritysten edustajien kanssa.
Työ edellyttää kykyä etsiä paljon tietoa monista eri lähteistä. On myös tärkeää tykätä kirjoittamisesta, koska työssä täytyy tuottaa paljon tekstiä.
"Mutta ehdottomasti myöskin sellainen kyky konsultoida kaveria, sillä täällä on huippuammattilaisia paljon tukena."
Työyhteisö Valvirassa on Kirsin mukaan moninainen. Kollegoita on töissä niin Turussa, Rovaniemellä kuin Helsingissäkin.
"Kauhean avuliaita ovat kaikki, ja aina on saanut apua silloin, kun on pyytänyt. Se on jotenkin ihan huikeeta, miten monipuolinen ja syvä osaaminen monista vanhustenhuollon asioista meidän tiimiläisillä on."
Työn sisällön lisäksi Kirsi arvostaa, että Pasilan toimisto on hyvällä sijainnilla. Liukuvat työajat ovat joustavat, mikä helpottaa työn ja yksityiselämän yhteensovittamista.