
Jari
Jari - sivu
Rovaniemen toimipaikassa ylitarkastajana
Valviran Rovaniemen toimipaikassa työskentelee noin 30 ihmistä. Yksi heistä on Jari, joka työskentelee ylitarkastajana vanhuspalvelujen lupien valvonnassa.
"Meillä on pieni mutta mukava työyhteisö. Ihmiset ovat hyvin asiantuntevia ja täällä on kiva tehdä töitä", Jari kertoo.
Ylitarkastajaksi Valviraan Jari päätyi oltuaan tutkijana ja opettajana mukana Lapin yliopiston ja Valviran välisessä yhteistyössä. Koulutukseltaan hän on hallintotieteiden lisensiaatti. Jarin erityisosaaminen sosiaalioikeuden saralla kohtaa hänen mukaansa erinomaisesti työn vaatimusten kanssa.
Työhön kuuluu sosiaali- ja terveydenhuollon lupiin sekä alan toimijoiden ohjaukseen liittyviä tehtäviä. Lisäksi hän tekee erilaisia kehittämistehtäviä lainsäädäntöön ja omaan organisaatioon liittyen.
"Kuulun myös koulutustyöryhmään ja yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukuntaan", Jari kertoo.
Työ on Jarin mukaan sopivan haastavaa. Aina on myös mahdollisuus kehittää itseänsä.
Erityismaininnan saa myös Rovaniemen toimistorakennus, jossa jokaisella työntekijällä on omat työhuoneet. Kyseessä on vanha ja perinteikäs sodan ajalta säilynyt Uiton rakennus.