
Sähkösavukkeet
Sähkösavukkeet_pääsisältö
Sähkösavukkeita, täyttösäiliöitä ja höyrystettäväksi tarkoitettuja nikotiinittomia nesteitä saa myydä ja muutoin luovuttaa kuluttajille ainoastaan tupakkalain ja sen nojalla annettujen säännösten sekä asiaa koskevan EU:n lainsäädännön mukaisissa vähittäismyyntipakkauksissa.
Edellä mainittuja tuotteita on siten aina myytävä erillisessä vähittäismyyntipakkauksessa. Sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden vähittäismyyntipakkausten pakollisten merkintöjen osalta on riittävää, että vaaditut merkinnät ovat tuotteen vähittäismyyntipakkauksessa, eikä niitä tarvitse olla sähkösavukkeessa/täyttösäiliössä. Itse tuotteiden merkinnöistä säädetään tupakkalaissa erikseen (ks. alla kohta "Merkinnät sähkösavukkeissa ja täyttösäiliöissä").
On kuitenkin huomattava, että tupakkalaissa säädetyt kielletyt merkinnät koskevat sekä sähkösavukkeita, täyttösäiliöitä ja höyrystettäväksi tarkoitettuja nikotiinittomia nesteitä että niiden vähittäismyyntipakkauksia (ks. alla kohta "Kielletyt merkinnät").
1.5.2023 tulee voimaan nk. plain packaging sääntely. Sähkösavukkeen tai nikotiininesteen vähittäismyyntipakkaus ei saa merkinnöiltään erottua muista saman tuoteryhmän vähittäis-myyntipakkauksista eikä merkintöjen avulla saa edistää tuotteen myyntiä.
Merkinnät vähittäismyyntipakkauksissa
Sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden vähittäismyyntipakkauksissa on oltava:
- luettelo tuotteen sisältämistä ainesosista alenevassa painojärjestyksessä
- maininta tuotteen nikotiinipitoisuudesta ja annostuksesta
- valmistajan eränumero
- suositus tuotteen pitämisestä lasten ulottumattomissa
- suomen- ja ruotsinkieliset terveysvaroitukset
- lehtinen, joka sisältää seuraavat tiedot tuotteesta ja sen käytöstä:
- tuotteen käyttöä ja säilyttämistä koskevat ohjeet, joissa mainitaan, että tuotetta ei suositella nuorille eikä tupakoimattomille
- tiedot sairauksista ja muista terveydentilaan liittyvistä olosuhteista, jotka estävät tuotteen käytön
- erityisille riskiryhmille suunnatut varoitukset
- tiedot tuotteen mahdollisista haittavaikutuksista
- tiedot riippuvuuden aiheutumisesta ja myrkyllisyydestä
- valmistajan ja maahantuojan sekä EU:ssa sijaitsevan yhteyshenkilön yhteystiedot.
Sähkösavukkeen täyttösäiliön vähittäismyyntipakkauksessa on oltava seuraava nikotiinia koskeva varoitusmerkintä: ”Tämä tuote sisältää nikotiinia, joka on voimakkaasti riippuvuutta aiheuttava aine”. Varoitusmerkintä on sijoitettava sähkösavukkeen ja täyttösäiliön vähittäismyyntipakkauksen kahdelle suurimmalle pinnalle keskelle sille varattua aluetta, ja sen on oltava yhdensuuntainen pinnalla olevan päätekstin kanssa. Varoitusmerkinnän teksti on painettava mustalla, lihavoidulla Helvetica-kirjasimella valkoiselle taustalle kirjasimella, jonka pistekoko on sellainen, että teksti peittää mahdollisimman suuren osan sille varatusta alueesta. Varoitusmerkinnän on katettava 32 prosenttia siitä pinnasta, jolle se sijoitetaan.
Myös höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinittoman nesteen vähittäismyyntipakkauksessa on oltava luettelo tuotteen sisältämistä ainesosista alenevassa painojärjestyksessä.
Mikäli myynnissä olevaa sähkösavuketta ei ole täytetty nikotiininesteellä, ei vähittäismyyntipakkaukseen merkitä edellä olevia kohtia 1, 2 ja 5.
Merkinnät sähkösavukkeissa ja täyttösäiliöissä
Tupakkalain mukaan sähkösavukkeiden ja täyttösäiliöiden merkintöjen osalta sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta N:o 1272/2008 kemikaalien luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista koskien, ns. CLP-asetusta.
CLP-asetuksen mukaisia merkintöjä ei vaadita tyhjänä myytäviin sähkösavukkeisiin, vaan ainoastaan sellaisiin sähkösavukkeisiin, jotka ovat kertakäyttöisiä ja nikotiininesteellä valmiiksi täytettyjä. Tällaisia kertakäyttöisiä nikotiininesteellä täytettyjä sähkösavukkeita pidetään kemikaalin vähittäismyyntipakkauksina vastaavalla tavalla kuin täyttösäiliöitä.
Tarkempia tietoja CLP-asetuksen mukaisista merkinnöistä on saatavilla Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin verkkosivuilta (https://tukes.fi/kemikaalit/clp-luokitus-merkinnat-ja-pakkaaminen/merkinnat).
Kielletyt merkinnät
Sähkösavukkeen, nikotiininestettä sisältävän täyttösäiliön, höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinittoman nesteen tai niiden vähittäismyyntipakkauksen merkinnät eivät saa:
- edistää tuotteen myyntiä tai kannustaa tuotteen kulutukseen antamalla väärää vaikutelmaa tuotteen ominaisuuksista, terveysvaikutuksista, riskeistä tai päästöistä
- sisältää mitään tietoja tuotteen sisältämästä tervasta tai hiilimonoksidista
- antaa ymmärtää, että tuote on vähemmän haitallinen kuin muut tuotteet tai että tuotteessa on pyritty vähentämään joidenkin savun haitallisten osien vaikutusta
- antaa ymmärtää, että tuotteella on elinvoimaa ja energiaa lisääviä, parantavia, nuorentavia, luonnollisia tai orgaanisia ominaisuuksia taikka että sen käytöstä on muuta terveyteen tai elämäntapoihin liittyvää hyötyä
- viitata muihin lisäaineisiin kuin makuun, taikka lisäaineiden puutteeseen
- muistuttaa elintarviketta tai kosmeettista valmistetta
- antaa ymmärtää, että tuotteella on ympäristöetuja
- antaa ymmärtää, että tuote on paloturvallinen tai muuten luoda mielikuvaa tuotteen vaarattomuudesta tai siitä, että se on paloturvallisempi kuin muut vastaavat tuotteet.
Luettelo ei ole tyhjentävä, vaan joihinkin sellaisiin merkintöihin, joita luettelo ei kata, voidaan tarvittaessa puuttua markkinointikieltoa koskevan säännöksen nojalla.