
Valvontaprosessin kulku
Valvontaprosessin kulku
Ammattihenkilön ammatinharjoittamista koskevan asian selvittely lähtee liikkeelle niistä tiedoista, jotka asiassa on sen tullessa vireille eli useimmiten ilmoituksesta saatavista tiedoista. Ammattihenkilöllä voi olla myös aiempaa valvontaa, jolloin lähtötiedot ovat laajemmat. Riippuen siitä, minkä luonteisesta valvonta-asiasta on kyse, asian esittelijä arvioi, mitä selvitystä asiassa lähdetään hankkimaan. Usein ei ole yksiselitteistä, onko kyse terveydentilaan ja toimintakykyyn, epäasianmukaiseen menettelyyn vai osaamiseen liittyvistä asioista, vai liittyykö asiaan elementtejä kaikista näistä.
Valviralla on valvonta-asioita selvittäessään laaja tiedonsaantioikeus sekä ammattihenkilöä että hänen ammattitoimintaansa koskeviin tietoihin ja asiakirjoihin. Tavallisimmin ammattihenkilöä koskevissa valvonta-asioissa pyydetään selvityksiä ammattihenkilön työpaikoilta ja hoitavalta taholta. Valvira voi myös selvittää, mitä lääkkeitä ammattihenkilölle on määrätty ja kuka ne on määrännyt sekä mitä lääkkeitä ammattihenkilö on määrännyt ja kenelle. Arvioitaessa ammattitoiminnan asianmukaisuutta voidaan ammattihenkilön potilaista ottaa ns. potilasotos, jonka perusteella arvioidaan ammattihenkilön toimintaa. Mikäli riittävää selvitystä ammattihenkilön ammatillisesta toimintakyvystä ja terveydentilasta tai ammattitaidosta ei ole mahdollista saada muilla keinoin, Valvira voi velvoittaa ammattihenkilön ammatillisen toimintakyvyn ja terveydentilan tai ammattitaidon selvittämiseen. Valvira voi myös määrätä tehtäväksi vastaanottotoiminnan tarkastuksen, mikäli se on asian selvittämiseksi tarpeen. Valvonta-asiassa ammattihenkilöltä itseltään pyydetään aina selvitys, joskus useampikin.
Kun asiassa arvioidaan saadun riittävä selvitys sen ratkaisemiseksi, ammattihenkilöä kuullaan eli hänelle varataan tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä. Mikäli asia ei anna aihetta toimenpiteisiin, ammattihenkilöä ei yleensä ole tarpeen kuulla. Päätös, jossa todetaan, ettei asia anna aihetta toimenpiteisiin, sekä päätös, jolla ilmaistaan käsitys, kiinnitetään ammattihenkilön huomiota johonkin seikkaan, annetaan huomautus, kehotus tai velvoite, ratkaistaan terveydenhuollon valvontaosastolla. Asiat, joissa esitetään kirjallista varoitusta, ammatinharjoittamisoikeuden rajoittamista tai poistamista tai ammattinimikkeen käytön kieltämistä käsitellään ja ratkaistaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvontalautakunnassa.
Potilaan hoitoa koskevan kanteluasian käsittely
Valvira käsittelee kantelut, joissa epäillään hoitovirheen johtaneen potilaan kuolemaan tai vaikeaan pysyvään vammautumiseen.
Valviran palveluksessa on muun muassa usean alan erikoislääkäreitä, hoitotyön asiantuntijoita sekä lakimiehiä, jotka arvioivat valvonta-asioita. Tarvittaessa Valvira pyytää lisäksi yhden tai useamman ulkopuolisen, pysyvän asiantuntijan lausunnon asian arvioimiseksi. Lausuntojen pyytäminen pysyviltä asiantuntijoilta on tarpeellista erityisesti silloin, kun asiassa on viraston ulkopuolista erityisasiantuntemusta edellyttäviä seikkoja.
Valvira arvioi, onko potilaan hoito ollut asianmukaista, vai onko siinä tapahtunut virheitä, laiminlyöntejä tai muuta moitittavaa. Lisäksi arvioidaan epäasianmukaiseksi todetun menettelyn vakavuutta, ja sitä, olisiko potilaan sairauden kulku ja ennuste voinut olla toisenlainen (ja millä tavalla) toisin toimien.
Käytännössä monissa tilanteissa lääketieteellisesti arvioiden potilasta on mahdollista hoitaa useammalla vaihtoehtoisella tavalla, eikä useinkaan ole vain yhtä oikeaa tapaa toteuttaa hoitoa. Jokaisen potilaan tilanne on arvioita yksilöllisesti ja pohdittava eri hoitovaihtoehtoja etuja ja haittoja.
Arvioitaessa jälkikäteen sitä, olisiko potilaan taudinkulku ja ennuste voinut olla toinen, on kyse yleensä eri hoitovaihtoehtojen vaikutuksien todennäköisyyksien puntaroinnista. Monessa tapauksessa on jälkikäteen vaikeaa tai mahdotonta tehdä luotettavia johtopäätöksiä siitä, olisiko toisin toimien voitu vaikuttaa oleellisesti potilaan ennusteeseen.
Asiassa tehtävässä päätöksessä todetaan asiassa hankittu selvitys, arvioidaan hoidon toteutumista, tehdään johtopäätökset hoidon asianmukaisuudesta, esitetään perustelut niille, ja todetaan valvontaviranomaisen ratkaisu asiassa. Ratkaisuna voi myös olla, ettei hoidossa voida todeta epäasianmukaisuutta.
Jos jonkun terveydenhuollon ammattihenkilön tai toimintayksikön on todettu toimineen virheellisesti, laiminlyöneen tehtäviään tai toimineen muuten moitittavasti, voidaan vastaisen varalle kiinnittää hänen huomiotaan tai antaa huomautus. Huomion kiinnittäminen ja huomautus ovat valvontaviranomaisen antamaa hallinnollista ohjausta. Valvira voi myös antaa kehotuksen tai määräyksen (esim. korjaavista toimenpiteistä). Valvira voi tarvittaessa päätöksen antamisen jälkeen jatkaa valvontaa sen varmistamiseksi, että ammattihenkilö/toimintayksikkö korjaa tai muuttaa toimintaansa päätöksessä edellytetyllä tavalla.
Jos valvonta-asian selvittämisen yhteydessä syntyy epäily,että terveydenhuollon ammattihenkilö tai toimintayksikkö toimii epäasianmukaisesti muutenkin kuin kyseisessä yksittäistapauksessa, Valvira ottaa asian erillisenä valvonta-asiana selvitettäväksi ja ratkaistavaksi.
Kanteluprosessin eteneminen kuvana
Kanteluprosessin selvitysvaiheessa pyydetään hoitoon osallistuneiden selvitykset ja käydään läpi hoitoon liittyvät asiakirjat. Arviointivaiheessa pyydetään asiantuntijalausuntoja ja käytetään omaa asiantuntemusta. Kuulemisen jälkeen tehdään ratkaisu. Se lähetetään kantelijalle ja muille asiaan liittyville.