
Valittu osio: Terveydenhuolto
Pikalinkit
Valvonta-asioiden käsittely
Valvonta-asioiden käsittely
Valvira ohjaa ja valvoo valtakunnallisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden toimintaa sekä julkisessa että yksityisessä sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Ammattihenkilön toiminnan valvonta käynnistyy tavallisesti jostain seuraavasta syystä:
- apteekki, työnantaja, poliisi tai joku muu tekee ilmoituksen henkilön toiminnasta
- Valvira ottaa asian käsiteltäväkseen esimerkiksi julkisuudessa esiin tulleiden tietojen perusteella
- potilas tai hänen omaisensa kantelee hoidosta Valviralle
Aluehallintovirastojen ja Valviran välisen työnjaon mukaisesti Valvira käsittelee valvonta-asian silloin kun kyseessä on:
- asia, joka saattaa edellyttää kirjallisen varoituksen antamista ammattihenkilölle tai hänen ammatinharjoittamisoikeutensa rajoittamista tai poistamista tai ammattinimikkeen käyttöoikeuden kieltämistä
- erityisen tärkeä, koko maata tai useampaa aluetta koskeva asia
- epäily hoitovirheestä, joka olisi aiheuttanut potilaan kuoleman tai vakavan vammautumisen
- oikeuslääketieteelliseen kuolemansyynselvitykseen liittyvä asia
Selvittäessään valvonta-asiaa Valviralla on laaja tiedonsaantioikeus ammattihenkilöä ja hänen ammattitoimintaansa koskeviin tietoihin. Asiaa selvitettäessä pyydetään asian luonteesta riippuen selvitystä esimerkiksi työnantajilta ja ammattihenkilöä hoitaneilta tahoilta.
Valvira voi lisäksi:
- määrätä henkilön ammatilliset tiedot ja taidot selvitettäväksi
- määrätä henkilön terveydentilan ja ammatillisen toimintakyvyn selvitettäväksi
- määrätä henkilön vastaanoton tarkastettavaksi ja tarkastaa sen yhteistyössä aluehallintoviraston kanssa
Päivitetty
3.1.2019