
Yliopistoille ei voida myöntää yksityisen terveydenhuollon lupaa
Yliopistoille ei voida myöntää yksityisen terveydenhuollon lupaa
Valviran ja aluehallintovirastojen linjaus 9/2013, 3.12.2013
Julkisoikeudellisina laitoksina toimivia yliopistoja ei voida pitää yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa tarkoitettuina yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajina. Niille ei siten voida myöntää lupaa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen.
Mikäli yliopisto perustaa esimerkiksi yhtiön, joka tuottaa terveydenhuollon palveluja, voidaan lupa myöntää tälle yhtiölle.
Lisätiedot:
Yksityisen terveydenhuollon luvat-ryhmä puh. 0295 209 244 (ma-pe klo 10-11)
Linjauksen taustaksi
Yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain 2 §:n mukaan palvelujen tuottajalla tarkoitetaan sellaista yksittäistä henkilöä taikka yhtiötä, osuuskuntaa, yhdistystä tai muuta yhteisöä tai säätiötä, joka ylläpitää terveydenhuollon palveluja tuottavaa yksikköä.
Hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi yksityisestä terveydenhuollosta ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 46/1989) todetaan, että jos julkisyhteisö antaa terveydenhuollon palveluja esimerkiksi perustamalla säätiön tai yhdistyksen, sovelletaan toimintoihin yksityisestä terveydenhuollosta annettua lakia.
Yliopistoja on, yliopistouudistuksen jälkeenkin, pidettävä julkisoikeudellisina yhteisöinä. Yksityisen terveydenhuollon keskeinen periaate on, että kysymys on nimenomaan yksityisestä palvelujen tuottamisesta.
Lainsäädäntö:
Laki yksityisestä terveydenhuollosta (152/1990) 2 ja 4 § (FINLEX)
Yliopistolaki (558/2009) (FINLEX)