
Yksityisen terveydenhuollon lupamenettely koskee myös erikoisalaan kuuluvien lausuntojen antamista
Yksityisen terveydenhuollon lupamenettely koskee myös erikoisalaan kuuluvien lausuntojen antamista
Valviran ja aluehallintovirastojen linjaus 7/2014, 10.10.2014
Yksityisen terveydenhuollon lupamenettelyä sovelletaan erikoisalasta riippumatta sellaisiin palveluihin, joissa terveydenhuollon ammattihenkilö osallistuu lausunnollaan potilaan hoitamiseen. Hoitoon osallistuminen ei edellytä aina sitä, että terveydenhuollon ammattihenkilö tapaa potilaan henkilökohtaisesti
Erikoisalaan kuuluvilla lausunnoilla tarkoitetaan sellaisia hoidon tarpeen ja terveydentilan arviointiin tai tutkimustulosten tulkintaan sisältyviä lausuntoja, jotka ovat tarpeellisia diagnoosin tekemiseksi, tai hoidon määrittämiseksi tai sen seuraamiseksi. Lupaa tarvitaan esimerkiksi, jos yksityinen palvelujen tuottaja antaa radiologian erikoisalaan kuuluvia lausuntoja potilaiden röntgenkuvista.
Erikoisalaan kuuluvia lausuntoja annettaessa terveydenhuollon ammattihenkilö tekee potilasasiakirjamerkinnät siten kuin potilaslaissa ja potilasasiakirja-asetuksessa säädetään. Erikoisalaan kuuluvilla lausunnoilla ei tässä linjauksessa tarkoiteta konsultointia, kuten ei myöskään potilaan hoitoon liittymättömiä asiantuntijalausuntoja, joita annetaan esimerkiksi vakuutusyhtiöille tai eri viranomaisille.
Lisätietoja
Yksityisen terveydenhuollon luvat-ryhmä puh. 0295 209 244 (ma-pe klo 10-11)