
Sopeutumisajan järjestäminen
Sopeutumisajan järjestäminen
Tälle sivulle on koottu tietoa sopeutumisajan käytännön järjestämisestä ja taustasta.
Jos hakijan suorittaman koulutuksen ja suomalaisen koulutuksen välillä on olennaisia eroja, Valvira antaa ehdollisen ammattipätevyyden tunnustamispäätöksen. Ehdollisessa tunnustamispäätöksessä määrätään korvaavat toimenpiteet erojen kompensoimiseksi. Sopeutumisaika on toinen korvaavista toimenpiteistä.
Lopullinen oikeus harjoittaa ammattia voidaan myöntää vasta sen jälkeen, kun hakija on suorittanut hänelle määrätyn korvaavan toimenpiteen hyväksytysti. Ammatinharjoittamisoikeutta on haettava uudelleen korvaavan toimenpiteen suorittamisen jälkeen.
Yleistä sopeutumisajasta
- Ehdollisen tunnustamispäätöksen saanut henkilö on pätevä koulutusmaassaan, mutta koulutus eroaa suomalaisesta koulutuksesta.
- Hakijan on itse järjestettävä sopeutumisajaksi työpaikka.
- Hakija ja työnantaja/ohjaaja tekevät sopeutumisajasta sopimuksen, jonka Valvira hyväksyy.
- Sopeutumisaikana henkilö työskentelee Valviran luvan saaneena ammattihenkilönä toisen ammattihenkilön ohjauksessa ja valvonnassa.
- Sopeutumisaikaa suorittavan tulee olla suoraan toimintayksikön palveluksessa.
- Sopeutumisaika voidaan suorittaa potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 2 §:n 4 kohdassa tarkoitetussa terveydenhuollon toimintayksikössä tai sosiaalihuoltolain 24 §:ssä tarkoitettua laitoshuoltoa antavassa sosiaalihuollon toimintayksikössä.
- Sopeutumisaikaan voi sisältyä täydennyskoulutusta, joka toteutetaan työnantajan täydennyskoulutuksena tai tavanomaisesti työssä oppimisena.
- Työnantaja päättää sopeutumisajasta palkasta.
- Sopeutumisaika suoritetaan suomen tai ruotsin kielellä. Henkilö voi aloittaa sopeutumisajan suorittamisen vasta, kun hänellä on tehtävien vaatima riittävä kielitaito. Työnantaja vastaa hakijan riittävän kielitaidon varmistamisesta ennen sopeutumisajan aloittamista.
Sopeutumisajan ohjaaja
Ohjaajalla tulee olla oikeus harjoittaa kyseistä ammattia Suomessa ja vähintään viiden vuoden työkokemus.
Ohjaajan on seurattava, ohjattava ja valvottava sopeutumisaikaa suorittavan toimintaa sopeutumisajan aikana sekä viivytyksettä puututtava siinä mahdollisesti ilmeneviin epäkohtiin. Työnantaja vastaa ohjauksen ja valvonnan järjestämisestä ja arvioi mikä on riittävä ohjaus ja valvonta kyseiselle henkilölle. Ohjaaja arvioi henkilön osaamisen ja antaa Valviralle lausunnon henkilön kyvystä ja taidosta harjoittaa ammattiaan. Lausunto annetaan sopeutumisajan päätyttyä.
Lausunnossa tulee mainita, jos joitain olennaisia eroja tai puuttuvia aihealueita ei ole saatu suoritettua hyväksytysti sopeutumisaikana.
Jos potilasturvallisuus voi vaarantua sopeutumisaikana hakijan toiminnan takia, ohjaajan on ilmoitettava siitä viivytyksettä Valviralle. Valvira voi määrätä sopeutumisajan keskeytettäväksi. Ohjaan tulee antaa lausunto myös, jos sopeutumisaika on keskeytynyt tai keskeytetty.
Ennen sopeutumisajan aloittamista tarvitaan:
- Ehdollinen tunnustamispäätös, jossa on määritelty ne osa-alueet, joilla kyseisen henkilön osaaminen tulee varmistaa.
- Sopimus EU/ETA-maassa kouluttautuneen terveydenhuollon ammattihenkilön sopeutumisajasta.
- Hakija täyttää yhdessä työnantajan/ohjaajan kanssa ja toimittaa Valviraan vähintään 3 viikkoa ennen suunniteltua aloitusajankohtaa.
- Sopeutumisajan sopimuksella työnantaja ja ohjaaja sitoutuvat vastaamaan siitä, että sopimuksessa mainitut ehdot voidaan täyttää hyväksytysti sopeutumisaikana.
- Jos sopeutumisaikaa suoritetaan jaksoissa eri toimintayksikössä tai eri ohjaajien ohjauksessa, jokaisesta jaksosta on laadittava erillinen sopimus.
3. Rekisteröintitodistus sopeutumisajasta
- Valvira lähettää hakijalle rekisteröintitodistuksen, kun Valvira on hyväksynyt sopeutumisajan työpaikan ja sopeutumisajan ohjaajan ja rekisteröinyt sopeutumisajan terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteri Terhikkiin.
- Rekisteröinti on tarkistettavissa JulkiTerhikistä rekisteröinnin voimassaoloaikana.
Huomaathan, että sopeutumisajalla työskentelyn voi siis aloittaa vasta, kun henkilö on toimittanut sopimuksen ja hänet on rekisteröity Terhikkiin.
Säädökset
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994)
Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä (564/1994)
Laki ammattipätevyyden tunnustamisesta (1384/2015)
Asetus ammattipätevyyden tunnustamisesta (1459/2015)
Ammattipätevyysdirektiivi (2005/36/EY)