
Lähihoitajat
Lähihoitajat
Lähihoitajan ammattinimikettä on oikeutettu käyttämään henkilö, jolla on suoritettuna ammattinimikkeen käyttöön vaadittu tutkinto. Valvira merkitsee hakemuksesta koulutuksen suorittaneet terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Olemassa olevat Terhikin ja Suosikin rekisterimerkinnät voi tarkistaa JulkiTerhikistä/JulkiSuosikista (valvira.fi).
Suoritettuasi sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon (lähihoitaja) voit hakea rekisteröintiä sekä terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin (Terhikki) että sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin (Suosikki).
Lähihoitajan nimikesuojaus voidaan myöntää ainoastaan henkilölle, joka on suorittanut sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Nimikesuojausta ei myönnetä lähihoitajatutkintoa edeltäneiden tutkintojen perusteella. Tällaisia tutkintoja ovat esimerkiksi apuhoitaja, perushoitaja ja vajaamielishoitaja.
Hakemuksen voi tehdä kätevästi ilman erikseen toimitettavia asiakirjoja sähköisen asioinnin kautta tai paperihakemuksena liitteineen.
Sähköisen hakemuksen tekeminen
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittaneita lähihoitajia suositellaan hakemaan sähköisen asioinnin kautta samanaikaisesti sekä Terhikki- että Suosikki-rekistereihin. Tämä onnistuu tekemällä kaksi erillistä hakemusta sähköisessä asioinnissa.
Sosiaalihuollon nimikesuojatun ammattinimikkeen käyttäminen on luvallista vain, kun henkilö on merkitty sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin nimikesuojattuna ammattihenkilönä. Nimikesuojatun ammattihenkilön tehtävissä voi toimia muukin henkilö, jolla on tehtävien kannalta riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito. Tällöin ei kuitenkaan saa käyttää nimikesuojattua ammattinimikettä.
Lähihoitajan hakemusohjeet sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.
Asiointipalveluun pääset sivulta Terveydenhuollon ammattihenkilöiden sähköinen asiointi. Valviran sähköinen asiointi edellyttää vahvaa tunnistautumista. Mahdollisia tunnistustapoja ovat pankkitunnistus, mobiilivarmenne ja organisaatiokortti. Voit tehdä terveydenhuollon ammattioikeushakemuksen sähköisesti, jos sinulla on mahdollisuus käyttää vahvaa tunnistautumista ja jos tutkintosi löytyy palvelusta. Palvelussa perustat itsellesi asiointitilin, johon voit tarvittaessa myöhemminkin kirjautua. Tili täytyy käydä aktivoimassa sähköpostiin lähetetyn linkin kautta kirjautumalla. Sähköistä asiointia käytettäessä ei tarvitse toimittaa henkilöllisyyden osoittavia asiakirjoja Valviraan.
Täytettyäsi asiointipalvelussa asiointikielesi ja yhteystietosi pääset tekemään hakemusta. Ohjeita hakemuksen tekemiseen saat asiointisi edetessä kullakin asiointisivulla erikseen. Vahvistuksen hakemuksen lähettämisestä saat merkitsemääsi sähköpostiosoitteeseen.
Sähköisen asioinnin teknisissä ongelmissa ota yhteyttä Kansalaisneuvontaan.
Paperihakemuksen tekeminen
Voit toimittaa hakemuksen liitteineen sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@valvira.fi tai postitse osoitteeseen PL 43, 00521 Helsinki
Hakemuslomake (pdf)
Hakemuksen liitteet:
- Jäljennös henkilöllisyyden osoittavasta asiakirjasta (passi, henkilökortti)
- suomalaisen henkilötunnuksen omaavilta riittää tiedot henkilötunnuksesta (VTJ)
- Jäljennös tutkintotodistuksesta
Valvira voi tarvittaessa pyytää lisäselvitystä ja tarkistaa liiteasiakirjan oikeellisuuden sen myöntäneeltä taholta.
Käsittelyaika
Suomessa kouluttautuneet ja valmistuneet terveydenhuollon ammattihenkilöt, jotka hakevat nimikesuojausta tai laillistusta. Hakemukset käsitellään 30 päivän kuluessa siitä, kun hakemus on saapunut Valviraan.
Päätös
Ammattioikeuksia koskevat päätökset ovat maksullisia, ja maksu peritään myös kielteisistä päätöksistä. Peruutetusta hakemuksesta peritään puolet hakemuksen käsittelymaksusta.
Päätös ammatinharjoittamisoikeudesta annetaan suomen- tai ruotsinkielisenä. Lasku lähetetään erillisenä postilähetyksenä.
Säädökset
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994/559 (Finlex.fi)
Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994/564 (Finlex.fi)