
EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettu sairaanhoitaja
EU- tai ETA-alueen ulkopuolella koulutettu sairaanhoitaja pääsisältö
Valvira myöntää hakemuksen perusteella oikeuden harjoittaa sairaanhoitajan ammattia sekä Suomessa että ulkomailla koulutetuille sairaanhoitajille. Laillistettavien terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtävissä saa toimia vain Valviran myöntämän laillistuksen saanut henkilö.
Sairaanhoitajan koulutuksen perusteella ei voida myöntää muita ammattioikeuksia, kuten lähihoitajan nimikesuojausta. Nimikesuojattujen ammattihenkilöiden ammateissa voivat toimia muutkin henkilöt, joilla on hoitamaansa tehtävään riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito. Ilman Valviran myöntämää rekisteröintiä heillä ei kuitenkaan ole oikeutta käyttää nimikesuojattua ammattinimikettä.
Laillistusprosessin vaiheet
1. Ammattioikeuden hakeminen
2. Päätös lisäopinnoista
3. Lisäopintojen suorittaminen suomalaisessa ammattikorkeakoulussa
4. Lopullinen laillistuspäätös
Ammattioikeuden hakeminen
Täytä hakemuslomake (pdf). Merkitse hakemukseen hakemasi ammattinimike (sairaanhoitaja), henkilötiedot sekä yhteystietosi. Henkilötiedoissa sinun pitää kertoa vähintään nimesi ja syntymäaikasi. Jos haet useampaa kuin yhtä ammattioikeutta, täytä niistä erilliset hakemukset. Ilmoita myös, jos sinut on hyväksytty suomalaiseen ammattikorkeakouluun suorittamaan sairaanhoitajan pätevöitymiskoulutusta ja liitä mukaan todistus koulutukseen osallistumisesta (esim. hyväksymiskirje).
Lähetä hakemus liitteineen postitse Valviraan. Kaikkien asiakirjojen toimittaminen jo hakemuksen liitteenä nopeuttaa hakemusprosessia. Hakemuksen käsittelyaika alkaa kulua siitä, kun kaikki asiakirjat ja selvitykset ovat saapuneet Valviraan. Ethän lähetä hakemusta tai liitteitä etukäteen sähköpostitse. Tämä hidastaa hakemuksen käsittelyä.
Toimita alla luetellut liiteasiakirjat (1–6) virallisesti oikeaksi todistettuina jäljennöksinä. Virallisesti oikeaksi todistettuja jäljennöksiä antaa julkinen notaari Suomessa (dvv.fi) tai muussa EU-/ETA-valtiossa, tai Suomen edustusto ulkomailla. Myös EU- tai ETA-valtion ulkopuolisen julkisen notaarin antamat Apostille tai Grand Legalisation -merkinnöillä varustetut jäljennökset (valvira.fi) hyväksytään. Toimita jäljennökset julkisen notaarin tai edustuston alkuperäisellä leimalla ja allekirjoituksella varustettuina postitse Valviraan.
Jos et ole mukana pätevöitymiskoulutuksessa, liitä hakemukseen aiemmin mainittujen asiakirjojen (1–6) lisäksi asiakirjat (7–11).
EU- tai ETA-alueen ulkopuolella koulutettu sairaanhoitaja UKK
-
1) Passi, henkilökortti, muukalaispassi tai pakolaisen matkustusasiakirja jäljennöksenä (henkilöllisyyden ja kansalaisuuden todistava asiakirja)
2) Tutkintotodistus (diplomi)
Ilmoita myös oppilaitoksesi yhteystiedot (maapostiosoite ja virallinen sähköpostiosoite), jotta Valvira voi tarkastaa tutkintosi oikeellisuuden.TAI
Laillista alkuperäinen tutkintotodistus (diplomi) Apostille- tai Grand Legalisation -menettelyllä koulutusvaltiossa. Menettelyn tulee todistaa tutkintotodistuksen allekirjoittaneen henkilön asema ja oikeus allekirjoittaa kyseinen asiakirja. Ota yhteys koulutusmaasi ulkoministeriöön tai vastaavaan tahoon varmistaaksesi, miten tutkintotodistus tulee laillistaa koulutusmaassasi. Lue lisää Apostille- ja Grand legalisation -menettelystä Valviran verkkosivulta.
3) Tutkintotodistuksen liite (esim. transcript of records, academic transcript)
4) Todistus siitä, ettei oikeuttasi harjoittaa ammattia ole rajoitettu tai poistettu (esimerkiksi Certificate of Good Standing). Todistus ei saa olla saapuessaan yli kolme kuukautta vanha. Todistus on toimitettava kaikista niistä maista, joissa sinulle on myönnetty oikeus harjoittaa ammattia.
5) Suomen-, ruotsin- tai englanninkieliset käännökset kaikista yllä mainituista asiakirjoista
Käännösten on oltava Suomessa tai muussa EU- tai ETA-valtiossa virallisen tai auktorisoidun kielenkääntäjän kääntämiä. Suomessa toimivia auktorisoituja kielenkääntäjiä voit etsiä Opetushallituksen verkkopalvelusta (oph.fi). Jos kääntäjä ei ole EU- tai ETA-valtiossa virallinen tai auktorisoitu, voidaan käännös hyväksyä, jos kääntäjän asema on vahvistettu Apostille tai Grand Legalisation -merkinnöillä.
6) Todistus kielitaidosta.
Katso lisätietoja kielitaidon osoittamisesta Valviran verkkosivulta
Valvira voi antaa määräyksen lisäopinnoista ilman kohdissa 4 ja 6 mainittuja liitteitä, mutta ne ovat pakollisia laillistuksen saamiseksi. Tämä tarkoittaa, että asiakirjat tulee toimittaa viimeistään lopullisen laillistushakemuksen yhteydessä, kun olet suorittanut vaadittavat lisäopinnot.Jos et ole mukana pätevöitymiskoulutuksessa, liitä hakemukseen aiemmin mainittujen asiakirjojen (1–6) lisäksi seuraavat asiakirjat (7–11):
7) Vapaamuotoinen suostumus sille, että Valvira voi tarvittaessa toimittaa hakemusasiakirjasi suomalaiseen oppilaitokseen sinulle maksullista asiantuntijalausuntoa varten.
8) Oppilaitoksen antama tarkempi kuvaus kursseista ja harjoitteluista (kurssien osaamistavoitteet, sisällöt ja tuntimäärät sekä harjoittelujen toimintaympäristöt, tehtävät ja tuntimäärät)
Yleinen opinto-ohjelma koulutuksesta voidaan hyväksyä vain, jos oppilaitos erikseen vahvistaa, että olet suorittanut opinnot kuvauksen mukaisesti. Oppilaitos voi toimittaa selvityksen sähköpostitse Valviralle osoitteeseen kirjaamo(at)valvira.fi.
9) Työtodistukset kyseisessä ammatissa toimimisesta valmistumisen jälkeiseltä ajalta
Työtodistusten on oltava työnantajan laatimia, ja niistä on käytävä ilmi vähintään hakijan työnimike, työtehtävät ja työsuhteen kesto.
10) Todistus ammattiin liittyvästä lisä- ja täydennyskoulutuksesta
11) Suomen-, ruotsin- tai englanninkieliset käännökset kaikista yllä mainituista asiakirjoistaKäännösten on oltava Suomessa tai muussa EU- tai ETA-valtiossa virallisen tai auktorisoidun kielenkääntäjän kääntämiä. Suomessa toimivia auktorisoituja kielenkääntäjiä voit etsiä Opetushallituksen verkkopalvelusta (oph.fi). Jos kääntäjä ei ole EU- tai ETA-valtiossa virallinen tai auktorisoitu, voidaan käännös hyväksyä, jos kääntäjän asema on vahvistettu Apostille tai Grand Legalisation -merkinnöillä.
Valvira voi tarvittaessa pyytää lisäselvitystä. Huomaathan, että Valvira ei palauta asiakirjoja, eikä Valvirassa kopioida asiakirjoja.
Kohdissa 8–10 mainitut liitteet voivat olla tarpeellisia asiantuntijalausunnon kannalta, kun Valvira vertaa suorittamaasi koulutusta vastaavaan suomalaiseen koulutukseen. Näiden liitteiden toimittaminen on vapaaehtoista, mutta suositeltavaa.
Jos sinulle on myönnetty oikeus harjoittaa sairaanhoitajan ammattia toisessa EU/ETA-maassa ja olet toiminut sairaanhoitajan ammatissa tässä maassa vähintään kolmen vuoden ajan, voidaan hakemuksesi käsitellä EU-/ETA-maassa suoritettu koulutus. Tämä koskee vain EU-kansalaisia tai heihin rinnastettavia henkilöitä.
-
Lähetä lomake liitteineen postitse osoitteella
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
Valvira
PL 43
00521 Helsinki
-
Ammattikorkeakoulut Suomessa järjestävät erilaisia pätevöitymiskoulutuksia sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneille. Jos olet mukana pätevöitymiskoulutuksessa, Valviran on mahdollista ottaa se huomioon laillistusprosessissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Valvira voi antaa määräyksen lisäopinnoista, mutta ei tule pyytämään asiantuntijalausuntoa, vaan vertailu tehdään pätevöitymiskoulutuksessa, jossa osaamisesi voidaan arvioida kokonaisuutena.
Lisätietoa ja ohjeet pätevöitymiskoulutuksiin hakeutumisesta löydät alla olevista linkeistä. Huomaathan, että sinun pitää hakea ammattioikeutta Valvirasta, vaikka olisit mukana jossain alla mainituista pätevöitymiskoulutuksista.
Diak: Sairaanhoitajien pätevöitysmiskoulutus (diak.fi)Laurea: Sairaanhoitajaksi Suomessa (laurea.fi)
Metropolia: Sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutus maahanmuuttajille (metropolia.fi)
Oulun ammattikorkeakoulu: Sairaanhoitajaksi Suomessa (eduplan.fi)
Savonia ammattikorkeakoulu: Sairaanhoitajaksi Suomassa -koulutus (savonia.fi)
Tampereen ammattikorkeakoulu: Sairaanhoitajaksi Suomessa (tuni.fi)
Turun ammattikorkeakoulu: Sairaanhoitajaksi Suomessa (turkuamk.fi)
Jos olet jo saanut Valviran määräyksen lisäopinnoista, voit suorittaa opinnot pätevöitymiskoulutuksessa tehdyn uuden arvion mukaan. Voit hakea lopullista laillistusta, kun olet suorittanut opinnot, jotka he määrittelevät tarpeellisiksi. Huomaathan, että ammattikorkeakoulun arvio voi poiketa Valviran määräyksessä mainituista opinnoista. -
Lisäopintojen suorittamisen jälkeen sinun tulee hakea ammattioikeutta uudelleen. Tällöin sinun ei kuitenkaan tarvitse toimittaa uudestaan aiemmin toimittamiasi asiakirjoja. Riittää, että täytät hakemuksen ja liität mukaan todistuksen lisäopintojen suorittamisesta.
Lisäksi liitä hakemukseen seuraavat asiakirjat, jos et ole toimittanut niitä aiemmin:
• Todistus kielitaidosta. Katso kielitaitovaatimukset.
• Korkeintaan kolme kuukautta vanha todistus siitä, ettei oikeuttasi harjoittaa ammattia ole rajoitettu tai poistettu (esimerkiksi Certificate of Good Standing). Todistus on toimitettava kaikista niistä maista, joissa sinulle on myönnetty oikeus harjoittaa ammattia.Valvira voi tarvittaessa pyytää lisäselvitystä.
-
Käsittelyaika alkaa kulua siitä, kun kaikki tarvittavat asiakirjat ovat saapuneet Valviraan. Jos sinulle joudutaan lähettämään täydennyspyyntö tai jos Valvira tarkastaa tutkintosi, kuluu hakemuksen käsittelyyn merkittävästi pidempi aika keskimäärin noin yksi vuosi. Hakemuksen käsittelyaika on vähintään neljä kuukautta.
-
Ammattioikeuksia koskevat päätökset ovat maksullisia, ja maksu peritään myös kielteisistä päätöksistä. Peruutetusta hakemuksesta peritään puolet hakemuksen käsittelymaksusta.
Mahdollisia maksuja ovat:
Lausuntomaksu 200–600 euroa
Päätös lisäopinnoista 300 euroa
Laillistaminen lisäopintojen suorittamisen jälkeen 500 euroa
Laillistaminen ilman päätöstä lisäopinnoista 800 euroa
Päätös ammatinharjoittamisoikeudesta annetaan suomen- tai ruotsinkielisenä. Lasku lähetetään erillisenä postilähetyksenä päätöksenteon jälkeen. Jos Valvira on pyytänyt asiantuntijalausuntoa, lasku lausuntomaksusta lähetetään sen jälkeen, kun Valvira on saanut lausunnon.Valvira voi lähettää täydennyspyynnöt, todistukset ja päätökset sähköisenä Suomi.fi-viestinä, jos olet ottanut palvelun käyttöösi. Suomi.fi-viesteillä voidaan asioida vain vireillä olevissa hakemusasioissa. Voit halutessasi ottaa Suomi.fi-viestit käyttöösi osoitteessa suomi.fi tai lataamalla käyttöösi Suomi.fi-mobiilisovelluksen.