
Pikalinkit
Toimintakertomus
Toimintakertomus
Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien on annettava vuosittain toimintakertomus lupaviranomaiselle luvanvaraisista palveluista. Valvira on lupaviranomainen silloin, kun palvelujen tuottaja toimii kahden tai useamman aluehallintoviraston alueella. Muutoin lupaviranomainen on kunkin alueen aluehallintovirasto.
Vuoden 2022 toimintakertomukset on annettava 28.2.2023 mennessä.
Toimintakertomus annetaan sähköisesti asiointipalvelussa.
(palvelu käytössä 10.1.2023 alkaen)
Palveluun kirjaudutaan Suomi.fi-tunnistuksella. Yrityksiltä palvelun käyttö edellyttää Suomi.fi-valtuutusten tekemistä. Ohjeita valtuutusten tekemiseen saatte Suomi.fi-palvelusta.
Toimintakertomus annetaan:
- erikseen jokaisesta palvelujen tuottajan toimintayksiköstä
- vain luvanvaraisten palveluiden osalta
- myös keskeyttäneistä tai vuoden 2022 aikana lopettaneista toimintayksiköistä.
Mikäli palvelujen tuottajan toiminnassa tapahtuu muutoksia, on niistä aina tehtävä luvan muutoshakemus tai erillinen ilmoitus lupaviranomaiselle.
Palvelujen tuottajan vuosittainen velvollisuus toimintakertomuksen antamiseen perustuu yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain (922/2011) 16 §:ään. Mikäli palvelujen tuottaja laiminlyö velvollisuutensa antaa toimintakertomus, lupaviranomainen voi ryhtyä yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 4 luvussa tarkoitettuihin valvontatoimenpiteisiin.
Toimintakertomuspalvelu Valveri
- Valveri, yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottajien ja itsenäisten ammatinharjoittajien toimintakertomuspalvelu Toimintakertomuspalvelussa tulee ilmoittaa tiedot edellisvuoden toiminnasta 28.2. mennessä. Toimintakertomuspalvelu avautuu saavutettavana vuoden 2022 tietojen ilmoittamisen osalta 10.1.2023.
Yhteyshenkilöt
Kysymykset sähköpostilla: yshluvat[at]valvira.fi