
Pikalinkit
Ilmoituksen tekeminen sosiaalihuollon ammattihenkilöstä
Milloin sosiaalihuollon ammattihenkilöstä on ilmoitettava viranomaisille_pääsisältö
Työnantaja vastaa asiakas- ja potilasturvallisuudesta sekä julkisen että yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä. Työnantajalla on aina ensisijainen vastuu seurata, johtaa ja valvoa vastuullaan olevaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ja sitä, miten työntekijät työskentelevät ja suoriutuvat tehtävistään. Työnantaja vastaa siitä, että työntekijät hoitavat tehtävänsä asianmukaisesti. Viime kädessä julkisesta sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnasta vastaa palveluiden järjestämisvastuussa oleva, esimerkiksi kunta, vaikka se ostaisikin palvelut muualta.
Työnantajalla on oikeus ilmoittaa työntekijästään
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain (669/2008) 6 §:n 1 ja 2 momenttien perusteella sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivalla työnantajalla on salassapitosäännösten estämättä oikeus tehdä ilmoitus valvontaviranomaiselle seikasta, joka voi vaarantaa asiakas- tai potilasturvallisuutta. Tällainen tilanne voi olla kyseessä muun muassa silloin, kun työnantaja ei pysty käytettävissään olevilla keinoilla varmistamaan asiakas- ja potilasturvallisuutta. Tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun ammattihenkilö ei ole enää työnantajan palveluksessa ja työnantaja epäilee ammattihenkilön hakeutuvan alentuneesta toimintakyvystä huolimatta asiakas- tai potilastyöhön. Työnantaja voi tehdä ilmoituksen sociaalihuollon ammatihenkilöstä Valviraan täyttämällä lomakkeen. Valvontaviranomaiselle ilmoittaminen ei poista työnantajan työnjohdollisia ja valvonnallisia velvollisuuksia.
Säädökset
Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 (finlex.fi)
Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 817/2015 (finlex.fi)
Asetus sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 153/2016 (finlex.fi)
Katso myös
Yhteyshenkilöt
Liukkonen Kirsi
Ryhmäpäällikkö
puh. 0295 209 428
etunimi.sukunimi@valvira.fi
Koivuniemi Mervi
Ryhmäpäällikkö
puh. 0295 209 461
etunimi.sukunimi@valvira.fi