
Ankkurilinkkiportletti
Anniskelun omavalvontasuunnitelman laatiminen
Anniskelun omavalvontasuunnitelman laatiminen
Omavalvontasuunnitelmaa varten kartoitetaan ravintolan alkoholijuomien anniskeluun liittyvät riskit ja uhkatekijät.
Sellaisia voivat ravintolan liikeideasta ja toimintaympäristöstä johtuen olla esimerkiksi:
- nuori asiakaskunta, jopa alaikäisiä pyrkimässä asiakkaiksi
- voimakasta humalaa tavoittelevat asiakkaat
- asiakkaat, jotka ovat aiheuttaneet häiriöitä ja turvattomuutta
- vaikeasti valvottavat anniskelualueet
- häiriöaltis sijainti lähellä asukkaita
- tilapäishenkilöiden puutteellinen ammattitaito.
Ongelmia ehkäistään ennalta
Suunnitellaan toiminta ja tilojen käyttö niin, että mahdollisia ongelmia pystytään ehkäisemään ennakolta. Esimerkiksi:
- lisätään pöytiintarjoilua
- muutetaan ravintolan liikeidea ja palveluvalikoima
- nostetaan sisäänpääsyn ikärajaa
- rajoitetaan terassin aukioloaikaa
- sijoitetaan palvelupisteet niin, että käytössä olevat alueet tulevat tehokkaasti valvotuiksi
- käytetään tarvittaessa järjestyksenvalvojia
- käytetään tarvittaessa kulmapeilejä tai kameroita
- varmistetaan valvonnan kannalta riittävän henkilöstömäärän saanti.
Ravintolan toimintaohje
Valitaan ne kohdat anniskeluun liittyvistä riskeistä, joihin kiinnitetään erityistä huomiota. Tällaisia asioita ovat alaikäisille anniskelun ja liian päihtyneille ja häiriköille anniskelun estäminen. Tehdään yhteistyössä henkilökunnan kanssa ravintolan toimintaohje näissä tilanteissa esimerkiksi seuraavasti:
- nuorten ikä tarkistetaan viranomaisen antamasta kuvallisesta henkilöllisyystodistuksesta. Vaikka ikä olisi tarkistettu ovella, tulee se tarkistaa myös anniskeltaessa alkoholijuomia
- sovitaan, millä tavalla anniskelu lopetetaan päihtyvää asiakasta loukkaamatta
- sovitaan, miten toimitaan järjestyshäiriön sattuessa
- paikkakunnan poliisin kanssa sovitaan siitä, millaisissa tilanteissa pitää kutsua poliisi paikalle.
Lomakkeet
Anniskelun omavalvontasuunnitelma (Aluehallintovirasto)
Ohjeet
- Alkoholijuomien anniskelu -ohje PDF, 448 kt (18.4.2023)
- Ohje alkoholin markkinoinnista PDF, 544 kt (20.5.2022)
Yhteyshenkilöt
Anniskelun lupa- ja valvonta-asiat
Aluehallintovirastot (avi.fi)
Aluehallintovirastojen ohjaus
Sähköposti: alkoholi(at)valvira.fi
Nieminen Juuso
johtava asiantuntija
puh. 0295 209 614
etunimi.sukunimi@valvira.fi
Hulkkonen Janne
ylitarkastaja
puh. 0295 209 625
etunimi.sukunimi@valvira.fi
Halme Aleksi
ylitarkastaja
puh. 0295 209 618
etunimi.sukunimi@valvira.fi
Hyvärinen Iina
lakimies
puh. 0295 209 371
etunimi.sukunimi@valvira.fi