
Pikalinkit
Anniskelun omavalvonta
Anniskelun omavalvonta
Anniskeluluvan saamisen yhtenä edellytyksenä on omavalvontasuunnitelma. Anniskelulupien haltijoiden on laadittava kirjallinen omavalvontasuunnitelma, noudatettava sitä ja pidettävä se ajan tasalla.
Omavalvonnalla tarkoitetaan järjestelyä, jonka avulla varmistetaan, että elinkeinotoiminnassa toimitaan lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Omavalvontasuunnitelmassa pitää kuvata, mitkä ovat riskit alkoholilaissa tarkoitettujen haitallisten vaikutusten syntymiseen, miten lain noudattamista seurataan, miten kriittisten tilanteiden riskien hallinta toteutetaan ja miten havaitut puutteellisuudet korjataan.
Valvira ja aluehallintovirastot ovat yhteistyössä elinkeinon kanssa laatineet omavalvontasuunnitelman tekemistä varten lomakkeen (avi.fi), jonka huolellisella täyttämisellä ja päivittämisellä luvanhaltija voi toteuttaa omavalvontasuunnitelmalle asetetut velvoitteet.
Omavalvontasuunnitelma ja toimipaikkaa koskeva alkoholilaissa tarkoitettu lupa on pidettävä suunnitelmaa toteuttavan henkilökunnan ja valvontaviranomaisten saatavilla samoin kuin omavalvontasuunnitelman liitteenä oleva kirjanpito henkilökunnan alkoholilain mukaisesta osaamisesta. Kirjanpito voi perustua kopioihin luvanhaltijalle esitetyistä anniskelupasseista (tai muista todistuksista) tai luetteloon henkilöistä, jotka ovat esittäneet luvanhaltijalle anniskelupassin (tai muun pätevyyden osoittavan todistuksen).
Luvanhaltijan on osana omavalvontaa huolehdittava siitä, että henkilökunta tuntee alkoholilaissa säädetyt ja omavalvontasuunnitelmassa määrätyt velvoitteensa.
Ohjeet
- Alkoholijuomien anniskelu -ohje PDF, 448 kt (18.4.2023)
- Ohje alkoholin markkinoinnista PDF, 544 kt (20.5.2022)
Yhteyshenkilöt
Anniskelun lupa- ja valvonta-asiat
Aluehallintovirastot (avi.fi)
Aluehallintovirastojen ohjaus
Sähköposti: alkoholi(at)valvira.fi
Nieminen Juuso
johtava asiantuntija
puh. 0295 209 614
etunimi.sukunimi@valvira.fi
Hulkkonen Janne
ylitarkastaja
puh. 0295 209 625
etunimi.sukunimi@valvira.fi
Halme Aleksi
ylitarkastaja
puh. 0295 209 618
etunimi.sukunimi@valvira.fi
Hyvärinen Iina
lakimies
puh. 0295 209 371
etunimi.sukunimi@valvira.fi