Varhaiskasvatuksen henkilöstölle velvollisuus ilmoittaa epäkohdista ja niiden uhista
Varhaiskasvatuslakiin tulee jälleen muutoksia. Muuttuneessa laissa säädetään henkilöstölle velvollisuus ilmoittaa havaitsemastaan lapsen varhaiskasvatuksen toteuttamisen epäkohdasta tai sen uhasta. Epäkohdaksi laissa katsotaan esimerkiksi lapsen epäasiallinen tai sopimaton kohtelu tai tilanteet, joissa varhaiskasvatuksen tilat eivät ole terveelliset, turvalliset tai muuten vastaa lapsen yksilöllisiin tarpeisiin tai joissa varhaiskasvatuksen henkilöstön määrästä ja mitoituksesta poiketaan lainvastaisesti. Laissa säädetään myös toimenpiteistä, joita toimipaikassa on tehtävä ilmoituksen johdosta. Uudet säännökset tulevat voimaan 1.8.2021 (finlex.fi). Säännökset sinänsä ovat hyviä. Tavoitteena on turvallisempi ja laadultaan parempi varhaiskasvatus, kun esimerkiksi havaittujen ongelmien käsittely nopeutuu.
Uudet varhaiskasvatuslain pykälät ovat analogiset sosiaalihuoltolain 48 ja 49 §:ien kanssa. Niiden soveltaminen ei ole ollut täysin ongelmatonta. Helsingin kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluita koskeneen selvityksen (theseus.fi) perusteella näyttää, että tieto henkilöstön ilmoitusvelvollisuudesta on saavuttanut sosiaalipalveluiden työyhteisöt verrattain hyvin, mutta epäkohtiin ja niistä ilmoittamiseen liittyvät käytännöt koetaan edelleen epäselviksi. Ongelmia ilmoittamisessa ovat aiheuttaneet mm.
- pelko kielteisistä vaikutuksista (erityisesti työsuhteeseen tai maineeseen työpaikalla)
- haluttomuus ilmoittaa omalla nimellä
- tietämättömyys velvollisuudesta tai siitä, mitkä ovat ilmoitettavia epäkohtia tai kenelle tai miten niistä ilmoitetaan
- koettu kiire, byrokratia tai resurssipula.
Henkilöstön oikeussuoja ei saa vaarantua ilmoituksen vuoksi
Varhaiskasvatuslain muutoksessa kielletään ilmoituksen tekijään kohdistuvat vastatoimet. Lain perusteluissa vastatoimilla tarkoitetaan mitä tahansa työntekijän epäedullista kohtelua. Käytännössä työyhteisön vastatoimet voivat ilmetä hyvin erityyppisesti, ei pelkästään konkreettisena irtisanomisena tai määräaikaisen työsuhteen päättämisenä, vaan esimerkiksi hyvin vaikeasti kuvattavana ja todennettavana työyhteisön uhkaavana ilmapiirinä.
Vastatoimien ohella sosiaalihuoltolain 48 ja 49 §:ien soveltamisessa on keskusteltu velvoitteen tehokkuudesta suhteessa sen tavoitteeseen. Miten tehokas oikeastaan on velvoite, joka on asetettu toiminnasta vastaavalle henkilölle, jonka pitäisi ehkä omasta toiminnastaan johtuvasta epäkohdasta ilmoittaa johtavalle viranhaltijalle.
Keskeinen osa lakimuutoksen toimeenpanoa on omavalvontakulttuurin kehittäminen
Varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitus, ryhmäkoko ja henkilöstön kelpoisuusvaatimusten noudattaminen ovat teemat, jotka toistuvat valvontaviranomaisen käsiteltävissä valvonta-asioissa. Näiden ongelmien juurisyihin ilmoitusvelvollisuudella tuskin voidaan vaikuttaa, vaikka juuri henkilöstömitoitus on lain esitöissä mainittu esimerkkinä epäkohdasta. Mutta miten edellä kuvatut, sosiaalihuoltolain ilmoitusvelvollisuutta koskevassa selvityksessä esille tulleet karikot voidaan välttää ja toisaalta aidosti parantaa varhaiskasvatuksen laatua ja turvallisuutta?
Ilmoitusvelvollisuus on osa omavalvontaa. Omavalvonta ei ole vain suunnitelman laadintaa, vaan sen tosiasiallista toteuttamista. Omavalvontakulttuuria kehitetään edistämällä työyhteisöjen avointa ja keskustelevaa lapsimyönteistä toimintakulttuuria. Työpaikoilla pitää pystyä puhumaan siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, ja mitkä ovat ratkaisuvaihtoehtoja. Työntekijän rooliin työyhteisön jäsenenä kuuluu velvollisuus, mutta myös oikeus, nostaa epäkohdat esiin matalalla kynnyksellä. Epäkohdista ilmoittaminen tulee nähdä myönteisenä työyhteisön kehittämis- ja laatutyönä. Työntekijöillä on paljon tietoa ja taito oman työn kehittämiseen, kunhan kehittämiselle tarjotaan aika ja paikka.
