Sisältöjulkaisija

null Uusia ohjeita alkoholijuomien tukkumyyjille ja valmistajille

Uusia ohjeita alkoholijuomien tukkumyyjille ja valmistajille

19.9.2019 12:19 / Uutinen

Alkoholilain uudistuksen myötä viinipohjaisten juomasekoitusten määrä markkinoilla kasvoi. Tuotteiden myyntinimitysten määrittelemisessä on kuitenkin ilmennyt vaikeuksia. Myyntinimitys on pakollinen pakkausmerkintä, joka kertoo kuluttajalle, mitä hän on ostamassa. Euroopan Unionilla on tarkat määritelmät viinien ja viinipohjaisten juomien myyntinimityksistä, valmistustavasta ja koostumuksesta. Valvira julkaisee ohjeen viinipohjaisten alkoholijuomien myyntinimitysten määrittelemisestä auttaakseen alkoholialan toimijoita saattamaan myyntinimitykset palvelemaan paremmin kuluttajaa ja tuoteturvallisuutta.

Alkoholijuomien tukkumyyntiohjeeseen on koostettu tukkumyynnin velvollisuudet, vastuut ja toiminnasta raportointi Valviralle. Ohje korvaa 7.4.2009 päivätyn Alkoholijuomien tukkumyynnin raportointiohjeen. Uuden alkoholilain myötä on myös päivitetty alkoholijuomien valmistus- ja tukkumyyntiluvanhaltijoille sekä viranomaisille tarkoitettu Valviran luparekisteri ja ohje luparekisterin käytöstä. Ohje löytyy, kun on kirjautuneena luparekisteriin.

Lue lisää:

Viinipohjaisten alkoholijuomien nimeäminen (pdf)

Alkoholijuomien tukkumyynnin ohje (valvira.fi)


Lisätietoja

Eeva Saari, ryhmäpäällikkö, puh. 0295 209 515

Timo Rokka, ylitarkastaja, puh. 0295 209 518 (viiniohje)

etunimi.sukunimi(at)valvira.fi

alkoholi(at)valvira.fi