Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan järjestämisessä on suuria kansallisia eroja
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat niin meillä kuin muissakin maissa enemmän tai vähemmän ja monin eri tavoin säänneltyä toimintaa. Meillä sääntely kohdistuu sekä palvelujen tuottamiseen että niiden järjestämiseen. Sääntelyn tarkoituksena on turvata palvelun käyttäjien – asiakkaiden ja potilaiden – turvallisuus. Toisaalta myös Suomen perustuslaissa on säädetty, että kansalaisilla on oikeus määrättyyn perusturvaan. Tämän oikeuden turvaaminen on säädetty julkisen vallan tehtäväksi. Valvirassa ja kuudessa aluehallintovirastossa (AVIt) tehtävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta ja lupahallinto ovat osa tätä sääntelyjärjestelmää.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan integraatio Ruotsissa
Se, miten sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvä valtion ohjaus ja valvonta on eri maissa toteutettu, liittyy erilaisiin historiallisiin ja kulttuurisiin tekijöihin. Meillä käynnissä olevan sote-uudistuksen tavoite on kansainvälisestikin kunnianhimoinen: päämääränä on sosiaali- ja terveydenhuollon täydellinen horisontaalinen ja vertikaalinen integraatio. Vastaavaa mallia ei muualla vielä ole toteutettu, mutta lähimpänä meitä näissä sote-integraatiotavoitteissa oltaneen naapurimaassamme Ruotsissa. Siellä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta huolehtii vuonna 2013 ministeriön (Socialdepartementet) alaisuuteen perustettu valvontavirasto Inspektionen för vård och omsorg (IVO). IVOlla on keskustoimisto ja kuusi aluetoimistoa. Aluetoimistoille on delegoitu ratkaisuvaltaa, mutta sen käyttöä ohjaa viraston sisäinen sitova ohjaus. Alueyksiköiden ratkaisuissa voidaan kuitenkin ottaa huomioon alueelliset erityispiirteet ja hyödyntää yksikön aluetuntemus. IVOlla on myös oma analyysi- ja kehittämisosasto, joka vastaa valvonnan oikean kohdentamisen varmistamiseksi tehtävästä riskianalyysista sekä valvonnan tulosten analysoinnista. Se myös kehittää valvonnan menetelmiä alueyksiköiden käyttöön. Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten sekä terveyden- ja sairaanhoidon lupien käsittely on keskitetty yhteen IVOn alueyksiköistä. Samoin keskitetysti yhdessä yksikössä hoidetaan koko maan laajuisesti mm. veri- ja kudostoiminnan sekä terveysteknologian ja apteekkivalvonnan tehtävät. Ruotsissa terveyden edistämiseen ja kansanterveystyöhön liittyvistä tehtävistä, kuten alkoholi- ja tupakkavalvonnasta, huolehtii erillinen virasto, Folkhälsomyndigheten.
IVOn toiminnasta laadittiin seurantaraportti vuonna 2015. Sen mukaan virastossa on onnistuttu luomaan rakenteet, joilla ratkaisujen yhdenmukaisuus voidaan varmistaa alueelliset erityispiirteet huomioon ottaen. Toimintamalli on selkeä ja valvonta on vaikuttavaa. Virasto on laatinut valvontastrategian, luonut kansallisen riskinarviointimallin ja kehittänyt palveluntuottajille informaatio-ohjauksena suuntautuvan ennakoivan valvonnan tietopohjaa. Alueellisesti hajautetussa organisaatiossa sisäiseen tiedonkulkuun ja ratkaisujen yhdenmukaisuuden seurantaan on kuitenkin kiinnitettävä jatkuvasti erityistä huomiota.
Valvonnan järjestämisessä on suuria kansallisia eroja
Esimerkiksi Hollannissa sosiaalihuolto on integroitu terveydenhuoltoon vain vanhustenhuollon, kotihoidon ja kehitysvammahuollon osalta (Inspectie voor de Gezondheidszorg, IGZ), kun taas lapsille ja nuorille tarkoitettuja palveluja valvoo oma erillinen valvontavirastonsa (Inspectie Jeugdzorg IJZ). Molempia ohjaa kuitenkin sama Terveys, hyvinvointi ja urheiluministeriö (Ministerie van Volksgezondheid, Welzijn en Sport).
Englannissa sosiaali- ja terveydenhuollon valvontatehtäviä on lukuisilla eri organisaatioilla. Erityisesti julkisen terveydenhuollon (NHS) valvonta on kiinteä osa rahoitusjärjestelmää. Toimintaa valvova Monitor- niminen virasto kiinnittää erityistä huomiota toimintayksikköjen johtamiseen sekä siihen, että palvelut ovat hyvälaatuisia ja ne tuotetaan tehokkaasti ja kestävällä pohjalla. Tarkoitus on myös turvata palvelujen jatkuvuus, mikäli palveluntuottaja joutuu taloudellisiin vaikeuksiin. Riippumaton, Terveysministeriön (Department of Health) alainen Care Quality Commission (CQC) puolestaan valvoo, että sosiaali- ja terveyspalvelut (sairaalat, aikuissosiaalipalvelut, hoivakodit, yleiskirurgia, hammashoito) täyttävät toiminnalle asetetut kansalliset standardit. Monitorin ja CQC:n (samoin kuin Monitorin ja eräiden muidenkin valvontaorganisaatioiden) välisestä yhteistyöstä on laadittu erilliset sopimukset. Kanteluasioita Englannissa käsittelevät Parliamentary and Health Service Ombudsman (terveydenhuolto) ja Local Government Ombudsman (sosiaali-/vanhustenhuolto). Ammattihenkilöiden laillistuksista ja rekistereistä taas huolehtivat ammattialakohtaiset neuvostot (Health and Care Professions Council, HCPC).
Tanskassa sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaa ei ole integroitu. Terveydenhuollon kokonaisuudesta vastaa Sundheds- och äldreministeriet (Terveys- ja vanhusministeriö), jonka alaisuudessa toimii kolme alan virastoa: Sundhedsstyrelsen (Terveysvirasto), Laegemiddelstyrelsen (Lääkintävirasto) ja Styrelsen for Patientsikkerhed (Potilasturvallisuushallitus). Näiden rinnalla ministeriön alaisuudessa toimii itsenäinen Sundhedsdatastyrelsen (Terveystietohallitus), joka kerää ja välittää tietoa eri tehtäväalueille. Valvontatehtävistä huolehtivan Styrelsen for Patientsikkerhed -viraston tehtävinä ovat terveydenhuollon (organisaatioiden ja ammattihenkilöiden) valvonta sekä kanteluasiat, ja sen tavoitteissa korostuu potilasturvallisuuden varmistaminen. Sosiaalihuollon valvonnasta huolehtii Sosiaali- ja sisäministeriön alainen Sosiaalihallitus (Socialstyrelsen) ja sen ohella viisi alueille sijoittuvaa valvontakuntaa (sosiaalihuollon valvontaviranomaiset). Sosiaalihallitus ylläpitää mittavaa tiedon julkaisujärjestelmää (Tilbudsportalen), jonka avulla sekä jaetaan yleisiä tietoja tarjolla olevista palveluista esim. palvelujen käyttäjille että julkaistaan valvontatietoja. Sosiaalihuollon kantelujen käsittely on irrotettu muusta valvonnasta, ja siitä huolehtii erillinen saman hallinnonalan virasto Ankestyrelsen.
Norjassa sosiaali- ja terveydenhuollon valvontatehtävistä huolehtii keskitetysti Helsetilsynet-niminen keskusvirasto. Sen rinnalla toimii erillinen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn painottuva Helsedirektoratet. Norjassa lastensuojelulla on perinteisesti korostettu asema palvelujärjestelmässä, ja aikuissosiaalityötä on integroitu pikemminkin työllisyyspalveluihin. Niinpä Helsetilsynet toimiikin kolmen ministeriön ohjauksessa: Helse- og omsorgsdepartementet (Terveys ja huolenpito), Barne-, likestillings- og inkluderingsdepartementet (Lapset, tasa-arvo ja integraatio) ja Arbeids- og sosialdepartementet (Työ ja sosiaalihuolto). Viraston keskeisenä tehtävänä on varmistaa, että eri palveluita on alueilla saatavissa niiden tarpeiden mukaisesti. Helsetilsynet määrittelee valvontaohjelmissaan vuosittain riskipohjaisesti valtakunnalliset valvonnan painoalueet. Alueellisesta sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta ja kantelujen käsittelystä vastaavat Helsetilsynin ohjauksessa Fylkesmannen-nimiset alueelliset virastot (18 kpl), joilla on myös muiden hallinnonalojen, esim. maankäyttöön ja ympäristönsuojeluun, liittyviä tehtäviä.
Ammattihenkilöiden rekisteröintitehtäviä hoitaa Norjassa erillinen rekisteröintivirasto (Statens Autorisasjonskontor for Helsepersonell) ja alkoholihallinnon ja kansanterveystyön (folkehelsearbeide) tehtäviä edellä mainittu Helsedirektoratet.
Sote-uudistuksessa on tärkeää karsia valvonnan päällekkäisyyksiä ja varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon erityisasiantuntemus
Suomen tämänhetkisessä mallissa Valvira ja aluehallintovirastot ovat itsenäisiä toimivaltaisia viranomaisia, jotka tekevät omat ratkaisunsa ja vastaavat niistä. Jotta perustuslain edellyttämä yhdenvertainen kohtelu asuinpaikasta riippumatta toteutuisi, on Valviran tehtävänä ohjata aluehallintovirastoja niiden ratkaisukäytäntöjen yhdenmukaistamiseksi. AVI ei kuitenkaan ole velvollinen noudattamaan Valviran ohjausta. Tämä hankaloittaa ratkaisukäytäntöjen yhdenmukaistamista.
Käynnissä olevassa sote-uudistuksessa on tärkeää poistaa päällekkäisyyksiä lupa-, ohjaus- ja valvontaprosesseista. Yhtä tärkeätä on varmistaa valvonnan asiantuntemus. Asioinnin kannalta olisi selkeintä, että olisi yksi valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon asioihin keskittyvä valvontavirasto, jolla olisi alueellisia yksiköitä (vrt. Ruotsin IVO). Näin voidaan myös parhaiten huolehtia asiakas- ja potilasturvallisuudesta sekä taata väestön ja toiminnanharjoittajien yhdenvertaisuus.