Sisältöjulkaisija

null Potilas tarvitsee hyvää hoitoa, vaikka kansallinen hoitosuositus puuttuisikin

Potilas tarvitsee hyvää hoitoa, vaikka kansallinen hoitosuositus puuttuisikin

Markus Henriksson ja Tarja Holi 12.12.2017 / päivitetty 12.12.2017 08:40

Valvira on viime aikoina joutunut puuttumaan muutamien mm. kroonista väsymysoireyhtymää hoitavien lääkäreiden ammattioikeuksiin. Tapaukset ovat herättäneet runsaasti keskustelua erityisesti sosiaalisessa mediassa. Kroonisen väsymysoireyhtymän ja muiden ns. toiminnallisiksi häiriöiksi luokiteltavien sairauksien luotettava diagnosointi on haastavaa, sillä oireet ovat usein moninaisia, eivätkä ne ole tunnusomaisia ainoastaan kyseiselle sairaudelle. Sairauksia yhdistää paitsi diagnosoinnin haasteellisuus myös kiistat vaikuttavista hoitomuodoista.

Moniin toiminnallisiin häiriöihin ja monitekijäisiin oireyhtymiin, kuten krooniseen väsymysoireyhtymään, ei toistaiseksi ole kansallisia hoitosuosituksia. Jotkut lääkärit ovatkin ryhtyneet laatimaan näistä sairauksista kärsiville potilailleen omia diagnostisia kriteerejä ja tarjoamaan epätyypillisiä, lääketieteelliseen näyttöön perustumattomia hoitoja. Toiminnallisten häiriöiden tunnistamiseen ja hoitamiseen tulisikin kiinnittää entistä enemmän huomiota sekä lääketieteellisessä tutkimustoiminnassa että lääkärikoulutuksessa.

Lääkäri voi poiketa hoitosuosituksista lääketieteellisesti perustellusta syystä

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden ja kansalaisten tueksi on laadittu useita kansallisia hoitosuosituksia, kuten Duodecimin Käypä hoito -suositukset. Riippumattomat suositukset perustuvat laajaan ja huolellisesti läpikäytyyn tutkimusnäyttöön.

Käypä hoito- ja muut vastaavat suositukset ovat kuitenkin vain yksi työväline potilaan hoidon suunnittelussa: ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta, hoidosta ja kuntoutuksesta. Sille, miksi suositusta ei voida noudattaa, voi olla monia hyviä perusteita (esim. hoitovasteen puute, potilaan muut sairaudet tai potilaan kieltäytyminen suositellusta hoidosta). Lääkärillä onkin oikeus, jopa velvollisuus, poiketa yleisistä hoitosuosituksista, jos tämä on potilaan kohdalla lääketieteellisesti perusteltua ja toteutettavissa turvallisesti. Valittu hoitomuoto on kuitenkin perusteltava hoitosuosituksen mukaista hoitoa tarkemmin ja perusteet on kirjattava potilasasiakirjoihin. Hoidon seurannan on myös oltava riittävää. Lääkärin toiminnan asianmukaisuutta arvioidessaan Valvira selvittää mm. sitä, onko hän tutkinut potilaan riittävällä ja asianmukaisella tavalla, tehnyt diagnoosin lääketieteellisin, yleisesti hyväksytyin perustein ja toteuttanut hoidon ja sen seurannan potilasturvallisuutta vaarantamatta sekä asianmukaisin lääketieteellisin perustein.

Valviran tehtävänä ei ole arvioida tieteellistä tutkimusta, eikä laatia tai ottaa kantaa hoitosuosituksiin: Valvira ei siis kiellä tai hyväksy hoitoja. Valvontatyössään Valvira näkee kuitenkin selvästi katvealueita, joilla potilaiden on vaikea saada hoitoa ja on tehnyt itse useita aloitteita mm. Käypä hoito -suositusten laatimiseksi ja palveluiden kehittämiseksi.

Yksittäistapauksissa ja huolelliseen harkintaan perustuen lääkäri voi toteuttaa myös ns. kokeellisia hoitoja. Niitä ei kuitenkaan tule ottaa yleiseen tai laajaan käyttöön. Kokeellista hoitoa antaessaan lääkärin on tutkittava potilas erotusdiagnostisesti eli tunnetut muut sairaudet pois sulkien hyvin huolella ja potilaalle on turvattava normaalit, yleisesti hyväksytyt tutkimukset ja hoidot. Lisäksi potilasta (tai hänen huoltajaansa) pitää informoida käytetystä epätyypillisestä hoidosta ja sen mahdollisista haitoista ja riskeistä. Lääkärin on aina arvioitava, aiheuttaako hoito potilaalle enemmän vaaraa tai haittaa kuin hoidettava sairaus. Lääkäreiden, jotka antavat epätyypillisiä hoitoja, tulisi pitää hyvää huolta siitä, että heillä on päivitetyt tiedot suositelluista, yleisesti hyväksytyistä hoidoista.

Lähtökohtana on, että uudet hoitomuodot pitäisi tutkia tieteellisesti ennen niiden laajamittaista käyttöä.

Ammattioikeuksien rajoituspäätökset perustuvat monipuoliseen selvitykseen

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilövalvonta on tärkeä osa Valviran potilasturvallisuustyötä. Esimerkiksi lääkärien lääkkeiden määräämisoikeutta rajoittamalla on voitu paitsi estää potilasriskejä myös hillitä laajemmin epäasianmukaisen ja ei-lääketieteellisen lääkkeiden käytön leviämistä maassamme.

Kun Valvira tekee ammattioikeuksia rajoittavan tai oikeudet poistavan päätöksen, se perustuu huolelliseen ja monipuoliseen selvitykseen. Selvityksen arvioinnissa hyödynnetään usein Valviran pysyviä asiantuntijoita. Samalla arvioidaan, mikä on pienin mahdollinen puuttumistapa havaitun potilasturvallisuusvaaran poistamiseksi. Ammattioikeuden rajoituspäätöksissä ei koskaan ole kyse tietyn hoitomuodon valinnasta sinänsä, vaan potilaiden hoidon kokonaisuudesta ja siitä, vaarantaako ammattihenkilö toiminnallaan potilasturvallisuutta. Päätökseen johtaneet selvitykset ja niiden arviointi on perusteellisesti kuvattu Valviran päätöksissä.

Valitun hoidon on oltava yksilö- ja tapauskohtaiseen arviointiin ja riittäviin tutkimuksiin sekä lääketieteelliseen diagnostiikkaan perustuvaa ja sen on toteuduttava turvallisesti.

Kun Valvira on puuttunut esimerkiksi joitakin ns. epätyypillisiä hoitoja määränneiden lääkäreiden toimintaan, ammattioikeuksien rajoituspäätökset ovat perustuneet näiden lääkäreiden aiheuttamaan vaaraan. On myös huomattava, että potilas ei aina voi itse tietää hoidon vakavista riskeistä. Hyvinkin vaaralliset hoidot voivat lyhyellä aikavälillä tuntua potilaista toimivilta – haittavaikutukset voivat ilmetä vasta pitemmän ajan kuluessa.

Valviran päätösten tapauskohtaiset perusteet vaihtelevat, koska todetut epäasianmukaisuudetkin ovat lääkärikohtaisesti erilaisia. Epäasianmukaisuutta on kuitenkin todettu monen potilaan hoidossa. Lääkärillä, jonka ammattioikeuteen Valvira on joutunut puuttumaan, voi olla myös useita asianmukaisesti hoidettuja potilaita. On ikävää, että nämäkin potilaat voivat joutua tilanteeseen, jossa tuttu lääkäri ei voi jatkaa hoitoa. Lääkärin oikeuksia ei kuitenkaan voida rajoittaa potilaskohtaisesti.  

Potilasta on hoidettava silloinkin, kun oireiden syy on epäselvä ja vaikka käytössä ei olisikaan Käypä hoito -suosituksia. Valitun hoidon on oltava yksilö- ja tapauskohtaiseen arviointiin ja riittäviin tutkimuksiin sekä lääketieteelliseen diagnostiikkaan perustuvaa ja sen on toteuduttava turvallisesti. Potilaita on hoidettava myös mahdollisimman pitkälti yhteisymmärryksessä heidän kanssaan. Aina potilaita ei kuitenkaan voida hoitaa heidän itse toivomallaan tavalla. Näissä tilanteissa keskustelu hoitopäätösten perusteista yhdessä potilaan kanssa on erityisen tärkeää.

Markus Henriksson ja Tarja Holi

Markus Henriksson on ylijohtaja ja Tarja Holi on johtaja