Pohjoismaisten adoptiokeskusviranomaisten kokouksen antia
Suomi oli isäntämaana, kun pohjoismaiset adoptiokeskusviranomaiset Suomesta, Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta pitivät vuosittaisen kokouksensa 21 - 22.5.2015 Säätytalolla. Adoptiokeskusviranomaisten keskeisenä tehtävänä on valvoa kansainvälisen adoption prosessien toimivuutta ja adoptiopalvelunantajien toiminnan asianmukaisuutta Haagin kansainvälisen adoptiosopimuksen edellyttämällä tavalla.
Suomen adoptiolautakunta on ainoa pohjoismainen adoptiokeskusviranomainen, jossa sama viranomainen hoitaa sekä yksityishenkilöille myönnettävien adoptiolupien lupaprosessin kokonaisuudessaan että adoptiopalvelunantajien valvonnan. Muissa Pohjoismaissa adoptiokeskusviranomainen on lähinnä muutoksenhakuelin, kun kyseessä ovat yksityishenkilöiden adoptioluvat, tai sitten keskusviranomaisen yhteydessä toimii erillinen lautakunta. Lautakunta käsittelee esimerkiksi vain tietyntyyppiset luvat tai matchingin, sopivan perheen löytämisen tietylle lapselle, tietyissä tilanteissa. Tosin adoptiojärjestelmään kohdistuu muutospaineita eri Pohjoismaissa, ja organisointimallit voivat muuttua.
Kansainvälisen adoptiopalvelun antajat ovat kansainvälisten adoptioiden vähentyessä usein taloudellisesti vaikeassa tilanteessa. Esimerkiksi Tanskassa on äskettäin ollut kansainvälisen adoptiopalvelunantajien fuusio, joka suurelta osalta johtui siitä, että toinen fuusion osapuolista meni konkurssiin. Olin kiinnostunut siitä, onko muissa Pohjoismaissa lainsäädäntöä, joka määrittelee sen, miten adoptiot hoidetaan loppuun, ja miten adoptoitujen jälkipalvelu järjestetään esimerkiksi kansainvälisen palvelunantajan kokonkurssitilanteessa.
Kävi ilmi, että missään muussakaan Pohjoismaassa ei ole lainsäädäntöä, joka selvästi osoittaisi sen, mikä taho on vastuussa esimerkiksi lasten seurantaraporteista tai adoption jälkipalvelusta suhteessa ulkomaiseen osapuoleen palvelunantajan konkurssi- tai muussa äkillisessä lakkaamistapauksessa. Asiaa koskevat säännökset koskevat vain ennen adoptiota kerättyä asiakirja-arkistoa. Käytännössä adoptiovelvoitteet pitää äkillisessä palvelunantajan lakkaamistapauksessa hoitaa valtiollisella tasolla tilanteen mukaan.
Kokouksessa keskusteltiin myös lapsia vastaanottavan maan ja lapsia lähettävän maan kahdenvälisten adoptiosopimusten mahdollisuuksista. Jotkut lapsia lähettävät maat ovat edellyttäneet tai pitäneet suotavana kahdenvälisten adoptiosopimusten solmimista.
Ruotsin adoptiokeskusviranomainen, Myndigheten för internationella adoptionsfrågor, on hallituksen toimeksiannosta tehnyt asiasta äskettäin raportin, jossa on käsitelty monipuolisesti kahdenvälisiä adoptiosopimuksia ja mahdollisuuksia niiden solmimiseen. Ruotsi esitti toivomuksen siitä, voitaisiinko kesäkuun alkupuolella Haagissa pidettävässä erityiskomission kokouksessa antaa esimerkiksi yhteinen Pohjoismaiden julkilausuma tästä asiasta.
Suomen adoptiolautakunta on tänä keväänä saanut pyytämänsä lausunnon ulkoasiainministeriöltä. Lausunnon mukaan Suomi on pitkään korostanut monenkeskisten kansainvälisten sopimusten merkitystä lapsia koskevissa tapauksissa, ja kahdenväliset sopimukset arvioidaan tapauskohtaisesti.
Pohjoismaisella adoptiokeskusviranomaisyhteistyöllä on pitkät perinteet. Jokainen Pohjoismaa järjestää vuosittain vuorollaan keskusviranomaisten yhteisen tapaamisen, jossa käydään läpi ajankohtaiset asiat. Kokouksissa käydään vuoropuhelua hyvin käytäntöjen löytämiseksi. Yhteistyö ei rajoitu näihin kokouksiin, vaan yhteistyötä tehdään myös muiden tapaamisten ja seminaarien yhteydessä sekä päivittäisessä työssä viranomaisten välisin yhteydenotoin. Keskustelua jatketaan seuraavaksi kesäkuun toisella viikolla Haagin erityiskomissiossa, jossa tarkastellaan Haagin kansainvälisen adoptiosopimuksen toimivuutta.