Omavalvonta on asiakas- ja potilasturvallisuustyön perusta

Viime aikojen tärkeä keskustelu sosiaalihuollon palvelujen epäkohdista on nostanut toistuvasti esille kysymyksen siitä, kenellä on ensisijainen ja kenellä viimesijainen vastuu siitä, että haavoittuvassa asemassa olevat iäkkäät ja muut palveluja tarvitsevat saavat riittävät ja laadukkaat palvelut oikeaan aikaan ja asianmukaisesti. Valvontaviranomaiset Valvira ja aluehallintovirastot korostavat omavalvontaa, vaikka keskustelussa on monella suulla todettu, että omavalvonta on monissa toimintayksiköissä pahasti pettänyt. Vähemmälle huomiolle on jäänyt keskustelu siitä, mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan omavalvonnasta.

Valvonnan näkökulmasta sekä yksityisellä että julkisella palveluntuottajalla on aina ollut velvollisuus huolehtia siitä, että palvelu tuotetaan asiakasturvallisesti ja laadukkaasti. Yksityisen palveluntuottajan velvollisuutena on toimia myös lupaviranomaisen asettamien lupaehtojen ja palvelua ostavan kunnan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Sekä lupaviranomaisen että palvelun ostajan, mutta myös tietenkin asiakkaan ja hänen läheistensä on voitava luottaa siihen, että palveluntuottaja on luottamuksen arvoinen.

Yksityisten sosiaalihuollon palvelujen suunnitelmallisesta omavalvonnasta säädettiin vuonna 2011. Valvira on antanut vuonna 2014 omavalvontasuunnitelman laatimista, sisältöä ja seurantaa koskevan määräyksen, jossa on määritelty keskeiset asiakasturvallisuutta ja palvelun laatua koskevat vähimmäisvaatimukset.

Omavalvontasuunnitelma on palveluntuottajan lupaus laadusta ja turvallisuudesta

Julkisesti nähtävänä pidettävän omavalvontasuunnitelma on palveluntuottajan turvallisuus- ja laatulupaus. Se on kuvaus siitä, miten tässä nimenomaisessa yksikössä tai palvelussa asiat hoidetaan myös henkilöstön määrän osalta. Omavalvontasuunnitelman julkisuus lisää toiminnan läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Valinnanvapauden lisääntyessä omavalvontasuunnitelma, silloin kun se kertoo toiminnasta totuudenmukaisesti ja ymmärrettävästi, toimii tärkeänä viestinä valitsijalle. Asiakkaiden ja omaisten kannattaakin aktiivisesti seurata omavalvontasuunnitelman toteutumista, ja palveluntuottajalta olisi otettava asiakkaita ja omaisia mukaan palvelun kehittämiseen. Omavalvontasuunnitelman on oltava toimintayksiköissä kaikkien nähtävillä.

Omavalvonta on toiminnan arviointia ja kehittämistä asiakkaan näkökulmasta

Omavalvonnan periaatteena on, että palveluntuottaja systemaattisesti ja suunnitelmallisesti kehittää omaa toimintaansa, mikä käytännössä tarkoittaa Valviran määräyksessä vaaditun riskienhallinnan käyttöön ottamista. Yksikössä on sovittava ensinnäkin siitä, kuka vastaa omavalvonnan toimeenpanosta, miten riskitietoa kerätään ja miten se käsitellään henkilökunnan kanssa. Sovittava on myös siitä, miten tieto välitetään sellaiselle taholle, jolla on toimivalta ja resurssit saada aikaan tarvittavat muutokset, elleivät yksikön sisäiset toimenpiteet ole riittäviä. Omavalvonnalla varmistetaan, että kaikki työntekijät toimivat yhteisesti sovittujen käytäntöjen mukaisesti.

Omavalvonnan yksi edellytys on, että esimies ja työntekijät kykenevät arvioimaan omaansa ja toistensa toimintaa asiakkaan tarpeiden näkökulmasta. Jokaiselta, esimiehiltä ja työntekijöiltä vaaditaan myös tahtoa ja valmiuksia puuttua sellaisiin työvaiheisiin ja käytäntöihin, joissa he tunnistavat laatu- ja asiakasturvallisuusriskejä.

Palveluntuottajan on tunnettava asiakkaan oikeudet ja määriteltävä toimintansa käytännön laatukriteerit

Sosiaalihuollossa monet palvelujen laatutekijät tulevat suoraan lainsäädännöstä kuten muun muassa oikeus hyvään sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun. Niinpä palveluntuottajan on tiedettävä asiakkaidensa lakisäteiset oikeudet ja määriteltävä oman toimintansa laatukriteerit – mitä asiakkaan hyvä kohtelu tässä yksikössä tai tässä nimenomaisessa palvelussa käytännössä tarkoittaa. Ihmisarvon loukkaamattomuus sekä vakaumuksen ja yksityisyyden kunnioittaminen ovat laissa säädettyjä palvelun laadun peruselementtejä, jotka konkretisoituvat päivittäisessä asiakastyössä ja asiakkaan ja työntekijän välisessä kohtaamisessa.

Omavalvonta on asiakas- ja potilasturvallisuustyötä

Omavalvonta on järjestelmällistä asiakas- ja potilasturvallisuustyötä. Se lähtee yksittäisen työntekijän velvollisuudesta tehdä työtä niin, että palvelussa yhteisesti sovitut toimintatavat ja käytännöt toteutuvat. Yksikön esimies ja toiminnasta vastaava ylempi johto luovat ne olosuhteet, joissa avoin ja keskusteleva asiakas- ja kehittämismyönteinen toimintakulttuuri mahdollistetaan. Työntekijöissä on valtava voimavara ja luovuus kehittää omaa työtään, jos tälle annetaan tilaa.

Epäkohtien syntymistä voidaan välttää toimivalla omavalvonnalla

Sosiaalihuollossa työntekijöillä on lakisääteinen ja eettinen velvollisuus ilmoittaa havaitsemistaan epäkohdista asiakkaan saamassa palvelussa. Sellaisen toimintakulttuurin muuttaminen, jossa työntekijät, asiakkaat ja omaiset pelkäävät seuraamuksia, jos he tuovat kehittämisehdotuksia tai epäkohtia esille, on esimiesten vastuulla. Monissa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä tällainen vaientamisen kulttuuri on valitettavan syvälle juurtunutta.

Jos katsoo viime aikoina esille tulleita epäkohtia, joiden perusteella Valvira ja  aluehallintovirasto ovat ottaneet valvontaan ja keskeyttäneet joidenkin yksiköiden toiminnan, voidaan todeta, että ne kaikki olisivat olleet vältettävissä riittävällä ja osaavalla henkilöstöllä sekä toimivalla omavalvonnalla, jossa esimiehet ovat keskeisessä asemassa.

Valvontaviranomaisten tekemä valvonta ei koskaan voi korvata omavalvontaa – eikä valvontaviranomainen itse tee sitä asiakas- ja potilasturvallisuustyötä, jossa omavalvonta tapahtuu. Viranomaisvalvonta tukee ja edistää omavalvontaa monin tavoin ohjaamalla, valvomalla ja kouluttamalla. Kun omavalvonta ei ole onnistunut ja valvontaviranomainen joutuu joskus voimakkaastikin puuttumaan toimintaan, on tämä puuttuminen ja siitä tiedottaminen keskeisen tärkeää omavalvonnan varmistamista laajemminkin kuin vain yksittäiselle yksikölle.