Ihmisiä neuvottelupöydän ääressä
Ajankohtaista

Sisältöjulkaisija

null Koronaviruspandemia ja adoptiotoiminta

Koronaviruspandemia ja adoptiotoiminta

14.9.2020 10:15 / Uutinen

Koronaviruspandemia on vaikuttanut maailmanlaajuisesti adoptiotoimintaa hidastavasti erityisesti kohdemaiden matkustusrajoitusten vuoksi. Pandemiatilanne on myös rajoittanut viranomaisten toimintaa lapsia lähettävissä maissa, joissa sähköinen asiointi ei ole laajamittaisesti käytössä. Adoptioprosessin tietyt vaiheet eivät ole toteutettavissa etätyönä, vaan ne edellyttävät lähikontaktia, joita on rajoitettu koronapandemian aikana.

Erilaiset rajoitukset ovat kohdemaissa edelleen laajoja. Myös Suomessa matkustusta koskevat suositukset ja karanteenikäytännöt tuovat lisähaasteita hakumatkojen toteutukseen. Pandemian vaikutukset heijastuvat myös suoraan laitoksissa tällä hetkellä olevien lasten arkeen, kun vierailuja joudutaan rajoittamaan ja lasten pääsy adoptioperheisiin on hidastunut. 

Adoptiolautakunnan tähänastiset toimenpiteet

Adoptiolautakunnan tärkeimpiä tehtäviä pandemiatilanteessa on

  • valvoa, että myös poikkeusolojen aikana adoptioprosesseissa noudatetaan adoptiolakia ja kansainvälisiä sopimuksia
  • seurata adoptiopalvelunantajien toimintaa ja valvoa, että mahdolliset sopeuttamistoimet ovat Suomen adoptiolainsäädännön ja Haagin kansainvälisen adoptiosopimuksen mukaisia
  • kerätä ja välittää tietoa eri viranomaisten kanssa tarvittavaan yhteistyöhön pandemian vaikutusten tarkastelussa 
  • tarjota adoptiokeskusviranomaisyhteistyötä eri maiden adoptiokeskusviranomaisille yhteisten toimintaedellytysten vahvistamista varten. 

Adoptiolautakunta on tavannut adoptiopalvelunantajia säännöllisesti kevään ja kesän 2020 aikana ja kerännyt näissä tapaamisissa tietoa adoptionhakijoiden adoptioprosesseista ja kohdemaiden adoptioviranomaisten toiminnasta pandemian keskellä. Lautakunta on kerännyt tietoa pandemiatilanteesta ja toimenpidesuosituksista mm. Haagin kansainvälisen adoptiosopimuksen täytäntöönpanoa seuraavalta Haagin Permanent Bureaulta. 

Suomessa pandemiatilannetta seuraavat useat ministeriöt, jotka ovat myös edustettuina adoptiolautakunnan kansainvälisten asioiden jaostossa. Adoptiolautakunta on keskeinen toimija pandemiatilanteessa kansainvälisellä viranomaistasolla ja se suunnittelee toimenpiteitä muiden lapsia vastaanottavien maiden ja Suomen yhteistyökohdemaiden keskusviranomaisten kanssa. 

Adoptiolautakunta on raportoinut havainnoistaan koskien koronaepidemian vaikutuksia adoptiotoimintaan ja lasten oikeuksien toteutumiseen lapsiasiavaltuutetulle kesäkuussa 2020 sekä raportoi syyskuun 2020 aikana myös valtioneuvoston asettamalle kansallisen lapsistrategian koronatyöryhmälle. 

Adoptiolautakunnan pääasiallinen tehtävä on seurata koronatilanteen vaikutuksia ja adoptiopalvelunantajien toimintaa sen varmistamiseksi, että erilaiset pandemiaan liittyvät sopeuttamistoimet ovat ennen kaikkea lapsen edun mukaisia ja vastaavat adoptiolakimme ja kansainvälisten sopimusten lähtökohtia. 

Pandemiatilanne on vaikuttanut laaja-alaisesti eri viranomaisten toimintaan eri maissa ja hidastanut ja vaikeuttanut tuhansien lasten pääsyä perheeseen. Tärkeimpänä tavoitteena viranomaisilla on kaikin tavoin turvata lapsen etu sekä välttämättömien työvaiheiden toteutuminen adoptioprosessissa. 

Lisätietoja:

Irene Pärssinen-Hentula, sosiaalineuvos, adoptiolautakunnan puheenjohtaja, puh. 0295 209 247

etunimi.sukunimi(at)valvira.fi