Adoptiokoulutuksessa keskityttiin uuden adoptiolain soveltamiskäytäntöihin

Adoptiolautakunta järjesti torstaina 30.1.2014 jo toistamiseen adoptiokoulutuksen, jonka kohderyhmänä oli adoptioneuvontaa antavat sosiaalityöntekijät ja kansainvälisen adoptiopalvelun antajat. Koulutus keskittyi erityisesti uuden adoptiolain soveltamiskäytäntöön. Koulutus oli kokopäiväinen ja se pidettiin Valviran auditoriossa.

Koulutukseen ilmoittautujien määrä oli lähempänä sataa, mutta ihan niin moni ei paikalle päässyt. Arviolta osallistujien määrä jäi noin kuuteenkymmeneen.

Koulutuksen aamupäiväosuus sisälsi Valviran esittelyn lisäksi adoptiolautakunnan puheenvuoron adoptiolain soveltamiskäytännöstä adoptiolautakunnan näkökulmasta ja lastenpsykiatri Jukka Mäkelän esityksen adoptiolapsen erityisyydestä ja adoptiovanhemmuudesta. Liisa Holopainen sosiaali- ja terveysministeriöstä piti myös lyhyen esittelyn vastajulkaistusta, kauan kaivatusta oppaasta adoptioneuvonnan antajille.

Adoptiolautakunnan näkökulmapuheenvuoro olisi voinut olla pidempi, nimittäin aivan kuten edellisenäkin vuonna, yleisön kysymyksille ja kommenteille ei meinannut tulla loppua. Tästä viisastuneena aiommekin ensi vuonna hyvissä ajoin etukäteen kerätä kohderyhmältä kysymyksiä ja aihe-ehdotuksia. Yksi odotetuimmista puhujista, Jukka Mäkelä, ei pettänyt kuulijakuntaansa tälläkään kertaa; esitys oli loistava. Esityksessä nousi hyvin esiin mm. se, ettei adoptiovanhemmuus ole tavallista vanhemmuutta, vaan erityisiä voimavaroja vaativaa, kiintymyssuhteessaan häiriintyneen lapsen vanhemmuutta. Tämä on asia, joka on adoptioneuvonnan aikana äärimmäisen tärkeä muistaa, kun punnitaan adoptionhakijoiden vahvuuksia ja riskitekijöitä suhteessa adoptoitavan lapsen etuun. Uskon, että moni yleisössä sai siitä paljon eväitä omaa työtänsä varten.

Iltapäivällä estradille astui ensin adoptiolautakunnan lääkärijäsen, Riitta Aejmelaeus Valvirasta ja seuraavaksi sosiaalityöntekijä, tohtorikoulutettava Pia Eriksson Helsingin yliopistolta. Riitta Aejmelaeuksen intensiivinen puheenvuoro keskittyi lääkärijäsenen rooliin adoptiolautakunnan jäsenenä ja adoptionhakijoiden terveydentilan arviointiin. Esityksen jälkeen tuskin kellekään jäi epäselväksi, miten tärkeä merkitys on lääkärijäsenellä. Adoptiolautakunnan lääkärijäsen saattaa olla koko adoptioprosessin aikana ainoa, joka arvioi hakijoiden terveydentilaa puhtaasti adoptoitavan lapsen edun kannalta. Pia Erikssonin runsaasti kehuja kerännyt osuus käsitteli mm. riskien arviointia adoptioneuvonnassa. Esitys oli lupaviranomaisen näkökulmasta äärimmäisen antoisa ja uusiakin ajatuksia herättävä. Se myös tuki vahvasti niitä päätöksiä, mitä adoptiolautakunta on tehnytkin. Toistemme esitysten tarkemmasta sisällöstä etukäteen tietämättä, peräänkuulutimme Pia Erikssonin kanssa samaa asiaa: adoptioneuvontaa antavan sosiaalityöntekijän rohkeutta ottaa tarvittaessa kielteinenkin kanta hakijoiden soveltuvuudesta adoptiovanhemmiksi. Tämä on tarpeen silloin, kun perheessä näyttää olevan liikaa riskitekijöitä adoptoitavan lapsen edun kannalta.

Iltapäiväkahvin jälkeen saatiin vielä nauttia adoptioneuvonnan ja -palvelunantajan edustajien yhteisestä esityksestä. Laura Holmi Pelastakaa Lapsista ja Marika Elmeranta Interpediasta pitivät hyvin kiinnostavan ja käytännönläheisen esityksen siitä, millaista on kohdata adoptionhakijoita arjen työssä ja siitä, millaista on adoptioneuvonnan- ja palvelunantajien välinen yhteistyö. Holmi ja Elmeranta osoittivat selvästi omaavansa näyttelijänlahjoja esittäessään tosielämään pohjautuvan dialogin adoptionhakijan ja vuoroin neuvonnan- ja vuoroin palvelunantajan välillä. Esitys oli varsin virkistävä ja selätti tehokkaasti uhkaavan iltapäiväväsymyksen.

Palautekyselyn tuloksia saattoi hyvillä mielin lukea. Palaute oli pääosin vain hyvää. Kritiikkiä tuli ainoastaan joistain kokousjärjestelyistä, kuten liian lyhyestä lounastauosta. Tekniikkakin toimi tänä vuonna moitteettomasti. Koulutusta toivottiin lisää myös jatkossa. Keskustelulle, kysymyksille ja vastauksille toivottiin enemmän aikaa. Uutena aiheena ehdotettiin mm. adoptoitujen aikuisten näkökulmaa.

Oli mukavaa, että koulutukseen osallistui muutama sellainenkin kuulija, joka ei varsinaiseen kohderyhmään kuulunutkaan. He kokivat kuitenkin saaneensa koulutuksesta paljon ja pitivät sitä hyvin mielenkiintoisena. Adoptiosta liikkuu julkisuudessakin paljon vääriä käsityksiä ja harhaluuloja. Adoptioprosessia pidetään usein byrokraattisena ja lapsen edusta puhumista pelkkänä sanahelinänä. Koetaan, että kaikilla niin haluavilla pitäisi olla oikeus adoptioon. Adoption tarkoituksena on kuitenkin toteuttaa lapsen etua ja lapsen oikeutta perheeseen. Adoptiossa vain lapsella on oikeuksia. Adoptiolapsi on aina jonkun toisen lapsi. Kellään ei voi olla subjektiivista oikeutta toisen lapseen. Suomea sitovat kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö myös velvoittavat viranomaisia ottamaan kaikessa päätöksenteossa ja toimenpiteissä ensisijaisesti huomioon lapsen edun. Uskon, että tämän kaltainen koulutus, joka antaa sisällön ja merkityksen adoptiolapsen edulle, avaa silmiä ja korjaa adoptioon liittyviä virhekäsityksiä. Siispä ensi vuonna rohkeasti mukaan vaan kaikki, joita aihe vähänkin kiinnostaa!

Koulutuksen materiaali, Pia Erikssonin esitystä lukuun ottamatta, löytyy täältä:

Adoptiokoulutuksen 30.1.2014 aineistot

Adoptioneuvonta. Opas adoptioneuvonnan antajille (STM:n julkaisuja 2013:21)