Valvira selvittää valelääkäriksi väitetyn miehen lääkärintutkinnon aitoutta

8.11.2011

Valvira selvittää suomalaisen miehen Venäjällä saatujen lääketieteen opintoja koskevien todistusten aitouden.

Mies on Valviralle toimittamiensa todistusten mukaan suorittanut lääkärin tutkinnon Pietarissa vuonna 1994. Hän on suorittanut Suomessa vuonna 2003 kuulustelut, jotka vaaditaan EU:n ulkopuolella opiskelleelta lääkäriltä, jotta hän voisi työskennellä lääkärinä Suomessa. Hän on suorittanut Suomessa myös perusterveydenhuollon lisäkoulutuksen, joka aikaisemmin vaadittiin, jotta voisi harjoittaa itsenäisesti lääkärin ammattia.

Valvira sai vuonna 2010 nimettömän ilmoituksen, että kyseisen henkilön lääkärintutkintoa koskevat paperit eivät olisi asianmukaiset. Ilmoituksessa kerrottiin henkilön myös määränneen suuria määriä keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä.

Valvira toimitti tuolloin miehen tutkintotodistukset Opetushallitukseen arvioitaviksi. Sieltä saatuun arvioon perustuen Valvira katsoi papereden olevan asianmukaiset. Valvira ei tuolloin ollut yhteydessä pietarilaiseen yliopistoon.

Nyt esiintulleiden epäilyksien johdosta Valvira selvittää miehen tutkintotodistuksien epäselvyyksiä olemalla välittömästi yhteydessä venäläiseen yliopistoon. Valvira on ollut myös yhteydessä ko. henkilöön. Mikäli esitetyissä väitteissä on perää ja mies ei ole suorittanut hyväksytysti lääkärintutkintoa, hän jatkaa rikollista toimintaa, jos työskentelee edelleen lääkärinä.

Valvira tekee reseptikyselyn pääkaupunkiseudun apteekkeihin ja tarvittaessa muihin apteekkeihin. Näin saadaan selville, onko henkilö määrännyt epäilyttäviä määriä keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä. Apteekit ilmoittavat herkästi epäilyttävistä lääkemääräyksistä Valviralle, mutta kyseisestä henkilöstä ilmoituksia ei ole tullut.

Valvira selvittää parhaillaan myös, millä alueilla mies on työskennellyt lääkärinä ja tiedottaa hänen lääkärintutkintoaan koskevista epäilystä alueen työpaikoille mahdollisimman kattavasti.

Mikäli Valviran selvityksessä ilmenee, että henkilön tai hänen johtamansa yrityksen toimintaan liittyy potilasturvallisuutta vaarantavia seikkoja, Valvira tulee välittömästi poistamaan miehen ammatinharjoittamisoikeuden. Mahdollisesta asiakirjojen väärennöksestä Valvira ilmoittaa poliisille.

Lisätietoja:
Lääkintöneuvos, ryhmäpäällikkö Pirjo Pennanen, p. (09) 7729 2121, 050 9179 326
Johtaja Jussi Holmalahti, p. (09) 7729 2157, 040 1849 149
 

Lehdistötiedotteet