Valvira kieltää tupakkayhtiötä tiedottamasta kuluttajille pakkausuudistuksista

5.8.2011

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) on puuttunut tupakkayhtiö Imperial Tobacco Finland Oy:n tiedottamiseen kuluttajille.

Imperial Tobacco Finland Oy:n Smart-merkkisiin savukepakkauksiin oli esimerkiksi keväällä 2011 kiinnitetty lappuja, joissa kerrottiin, että pakkaukset tulisivat uudistumaan lähiaikoina. Valvira katsoo tupakkayhtiön pyrkineen vaikuttamaan siihen, että Smart-merkkisten tupakkatuotteiden käyttäjät tunnistaisivat kyseisen merkin tuotteet myös jatkossa ja että tuotteiden myynti ei laskisi pakkausuudistusten vuoksi. Kyse on tupakkatuotteiden myynninedistämisestä, joka on tupakkalaissa kielletty.

Valvira kieltää 150 000 euron sakon uhalla Imperial Tobacco Finland Oy:tä jatkamasta tiedottamista vähittäismyyntituotteissaan. Valvira kieltää tupakkayhtiötä myös muutoinkaan tiedottamasta kuluttajille edustamiensa tupakkatuotteiden pakkausten uudistumisesta esimerkiksi korostamalla pakkausuudistusta vähittäismyyntipakkauksessa olevin sanallisin tai kuvallisin viestein taikka muilla tavoin.

Lisätiedot: lakimies Laura Terho, puh. 09 7729 2502.

Lehdistötiedotteet