Valvira jatkaa epäiltyjen valelääkärien toiminnan selvittämistä

10.11.2011

Laihon hoitamien potilaiden saama hoito selvitetään

Valvira on jo aikaisemmin ollut yhteydessä niihin työpaikkoihin, joissa Laiho viraston saamien tietojen mukaan on työskennellyt. Valviran saamien tietojen mukaan toimintayksiköissä on ryhdytty toimenpiteisiin Laihon hoitamien potilaiden saaman hoidon selvittämiseksi. Tänään Valvira lähetti vielä kirjallisesti pyynnön kyseisiin työpaikkoihin, että niiden terveydenhuollosta vastaavat johtajat ryhtyvät kiireellisesti parhaaksi katsomallaan tavalla varmistamaan, että Laihon hoitamien potilaiden potilasturvallisuus ei ole vaarantunut.

Valvira pyytää myöhemmin erikseen Laihon työnantajilta selvityksen, missä tehtävissä Laiho on toimintayksiköissä toiminut ja miten toimintayksiköt ovat ryhtyneet varmistamaan, onko Laihon hoitamien potilaiden potilasturvallisuus toteutunut.

Toisesta valelääkäriksi epäillystä ei uutta tietoa

Valvira jatkaa eilen ilmoitetun uuden valelääkäriepäillyn toiminnan selvittämistä. Henkilö on ehtinyt toimia Valviran luvalla lääkärin tehtävissä toisen lääkärin ohjauksessa ja valvonnassa vajaat kaksi kuukautta. Tällä hetkellä henkilö ei ole lääkärin tehtävissä. Koska potilasturvallisuus ei ole vaarassa, Valvira ei anna epäillyn nimeä eikä tietoa hänen entisestä työpaikastaan julkisuuteen.


Lisätietoja:

Lakimies Milla Wartiovaara, p. (09) 7729 2208 (lääkärin ammatinharjottamisen valvontaa koskevat kysymykset)

Lääkintöneuvos, ryhmäpäällikkö Pirjo Pennanen p. (09) 7729 2121, 050 9179 326 (kysymykset, jotka koskevat lääkärinoikeuksien myöntämistä)

Johtaja Jussi Holmalahti, p. (09) 7729 2157 (kysymykset, jotka koskevat lääkärinoikeuksien myöntämistä)

Lääkintöneuvos, ryhmäpäällikkö Markus Henriksson, p. (09) 7729 2180, 0400 626 922 (lääkärin ammatinharjoittamisen valvontaa koskevat kysymykset)


 

Lehdistötiedotteet