Valvira hyväksyy HUSin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien selvitykset hoitoon pääsystä

15.6.2009

Valvira hyväksyy Helsingin ja Uudenmaan sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiireiltä pyytämänsä selvitykset siitä, miten hoitoon pääsy on saatettu lainmukaiselle tasolle tämän vuoden huhtikuun loppuun mennessä. Sairaanhoitopiirien määräyksiä hoitoon pääsyn parantamiseksi oli tehostettu uhkasakoilla. Hoitoon pääsy oli selvästi parantunut molemmissa sairaanhoitopiireissä viime vuoden joulukuun jälkeen, jolloin Valvira velvoitti päätöksellään sairaanhoitopiirit saattamaan hoitoon pääsyn kuntoon.

HUSissa oli tämän vuoden huhtikuun lopussa 69 potilasta, jotka olivat odottaneet kiireettömään hoitoon pääsyä yli kuusi kuukautta. Heistä 27 hoidettiin toukokuussa. Viime vuoden elokuun lopussa jonossa oli 2 260 yli puoli vuotta hoitoa odottanutta potilasta.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä oli tämän vuoden huhtikuun lopussa kaksi yli puoli vuotta hoitoa odottanutta, kun heitä viime vuoden elokuun lopussa oli 397.

Molemmissa sairaanhoitopiireissä on pystytty nopeuttamaan myös lähetteiden käsittelyä. Lähetteet on lain mukaan käsiteltävä kolmessa viikossa siitä, kun ne saapuvat sairaalaan.

Valvira toteaa, että molemmissa sairaanhoitopiireissä hoitoon pääsy on parantunut selvästi. Koska jonoissa on vielä joitakin potilaita, jotka ovat odottaneethoitoon pääsyä yli puoli vuotta, Valvira edellyttää, että sairaanhoitopiirit jatkavat toimenpiteitä, jotta kaikki potilaat pääsevät tarvitsemaansa hoitoon lain edellyttämässä ajassa. Valvira edellyttää myös, että lähetteet käsitellään sairaanhoitopiireissä viivytyksettä ja hoidon tarpeen arviointi aloitetaan siten kuin laissa on edellytetty.

Lisätietoja:
Lakimies Kirsti Kotaniemi, puhelin (09) 77292105
Johtaja Tarja Holi, puhelin (09) 77292102

Läänin sosiaali- ja terveysneuvos Marja-Leena Kärkkäinen, Oulun lh, puhelin 040 5455036
Lääninlääkäri Marjut Frantsi-Lankia, Etelä-Suomen lh, puhelin 0718 732175, 050 4560690
 

Lehdistötiedotteet