Valvira ei ole saanut ilmoitusta surmatöistä epäillystä perushoitajasta

20.5.2009

Julkisuudessa on uutisoitu, että Valviralle (silloiselle TEOlle) olisi tehty jo vuonna 2006 ilmoitus perushoitajasta, jonka epäillään surmanneen potilaitaan. Valviraa ei ole saapunut ilmoitusta tai mitään muutakaan kirjeenvaihtoa, joka koskisi kyseistä perushoitajaa. Valvira on saanut perushoitajaa koskevat tietonsa tiedotusvälineistä.

Valviran mahdollisuudet valvoa terveydenhuollon ammattihenkilön toimintaa riippuvat siitä, tuleeko asia Valviran tietoon. Valvira voi saada tietoa esimerkiksi poliisitutkinnassa olevasta terveydenhuollon ammattihenkilöstä, jos poliisi ilmoittaa siitä. Usein näin tapahtuukin, vaikka poliisilla ei olekaan ilmoitusvelvollisuutta.

Tuomioistuimille on säädetty velvollisuus ilmoittaa Valviralle, jos ammattihenkilö on tuomittu vankeusrangaistukseen, myös ehdolliseen, silloin kun rikos on tehty ammattitoiminnassa. Ilmoitusvelvollisuus ei koske ammattitoiminnassa tehtyjä rikoksia, joista on seurannut sakkorangaistus.

Tuomioistuimet eivät aina ilmoita Valviralle vankeusrangaistuksista. Esimerkiksi kyseinen perushoitaja on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tuomittu aikaisemmin ehdolliseen vankeusrangaistukseen, mutta tietoa siitä ei ole tullut Valviralle.

Lisätietoja
johtaja Tarja Holi, puh. 0400 838713
 

Lehdistötiedotteet