Valvira ei havainnut puutteita Jokilaakson sairaalassa sappileikkauksia tehneen erikoislääkärin kirurgisissa taidoissa

20.6.2011

13/2011

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ei ole havainnut Jokilaakson sairaalassa sappileikkauksia tehneen erikoislääkärin kirurgisissa ammattitaidoissa puutteita tai virheitä, jotka olisivat myötävaikuttaneet potilaille ilmaantuneisiin komplikaatioihin.

Valvira kiinnitti kuitenkin lääkärin huomiota siihen, että hänen on ennen leikkaukseen ryhtymistä myös omalta osaltaan arvioitava toimenpiteen aihe ja potilaan riski saada vakavia leikkauskomplikaatioita. Pelkästään se, että keskussairaala on lähettänyt potilaan leikattavaksi, ei riitä.

Lisäksi Valvira kiinnitti lääkärin huomiota siihen, että hänen on järjestettävä jokaisen leikkaamansa potilaan leikkauksen jälkeinen seuranta siten, että hän saa riittävän tiedon potilaan tilan mahdollisista muutoksista ja voi tarvittaessa järjestää potilaalle riittävän nopeasti tarpeelliset lisätutkimukset ja hoidon.

Valvira on arvioinut päätöksessään lääkärin toimintaa, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto puolestaan on arvioinut Keski-Suomen keskussairaalan ja Jokilaakson sairaalan välisen tilaaja-tuottajatoiminnan asianmukaisuutta.

Omavalvonta toimi hyvin

Jokilaakson sairaalan sappileikkaukset nousivat julkiseen keskusteluun alkuvuodesta, kun Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Jämsän kaupunki ja Jokilaakson Terveys Oy teettivät oma-aloitteisesti selvityksen Jokilaakson sairaalassa tehtyjen sappileikkauksien asianmukaisuudesta sen jälkeen kun seitsemän Jokilaakson sairaalassa sappirakon poistoleikkauksessa ollutta potilasta oli otettu lyhyen ajan kuluessa leikkauksesta Keski-Suomen keskussairaalaan hoitoon syistä, joita epäiltiin leikkauskomplikaatioiksi.

Kaikki leikkauskomplikaatioiksi epäillyt eivät olleet komplikaatioita

Valvira toteaa päätöksessään, että kaikkia alun perin seitsemällä potilaalla raportoituja leikkauksen jälkeen ilmenneitä oireita ja löydöksiä ei voida pitää varsinaisina leikkauskomplikaatioina. Samoin Valvira toteaa, että sappitievaurio, verenvuoto ja tulehdus ovat sappirakkoleikkausten tunnettuja komplikaatioita, eikä niiden syntymistä voida pitää yksiselitteisesti hoitovirheestä johtuvina.

Komplikaatioiden ilmaantuvuutta ei voida vertailla kovin erikokoisissa potilasaineistoissa

Kun leikattujen potilaiden kokonaismäärä oli 39, on havaittujen komplikaatioiden kokonaisilmaantuvuus hieman suurempi kuin kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa kuvatut ilmaantuvuusluvut, mutta Valvira katsoo, että yksittäisten komplikaatiotyyppien, kuten verenvuodon, sappivuodon tai tulehduksen ilmaantuvuuslukuja ei voida vertailla kahdessa potilasaineistossa, joista toisessa on potilaita 39 ja toisessa jopa miljoona.

Selvityksessä käytetty aineisto

Päätöstä valmistellessaan Valviralla on ollut käytössään:

  • Jokilaakson sairaalan sappi- ja tyräpotilaiden hoitoa selvittämään asetettujen kahden selvitysmiehen asiantuntijalausunto
  • seitsemän selvitysmiesten asiantuntijalausunnossaan mainitseman sappirakkopotilaan ja kahden tyräleikkauspotilaan potilasasiakirjat
  • Valviran gastroenterologisen kirurgian alan pysyvän asiantuntijan lausunto
  • Tampereen yliopistollisen sairaalan kirurgian alan toimialuejohtajan lausunto
  • Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän johtavan lääkärin lausunto
  • JokilaaksonTerveys Oy:n toimitusjohtajan lausunto
  • Jokilaakson Terveys Oy:n johtavan lääkärin lausunto
  • leikanneen lääkärin selvitykset ja vastine

Liite:
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tiedote päätöksestä, jossa se arvioi Keski-Suomen keskussairaalan ja Jokilaakson sairaalan välisen tilaaja-tuottajatoiminnan asianmukaisuutta

Lisätietoja:
Ylilääkäri Katia Käyhkö, Valvira, puhelin 09-7729 2149

Lehdistötiedotteet