Olet nyt: Valvira.fi / Valvira / Lehdistötiedotteet
Valvira antoi määräyksiä saattaa hoitoon pääsy terveyskeskuksiin lainmukaiselle tasolle
4.5.2009
Valvira on antanut Espoon, Jyväskylän ja Lahden kaupunginhallituksille sekä Kainuun maakunta -kuntayhtymän hallitukselle määräyksen saattaa hoitoon pääsy terveyskeskukseen lain edellyttämälle tasolle 30.9.2009 mennessä.
Valvira velvoitti Espoon ja Jyväskylän kaupunginhallitukset ja Kainuun maakunta -kuntayhtymän hallituksen huolehtimaan siitä, että yhteydensaanti terveyskeskuksiin saatetaan lain edellyttämälle tasolle. Lahden kaupunginhallituksen Valvira velvoitti huolehtimaan siitä, että yhteydensaanti, hoidon tarpeen arviointi ja hoidon järjestäminen Lahden terveyskeskuksessa toteutuvat lain edellyttämällä tavalla.
Selvitykset määräysten noudattamisesta on annettava 15. lokakuuta 2009 mennessä.
Määräysten taustaksi
Valviran määräykset perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kesällä 2008 saatuihin seurantatietoihin ja niistä ilmeneviin ongelmiin hoitoon pääsyssä. Niiden mukaan edellä mainituissa terveyskeskuksissa oli seuraavia ongelmia kiireetöntä hoitoon pääsyä koskevan lainsäädännön noudattamisessa:
Espoon terveyskeskus:
- Potilailla oli ajoittain ongelmia saada välittömästi yhteys terveyskeskukseen ja terveyskeskukseen tulevista puheluista pääsi läpi alle 80 prosenttia
- Terveyskeskuksessa oli päivittäin sellainen tilanne, että potilaan hoidon tarve oli todettu, mutta potilaalle ei ollut antaa vastaanottoaikaa lääkärille
- Suun terveydenhuollon potilailla oli ajoittain ongelmia saada välittömästi yhteys terveyskeskukseen
Jyväskylän terveyskeskus:
- Potilailla oli ajoittain ongelmia saada välitön yhteys terveyskeskukseen
Lahden terveyskeskus:
- Potilailla oli ajoittain ongelmia saada välitön yhteys terveyskeskukseen
- Terveyskeskuksessa oli ajoittain ongelmia arvioida potilaan hoidon tarve kolmen arkipäivän kuluessa
- Päivittäin oli tilanne, että potilaan hoidon tarve on todettu, mutta potilaalle ei ollut antaa vastaanottoaikaa lääkärille
Kainuun maakunnan terveyskeskus:
- Terveyskeskuksiin tulevista puheluista pääsi läpi alle 80 prosenttia
- Terveyskeskuksessa oli ajoittain ongelmia arvioida suun terveydenhuollon potilaan hoidon tarve kolmen arkipäivän kuluessa
- Sunnuntaisin ei ollut järjestetty hammaslääkäripäivystystä
Valviran saamista selvityksistä ilmeni lisäksi, että kaikissa edellä mainituissa terveyskeskuksissa oli suuria eroja yhteydensaannissa eri terveysasemien välillä, joten kansalaiset eivät olleet tasaveroisessa asemassa hoitoon pääsyssä. Potilaat joutuivat lisäksi kahdessa terveyskeskuksessa odottamaan hoidon tarpeen arvioinnin jälkeen tietoa hoitoon pääsyn ajankohdasta.
Valviran saamien selvitysten mukaan osa edellä mainituista ongelmista on saatu korjattua. Valviran antamat määräykset koskevat niitä epäkohtia, joiden korjaamisesta selvityksissä ei ole riittävää näyttöä. Valvira on ennen määräysten antamista pyytänyt asiasta lausunnot myös ao. lääninhallituksilta.
Kiireetöntä hoitoa koskevan lainsäädännön mukaan terveyskeskukseen on saatava arkisin virka-aikana välitön yhteys potilaan valinnan mukaan joko puhelimitse tai tulemalla terveyskeskukseen. Terveydenhuollon ammattihenkilön on arvioitava hoidon tarve viimeistään kolmantena arkipäivänä siitä, kun potilas otti yhteyttä terveyskeskukseen. Potilaalla on oikeus päästä tarpeelliseksi todettuun hoitoon kohtuullisessa ajassa, kuitenkin kolmessa kuukaudessa siitä kun hoidon tarve on arvioitu. Potilaalle on ilmoitettava hoitoon pääsyn ajankohta. Jos se muuttuu, hänelle on ilmoitettava välittömästi uusi ajankohta ja syy muutokseen.
Sekä Valvira että lääninhallitukset valvovat hoitoon pääsyä. Valviran ja lääninhallitusten työnjaosta on sovittu niin, että hoitoon pääsyä suurimpien kaupunkien terveyskeskuksiin valvoo Valvira.
Lisätietoja Valvirassa:
Lakimies Kirsi Liukkonen, puhelin (09) 7729 2111
Johtaja Tarja Holi, puhelin (09) 7729 2102
Viestintäpäällikkö Tarja Tamminen, puh. (09) 7729 2185, 050 3070256
Lisätietoja lääninhallituksissa:
Tulosjohtaja, lääninlääkäri Kirsti Riihelä, Etelä-Suomen lh, puhelin 071 8732669, 040 535 8951
Läänin sosiaali- ja terveysneuvos Sakari Suominen, Länsi-Suomen lh
Läänin sosiaali- ja terveysneuvos Marja-Leena Kärkkäinen, Oulun lh, puhelin 040 5455036
Lehdistötiedotteet
- Terveydenhuollon ammattihenkilörekisteri Terhikin internet-hakupalvelu avautuu
2.9.2010 - Tupakkalakia noudatetaan ravintoloissa hyvin – vaikutukset myynnin kehitykseen vähäisiä
24.6.2010 - Valvira selvitti vanhustenhuollon tilaa
23.6.2010 - Valvira esittää huolensa alkoholimainonnasta
3.6.2010 - Alkoholin ja tupakan matkustajatuonti jokseenkin ennallaan
3.6.2010 - Tehotarkastus ravintoloihin harmaan talouden kitkemiseksi
21.4.2010 - Julkisen vallan käyttöä kunnallisessa terveydenhuollossa tarpeen selkeyttää
5.3.2010 - Valvira tarkastanut 20 000 terveydenhuollon ammattihenkilön tiedot, 20 tapausta selvitettävänä
1.3.2010 - Veronkorotusten tulokset näkyvät – alkoholin kokonaiskulutus väheni
18.2.2010 - Alkoholin ja savukkeiden matkustajatuonti lisääntyi vuonna 2009
26.1.2010 - Lääketieteen opiskelijat rajoitetusti ja valvotusti lääkärin tehtävissä
13.1.2010 - Terveydenhuollon ammattihenkilön ammattipätevyys on syytä tarkistaa
11.1.2010 - Valviran toiminta laajenee sosialihuoltoon – tavoitteena yhtenäistää sosiaalihuollon ohjausta ja valvontaa
29.12.2009 - Terveydenhuollon ammattihenkilörekisterin otteita väärennetty
18.11.2009 - Tupakkatuotteille vähimmäispakkauskoot 1.10.2009 alkaen
2.10.2009 - Alkoholijuomien matkustajatuonti lisääntyi merkittävästi mutta savukkeiden väheni hieman
23.9.2009 - Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan valvontaa tehostetaan
8.9.2009 - Uusi potilasasiakirja-asetus voimaan 1.8.2009
31.7.2009 - Valvira hyväksyy HUSin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien selvitykset hoitoon pääsystä
15.6.2009 - Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus
9.6.2009 - Valvira hyväksyy Lapin, Päijät-Hämeen ja Vaasan sairaanhoitopiirien selvitykset hoitoon pääsystä
1.6.2009 - Alkoholin matkustajatuonti lisääntyi alkuvuonna kahdeksan prosenttia ja savukkeiden kuusitoista prosenttia
28.5.2009 - Valviran ylijohtaja Männistö YTHS:n toimitusjohtajaksi
26.5.2009 - Valvira selvitti: Tupakkalakia noudatetaan ravintoloissa hyvin – myynnin kehitys ei riipu enää tupakointiolosuhteista
25.5.2009 - Valvira ei ole saanut ilmoitusta surmatöistä epäillystä perushoitajasta
20.5.2009 - Valvira antoi määräyksiä saattaa hoitoon pääsy terveyskeskuksiin lainmukaiselle tasolle
4.5.2009 - Tupakkatuotteiden myynti luvanvaraiseksi huhtikuun alusta
30.3.2009 - STTV:n ja TEO:n toimintakertomukset valmistuneet
17.3.2009 - Tilastotietoja STTV:n ja TEOn viimeisistä toimintakertomuksista
17.3.2009 - Laki lääkärin hyväksymisestä merimieslääkäriksi tulee voimaan 1.3.2009
24.2.2009 - Savukkeiden matkustajatuonti väheni ja alkoholin matkustajatuonti lisääntyi hieman; siitä huolimatta alkoholin kokonaiskulutus väheni prosentin
24.2.2009 - STM:n tiedote: Ilmaisun vapautta ei jatkossakaan sensuroida tupakkalailla
6.2.2009 - Valvira: Terveydenhuollon valvontatapausten määrä kasvanut, varsinkin hoitajista tehdyt ilmoitukset huolestuttavat
4.2.2009 - TEO myöntänyt valtionavustukset lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisiin tutkimuksiin vuodelle 2008
29.1.2009 - Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille sakon uhalla määräys purkaa ylipitkät hoitojonot
15.1.2009 - HUSille ja Vaasan sairaanhoitopiirille sakon uhalla tehostettu määräys hoitoon pääsyn järjestämisestä
3.12.2008 - Valviran uusi ylijohtaja Männistö: Valvonnan merkitys korostuu
27.11.2008 - TEO pyytää kolmelta sairaanhoitopiiriltä uhkasakon uhalla selitystä hoitoonpääsystä
10.10.2008 - Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston lyhytnimeksi Valvira
3.10.2008 - Alkoholin matkustajatuonti lisääntyi 10 prosenttia ja savukkeiden matkustajatuonti prosentin
23.9.2008 - Ylijohtaja Jukka Männistö: Tietojen saanti verkkoselaimen avulla terveydenhuollon ammattihenkilörekisteristä parantaisi potilasturvallisuutta
10.9.2008 - Terveydenhuollon ammattihenkilörekisteri pysyy TEOssa - tarkoin rajattuja tietoja saisi internetpohjaisen tietopalvelun kautta
4.9.2008 - Vesihygieenisen osaamistestin on jo suorittanut 9 500 henkilöä
8.7.2008 - Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirille ei uhkasakkoa - Kainuusta ja Varsinais-Suomesta päätetään myöhemmin
3.7.2008 - Kiinteistöjen vesilaitteistojen liitännöissä havaittu korjaustarpeita
30.5.2008 - Alkoholijuomien ja savukkeiden matkustajatuonti lisääntyi hieman alkuvuonna
14.5.2008 - Tupakkalain muutoksella odotettuja vaikutuksia ravintoloiden myyntiin ja toimintaan
23.4.2008 - Pieniä torjunta-ainemääriä esiintyy useilla Suomen pohjavesialueilla
18.4.2008 - Tupakointiopasteet ja -merkinnät osoittautuivat yleisimmiksi puutteiksi ravintoloissa
27.2.2008 - Alkoholin kokonaiskulutus kasvoi
19.2.2008 - Yritysten aika herätä REACH-asetuksen esirekisteröintiin
21.1.2008 - TEO myöntänyt valtionavustukset lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisiin tutkimuksiin vuodelle 2007
21.1.2008 - Kolmelle sairaanhoitopiirille harkitaan uhkasakkoa hoitoon pääsyn viivästymisen takia
15.1.2008 - Etuliite "koulutettu" poistuu kiropraktikon, naprapaatin ja osteopaatin ammattinimikkeestä
14.1.2008



