TEO myöntänyt valtionavustukset lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisiin tutkimuksiin vuodelle 2008

29.1.2009

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on myöntänyt vuoden 2008 valtionavustukset lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisiin tutkimuksiin. Avustukset on maksettu sairaanhoitopiireille seksuaalisen hyväksikäyttö- tai pahoinpitelyepäilyn perusteella alle 16-vuotiaille terveydenhuollossa tehtyjen tutkimusten suhteessa. Jaettavan avustuksen kokonaismäärä vuodelle 2008 oli 1 miljoona euroa. Avustus voi olla enintään 80 prosenttia avustuksella rahoitettavan toiminnan kustannuksista.
Avustusta maksettiin yhteensä 337 tutkimuksen kustannuksista. Määrä on suurin piirtein sama kuin vuonna 2007 (338 tutkimusta). Tutkimuksista 251 liittyi seksuaalisen hyväksikäytön epäilyyn, 62 pahoinpitelyn epäilyyn ja 24 sekä seksuaalisen hyväksikäytön että pahoinpitelyn epäilyyn.

 

Avustukseen oikeuttavien tutkimusten kokonaiskustannukset olivat 1 887 049 euroa. Määrä on suurin piirtein sama kuin edellisenä vuonna. Koska maksettavan valtionavustuksen kokonaismäärä oli 1 miljoona euroa vuonna 2008, Terveydenhuollon oikeusturvakeskus myöntämä avustus oli suuruudeltaan 53 prosenttia hyväksytyistä kokonaiskustannuksista. Aikaisemmin vuosina 2006 ja 2007 jaettava valtionavustus on ollut suuruudeltaan 2 miljoonaa euroa, ja tällöin sairaanhoitopiirit ovat saaneet avustuksena 80 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista.

TEOn työtä jatkava Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) ei maksa enää vuonna 2009 valtionavustusta lapsiin ja nuoriin kohdistuneiden pahoinpitely- ja seksuaalirikosepäilyjen vuoksi tehdyistä tutkimuksista. Vuoden 2009 alusta lähtien lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimukset siirtyivät valtion maksettaviksi.

Muuttuneen käytännön taustalla on vuonna 2007 säädetty laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta sekä 1.1.2009 voimaan tullut laki lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen selvittämisen järjestämisestä. Laki koskee poliisin, syyttäjälaitoksen tai tuomioistuimen pyynnöstä terveydenhuollossa tehtävää tutkimusta epäillyn lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen selvittämiseksi ja haitan arvioimiseksi.

Lääninhallitus ja yliopistollista sairaalaa ylläpitävä sairaanhoitopiiri tekevät sopimuksen palvelujen tuottamisesta poliisia ja syyttäjälaitosta kuultuaan. Sopimus tulee laatia 15.2.2009 mennessä. Yliopistollinen sairaanhoitopiiri vastaa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn selvittämistä koskevien tutkimusten järjestämisestä, koordinoinnista ja laadusta. Sairaanhoitopiiri voi tuottaa palvelut itse tai tarvittaessa hankkia palvelut tai osan niistä toiselta palvelun tuottajalta. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa asiasta tarkemmat ohjeet.

Lisätietoja:
Ylijohtaja Jukka Männistö, puhelin (09) 7729 2100, 050-4076381

Liitteessä valtionosuudet sairaanhoitopiireittäin
Valtionavustus 06-08


 

Lehdistötiedotteet