Kolmelle sairaanhoitopiirille harkitaan uhkasakkoa hoitoon pääsyn viivästymisen takia

15.1.2008

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja lääninhallitukset harkitsevat uhkasakon asettamista Kanta-Hämeen ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireille sekä Kainuun maakunnalle hoitoon pääsyn viivästymisen takia. Stakesin toukokuussa 2007 keräämien tietojen mukaan jonotilanne oli pahin näissä sairaanhoitopiirissä.

Uhkasakoilla tehostettaisiin määräyksiä, joilla sairaanhoitopiirit ja Kainuun maakuntaliitto velvoitetaan saattamaan hoitoon pääsy lain edellyttämälle tasolle 30.6.2008 mennessä. Uhkasakkojen määriksi on alustavasti kaavailtu seuraavaa: Kanta-Häme 500 000 euroa, Varsinais-Suomi 1 000 000 euroa ja Kainuu 150 000 euroa. Mahdollisten uhkasakkojen suuruudet on määritelty jonottavien potilaiden määrän ja sairaanhoitopiirin maksukyvyn mukaan.

TEO pyysi lokakuussa 2007 kaikilta kolmelta sairaanhoitopiiriltä selvitykset siitä, kuinka hoitoon pääsy niissä toteutui. Se sai sairaanhoitopiirien ja Kainuun maakunnan selvityksen asiassa joulukuun lopulla; selvityksissä olivat mukana ao. lääninhallitusten lausunnot.

Selvitysten mukaan lokakuun lopussa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä oli 523 potilasta (30 potilasta/10 000 asukasta), jotka olivat jonottaneet leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa yli kuusi kuukautta. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä vastaavat luvut olivat 1120 (24 potilasta/10 000 asukasta) ja Kainuussa 119 (15 potilasta/10 000 asukasta).

Sairaanhoitopiirien kuntayhtymien hallituksille ja Kainuun maakunta-kuntayhtymän hallitukselle varataan uhkasakkolain ja hallintolain mukainen mahdollisuus antaa kirjallinen selitys ennen mahdollista uhkasakolla tehostetun määräyksen antamista. Selitykset on toimitettava ao. lääninhallituksille 29.2.2008 mennessä. Lääninhallitukset toimittavat tämän jälkeen selitykset oman lausuntonsa kera TEOlle. Tämän jälkeen TEO ja lääninhallitukset päättävät, millaisiin toimenpiteisiin selvitysten pohjalta ryhdytään, ja asetetaanko uhkasakot, ja jos asetetaan, minkä suuruiset ne ovat.

Itä-Suomen lääninhallitus on jo aiemmin antanut Pohjois-Savon sairanhoitopiirille kehotuksen saattaa hoitoon pääsy lain edellyttämälle tasolle 30.6.2008 mennessä.

Kirje muille sairaanhoitopiireille

TEO lähettää kaikille muille sairaanhoitopiireille tällä viikolla kirjeen, jossa edellytetään, että ne huolehtivat 30.6.2008 mennessä siitä, että potilaat saavat tarvitsemansa hoidon lain edellyttämässä ajassa. Kirjeessä pyydetään sairaanhoitopiireiltä 31.3.2008 mennessä lääninhallituksille selvitykset siitä, kuinka pitkät hoitojonot niissä on ja hoitojonojen syyt. Kirjeessä tiedustellaan myös, tarjotaanko jonossa oleville potilaille mahdollisuutta saada hoitoa ostopalveluna kotimaasta tai ulkomailla. Samoin kysytään, otetaanko potilaaseen yhteyttä, jos jonotusaika venyy aiemmin ilmoitetusta.

Lääninhallitukset toimittavat selvitykset omien lausuntojensa kera Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen. Tarvittaessa TEO ja lääninhallitukset harkitsevat kesäkuun jälkeen toimenpiteitä, myös uhkasakkoa, jotta hoitoon pääsy saadaan koko maassa toteutumaan lain edellyttämässä määräajassa.

Sosiaali- ja terveysministeriö lähetti TEOlle ja lääninhallituksille viime vuoden kesäkuussa kirjeen, jossa se kehotti valvontaviranomaisia ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta hoitoon pääsyn odotusajat saataisiin lain edellyttämälle tasolle.

Lisätietoja antavat:

TEOssa:

Ylijohtaja Jukka Männistö, puh. (09) 77292100
Apulaisjohtaja Tarja Holi, puh. (09) 77292102
Lakimies Leena-Maija Vitie, puh. (09) 77292113
Tiedottaja Tarja Tamminen, puh. (09) 77292185

Lääninhallituksissa:

Läänin sosiaali- ja terveysneuvos Elli Aaltonen,
Itä-Suomen lh, puh. 040 5675308

Läänin sosiaali- ja terveysneuvos Esa Ellala,
Etelä-Suomen lh, puh. 040 5459290

Läänin sosiaali- ja terveysneuvos Marja-Leena Kärkkäinen,
Oulun lh, puh. 040 5455036

Läänin sosiaali- ja terveysneuvos Pekka Paatero,
Länsi-Suomen lh, puh. 040 7354901

Läänin sosiaali- ja terveysneuvos Raimo Pantti,
Lapin lh, puh. 040 7769494

Lehdistötiedotteet