Olet nyt: Valvira.fi / Valvira / Lehdistötiedotteet
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirille ei uhkasakkoa - Kainuusta ja Varsinais-Suomesta päätetään myöhemmin
3.7.2008
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä ei piirin oman ilmoituksen mukaan ollut kesäkuun lopussa yhtään potilasta, joka olisi joutunut odottamaan hoitoa kauemmin kuin lain sallimat kuusi kuukautta. Näin ollen TEOn maaliskuussa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirille antama yli puolen vuoden jonotusajoista johtuva sakon uhka raukeaa. Kanta-Hämeen jononpurku on onnistunut erinomaisesti; joulukuun 2007 lopussa yli puoli vuotta hoitoon jonottaneita oli sairaanhoitopiirissä 562.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri valitti Turun hallinto-oikeuteen TEOn antamasta uhkasakolla tehostetusta määräyksestä lyhentää hoitojonoja. Hallinto-oikeus totesi valituksen aiheettomaksi, mutta antoi sairaanhoitopiirille syyskuun loppuun asti aikaa jonojen purkamiseen. Näin ollen TEO palaa Varsinais-Suomen hoitojonotilanteeseen hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti lokakuussa.
TEO on antanut Kainuun maakunta-kuntayhtymälle sen omasta pyynnöstä kesälomakauden takia aikaa toimittaa selvityksensä kesäkuun lopun tilanteesta vasta elokuun alussa. TEO käsittelee Kainuun hoitojonotilannetta elokuun 18. päivä alkavalla viikolla 34.
Erikoissairaanhoitoon yli puoli vuotta jonottaneiden määrä on koko maassa vähentynyt merkittävästi vuoden 2008 aikana ja puolittunut Stakesin 30.4.2008 tekemän selvityksen mukaan kuluvan vuoden ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana. Huhtikuun lopussa noin seitsemän prosenttia hoitoa odottavista potilaista joutui odottamaan yli lain sallimat puoli vuotta. TEO asetti edellä mainituille kolmelle sairaanhoitopiirille sakon uhan 13.3.2008.
TEO on antanut kaikille muille sairaanhoitopiireille määräyksen saattaa hoitoon pääsy lain mukaiselle tasolle elokuun loppuun mennessä.
TEO ja lääninhallitukset tarkistavat hoitotakuun toteutumista koskevan valvontasuunnitelmansa syksyllä. Hoitoonpääsyn ohella valvonnan painopistettä siirretään sen valvontaan, pääsevätkö potilaat hoidontarpeen arviointiin lainmukaisessa ajassa eli viimeistään kolmessa kuukaudessa siitä, kun lähete on tullut sairaalaan. Nykytietojen valossa näyttää siltä, että tässä olisi ongelmia. Myös perusterveydenhuollon valvontaa tehostetaan.
Lisätietoja:
Lakimies Kirsi Liukkonen, puh. 09-77292111
Ylijohtaja Jukka Männistö, puh. 09-77292100
Tiedottaja Tarja Tamminen, puh. 09-77292185
Lehdistötiedotteet
- Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaa
9.2.2012 - Valvontaviranomaiset tehostavat neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon valvontaa valvontaohjelman avulla
3.2.2012 - Jokavuotinen ilmiö jatkuu: Valviraan jälleen ennätysmäärä valvonta-asioita viime vuonna
2.2.2012 - EU/ETA-maiden ulkopuolella lääkäreiksi valmistuneiden tutkintojen tarkistaminen jatkuu
1.2.2012 - TiBreeze -rintaimplantit vaativat seurantaa
31.1.2012 - Alkoholin matkustajatuonti ennallaan – savukkeiden tuonti lisääntyi kymmenyksellä
31.1.2012 - Alkoholitarkastukset sekä alkoholilupien peruutukset vähenivät vuonna 2011 selvästi
26.1.2012 - Tupakkatuotteiden esilläpitokielto ei estä tavanomaista asiakaspalvelua
9.1.2012 - Valvira suosittelee, että henkilö, jolla on PIP -rintaimplantti, ottaa yhteyttä leikkauksen tehneeseen lääkäriin tai klinikkaan
23.12.2011 - Valviraan tullut ilmoitus epäillystä sairaanhoitajan tutkintotodistuksen väärentämisestä
23.11.2011 - Marja-Liisa Partanen palaa ylijohtajan tehtäviin 30.11.2011
21.11.2011 - Ylijohtaja Marja-Liisa Partanen siirtyy sivuun tehtävistään poliisitutkinnan ajaksi
21.11.2011 - Iltalehden uutinen 13 vuotta työskennelleestä valelääkäristä ei pidä paikkaansa
16.11.2011 - Esa Laihon lääkärinoikeudet poistettiin
14.11.2011 - Tuotevinkkien antaminen tupakan ostajalle on kiellettyä myynninedistämistä
14.11.2011 - Valviraan tullut runsaasti yhteydenottoja potilaiden hoidosta – perusteltuja epäilyjä uusista valelääkäreistä ei ole selvitettävänä
11.11.2011 - Valvira jatkaa epäiltyjen valelääkärien toiminnan selvittämistä
10.11.2011 - Valviralle on ilmoitettu uudesta mahdollisesta valelääkäristä
9.11.2011 - Pop up -ravintoloissa ei saa myydä tai anniskella alkoholia ilman lupaa
9.11.2011 - Valvira on tehnyt tutkintapyynnön poliisille lääkärinä toimineesta Esa Laihosta
9.11.2011 - Valvira selvittää valelääkäriksi väitetyn miehen lääkärintutkinnon aitoutta
8.11.2011 - Kirkas valaisin vai kirkasvalohoitolaite
31.10.2011 - Alkoholin matkustajatuonti väheni viimeisen 12 kuukauden aikana, savukkeiden tuonti kasvussa
25.10.2011 - Valvira on huolissaan biopankkitoiminnan valvonnan resursoinnista
13.10.2011 - Osalla kunnista vaikeuksia lasten, nuorten ja heidän perheidensä terveystarkastusten järjestämisessä – valvontaviranomaisia askarruttaa tarkastusten sisältö
3.10.2011 - Vuoden täyttävä JulkiTerhikki on lunastanut odotukset
8.9.2011 - Valvira kieltää tupakkayhtiötä tiedottamasta kuluttajille pakkausuudistuksista
5.8.2011 - Tehotarkastukset majoitus- ja ravitsemusalan yrityksiin kitkevät rehottavaa harmaata taloutta
5.7.2011 - Valvira ei havainnut puutteita Jokilaakson sairaalassa sappileikkauksia tehneen erikoislääkärin kirurgisissa taidoissa
20.6.2011 - Savukkeiden matkustajatuonti kasvoi neljänneksellä
1.6.2011 - Iäkkäiden potilaiden hoidossa terveyskeskusten vuodeosastoilla puutteita
31.5.2011 - Valvira vaatii HUSilta lisäselvityksiä lähetteiden käsittelystä – tässä tilanteessa ei uhkasakkoa maksettavaksi
18.5.2011 - Valvira esittää alkoholilainsäädännön kokonaisuudistusta
11.5.2011 - Julkisen vallan käyttöön liittyvät vaatimukset otettava huomioon ulkoistettaessa sosiaali- ja terveyspalveluja
29.4.2011 - Katsaus Valviran viime vuoden toimintaan
12.4.2011 - Hoidon saatavuuden toteutuminen HUS:ssa ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä
1.4.2011 - Sosiaalihuollon asioista kanneltiin eniten vanhustenhuollosta, toimeentulotukiasioista ja lastensuojelusta
29.3.2011 - Alkoholin kulutus laski kolmantena peräkkäisenä vuonna
15.2.2011 - Alkoholilupien peruutusten määrä Suomessa entisellään, tarkastusmäärät laskivat
27.1.2011 - Alkoholin matkustajatuonti jokseenkin ennallaan viime vuonna, savukkeiden tuonti väheni viidenneksellä
26.1.2011 - Valvira käsittelee Nykopp-Kosken nimikesuojauksen poistamista koskevan asian jo ennen tuomion lainvoimaisuutta
18.1.2011 - JulkiTerhikki on osoittautunut tarpeelliseksi palveluksi
25.11.2010 - Valvira: Otto Virtanen –lonkeron mainonta alkoholilain vastaista
22.11.2010 - Valvira on kieltänyt Philip Morrisia sakon uhalla toistamasta tupakkalain vastaista mainontaa ja myynninedistämistä
25.10.2010 - Valviran selvitys vanhusten ympärivuorokautisesta sosiaalihuollosta: Riskikohteiden tehostettu valvonta käynnistyy
21.10.2010 - Ympäristöterveydenhuollon valvontaa yhtenäistetään
8.10.2010 - Tupakkalakiin muutoksia; Valvira antoi ohjeet ulkona järjestettäviä tilaisuuksia sekä asuinyhteisöjä koskevista tupakointikielloista
30.9.2010 - Alkoholin matkustajatuonti väheni hieman, savukkeiden viidenneksellä
29.9.2010 - JulkiTerhikin käyttöönotto parantaa potilasturvallisuutta
14.9.2010 - Terveydenhuollon ammattihenkilörekisteri Terhikin internet-hakupalvelu avautuu
2.9.2010 - Tupakkalakia noudatetaan ravintoloissa hyvin – vaikutukset myynnin kehitykseen vähäisiä
24.6.2010 - Valvira selvitti vanhustenhuollon tilaa
23.6.2010 - Valvira esittää huolensa alkoholimainonnasta
3.6.2010 - Alkoholin ja tupakan matkustajatuonti jokseenkin ennallaan
3.6.2010 - Tehotarkastus ravintoloihin harmaan talouden kitkemiseksi
21.4.2010 - Julkisen vallan käyttöä kunnallisessa terveydenhuollossa tarpeen selkeyttää
5.3.2010 - Valvira tarkastanut 20 000 terveydenhuollon ammattihenkilön tiedot, 20 tapausta selvitettävänä
1.3.2010 - Veronkorotusten tulokset näkyvät – alkoholin kokonaiskulutus väheni
18.2.2010 - Alkoholin ja savukkeiden matkustajatuonti lisääntyi vuonna 2009
26.1.2010 - Lääketieteen opiskelijat rajoitetusti ja valvotusti lääkärin tehtävissä
13.1.2010 - Terveydenhuollon ammattihenkilön ammattipätevyys on syytä tarkistaa
11.1.2010 - Valviran toiminta laajenee sosialihuoltoon – tavoitteena yhtenäistää sosiaalihuollon ohjausta ja valvontaa
29.12.2009 - Terveydenhuollon ammattihenkilörekisterin otteita väärennetty
18.11.2009 - Tupakkatuotteille vähimmäispakkauskoot 1.10.2009 alkaen
2.10.2009 - Alkoholijuomien matkustajatuonti lisääntyi merkittävästi mutta savukkeiden väheni hieman
23.9.2009 - Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan valvontaa tehostetaan
8.9.2009 - Uusi potilasasiakirja-asetus voimaan 1.8.2009
31.7.2009 - Valvira hyväksyy HUSin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien selvitykset hoitoon pääsystä
15.6.2009 - Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus
9.6.2009 - Valvira hyväksyy Lapin, Päijät-Hämeen ja Vaasan sairaanhoitopiirien selvitykset hoitoon pääsystä
1.6.2009 - Alkoholin matkustajatuonti lisääntyi alkuvuonna kahdeksan prosenttia ja savukkeiden kuusitoista prosenttia
28.5.2009 - Valviran ylijohtaja Männistö YTHS:n toimitusjohtajaksi
26.5.2009 - Valvira selvitti: Tupakkalakia noudatetaan ravintoloissa hyvin – myynnin kehitys ei riipu enää tupakointiolosuhteista
25.5.2009 - Valvira ei ole saanut ilmoitusta surmatöistä epäillystä perushoitajasta
20.5.2009 - Valvira antoi määräyksiä saattaa hoitoon pääsy terveyskeskuksiin lainmukaiselle tasolle
4.5.2009 - Tupakkatuotteiden myynti luvanvaraiseksi huhtikuun alusta
30.3.2009 - STTV:n ja TEO:n toimintakertomukset valmistuneet
17.3.2009 - Tilastotietoja STTV:n ja TEOn viimeisistä toimintakertomuksista
17.3.2009 - Laki lääkärin hyväksymisestä merimieslääkäriksi tulee voimaan 1.3.2009
24.2.2009 - Savukkeiden matkustajatuonti väheni ja alkoholin matkustajatuonti lisääntyi hieman; siitä huolimatta alkoholin kokonaiskulutus väheni prosentin
24.2.2009 - STM:n tiedote: Ilmaisun vapautta ei jatkossakaan sensuroida tupakkalailla
6.2.2009 - Valvira: Terveydenhuollon valvontatapausten määrä kasvanut, varsinkin hoitajista tehdyt ilmoitukset huolestuttavat
4.2.2009 - TEO myöntänyt valtionavustukset lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisiin tutkimuksiin vuodelle 2008
29.1.2009 - Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille sakon uhalla määräys purkaa ylipitkät hoitojonot
15.1.2009 - HUSille ja Vaasan sairaanhoitopiirille sakon uhalla tehostettu määräys hoitoon pääsyn järjestämisestä
3.12.2008 - Valviran uusi ylijohtaja Männistö: Valvonnan merkitys korostuu
27.11.2008 - TEO pyytää kolmelta sairaanhoitopiiriltä uhkasakon uhalla selitystä hoitoonpääsystä
10.10.2008 - Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston lyhytnimeksi Valvira
3.10.2008 - Alkoholin matkustajatuonti lisääntyi 10 prosenttia ja savukkeiden matkustajatuonti prosentin
23.9.2008 - Ylijohtaja Jukka Männistö: Tietojen saanti verkkoselaimen avulla terveydenhuollon ammattihenkilörekisteristä parantaisi potilasturvallisuutta
10.9.2008 - Terveydenhuollon ammattihenkilörekisteri pysyy TEOssa - tarkoin rajattuja tietoja saisi internetpohjaisen tietopalvelun kautta
4.9.2008 - Vesihygieenisen osaamistestin on jo suorittanut 9 500 henkilöä
8.7.2008 - Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirille ei uhkasakkoa - Kainuusta ja Varsinais-Suomesta päätetään myöhemmin
3.7.2008 - Kiinteistöjen vesilaitteistojen liitännöissä havaittu korjaustarpeita
30.5.2008 - Alkoholijuomien ja savukkeiden matkustajatuonti lisääntyi hieman alkuvuonna
14.5.2008 - Tupakkalain muutoksella odotettuja vaikutuksia ravintoloiden myyntiin ja toimintaan
23.4.2008 - Pieniä torjunta-ainemääriä esiintyy useilla Suomen pohjavesialueilla
18.4.2008 - Tupakointiopasteet ja -merkinnät osoittautuivat yleisimmiksi puutteiksi ravintoloissa
27.2.2008 - Alkoholin kokonaiskulutus kasvoi
19.2.2008 - Yritysten aika herätä REACH-asetuksen esirekisteröintiin
21.1.2008 - TEO myöntänyt valtionavustukset lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisiin tutkimuksiin vuodelle 2007
21.1.2008 - Kolmelle sairaanhoitopiirille harkitaan uhkasakkoa hoitoon pääsyn viivästymisen takia
15.1.2008 - Etuliite "koulutettu" poistuu kiropraktikon, naprapaatin ja osteopaatin ammattinimikkeestä
14.1.2008



