Julkisen vallan käyttöön liittyvät vaatimukset otettava huomioon ulkoistettaessa sosiaali- ja terveyspalveluja

29.4.2011

Kunnan ja yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajan väliseen ostopalvelusopimukseen ei voi sisältyä julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä, katsoo Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira.

Rääkkylän kunnanhallituksen ja Attendo MedOne Oy:n tekemän ostopalvelujärjestelyn lähtökohtana on ollut, että yritys ottaa palvelujen kustannus- ja tuotantovastuun, ja että Rääkkylän kunta maksaa Attendo MedOne Oy:lle kiinteään vuosihintaan perustuvan palkkion.

Valvira korostaa, että kunnan ja yksityisen palvelujentuottajan sopimukseen ei voi sisältyä sellaisia tehtäviä, joihin sisältyy julkisen vallan käyttöä.

Viranhaltija-asemassa toimivien henkilöiden tekemät ratkaisut vaikuttavat palvelujentuottajayrityksen etuihin. Kun päätöksentekijä tai päätöksen valmisteluun merkittävästi osallistuva henkilö on samanaikaisesti palvelusuhteessa palvelujen tuottajaan, voivat asian käsittelijän objektiivisuus, tasapuolisuus ja riippumattomuus vaarantua sekä luottamus hänen riippumattomuuteensa heikentyä. Tällöin asian käsittelijä on esteellinen hallintolain perusteella.  Esteellisyys koskee Valviran näkemyksen mukaan myös tilanteita, jolloin palvelujen tuottaja osallistuu viranhaltija-asemassa toimivien henkilöiden palvelussuhteesta aiheutuviin kustannuksiin.

Rääkkylän kunnanhallituksen Valviralle antamien selvitysten perusteella sosiaalityöntekijä ja osastosihteeri olisivat olleet osa-aikaisessa työsuhteessa Attendo MedOne Oy:öön, ja yritys olisi vastannut heidän palvelussuhteisiinsa kuuluvista kustannuksista.

Valvira katsoo, että tällainen järjestely ei ole hallintolain esteellisyyssäännösten perusteella hyväksyttävä. Julkista valtaa käyttävät henkilö ei voi olla edes osa-aikaisessa palvelussuhteessa yksityiseen palvelujen tuottajaan eikä yksityinen palvelujen tuottaja voi vastata heidän palvelussuhteidensa kustannuksista.

Rääkkylän kunta on myöhemmin ilmoittanut Valviralle muuttaneensa järjestelyjä siten, ettei sosiaalityöntekijää eikä osastosihteeriä palkata työsuhteeseen Attendo MedOne Oy:öön, vaan he ovat ainoastaan virkasuhteessa kuntaan. Yritys ei myöskään vastaa heidän palvelussuhteidensa kustannuksista.

Jos Rääkkylän kunta hankkii sosiaali- ja terveyspalvelut yksityiseltä palvelujen tuottajalta, Valvira pyytää kuntaa ilmoittamaan 30. 6. 2011 mennessä kuntaan virkasuhteessa toimivien henkilöiden nimet, koulutustaustan sekä tehtävät, joista he vastaavat.

Rääkkylän kunnalta saamiensa selvitysten perusteella Valvira ei voi ottaa kantaa siihen, voidaanko  kunnan Attendo MedOne Oy:n toteutettaviksi suunnittelemia sosiaali- ja terveyspalveluja pitää riittävinä ja lainsäädännön vaatimukset täyttävinä. Tämä johtuu siitä, että Rääkkylän kunnan selvityksissä käytetty sosiaali- ja terveyspalvelujen erittely ei kaikilta osin vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön palvelukäsitteitä eikä palvelujen sisältöä ole kuvattu kattavasti tai sisältö on kuvattu lainsäädännöstä poikkeavalla tavalla. Rääkkylän kunnan Valviralle toimittamissa eri selvityksissä on myös ristiriitaisia tietoja erityisesti palveluihin käytettävästä henkilöstöstä.

Valvira ja Itä-Suomen aluehallintovirasto ottavat Attendo MedOne Oy:n tekemien yksityisen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon lupahakemusten ratkaisemisen yhteydessä kantaa lupaedellytysten täyttymiseen ja mm. siihen, onko palveluntuottajalla toiminnan edellyttämä henkilöstö. 

Valvira toteaa myös, että Rääkkylän kunnan aikomus järjestää itse sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunsa ei vastaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain edellyttämää väestöpohjavaatimusta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluille. 

Lisätietoja antaa

esittelijäneuvos Arja Myllynpää, puh. (09) 7729 2128

Lehdistötiedotteet