Alkoholin matkustajatuonti lisääntyi 10 prosenttia ja savukkeiden matkustajatuonti prosentin

23.9.2008

Alkoholijuomien matkustajatuonti 100 prosentin alkoholina laskettuna lisääntyi noin kymmenen prosenttia vuoden 2008 tammi-elokuun aikana verrattuna vuoden 2007 vastaavaan ajankohtaan.

TNS Gallupin alkoholijuomien matkustajatuontiseurannan mukaan vuoden 2005 loppupuolella alkanut alkoholijuomien matkustajatuonnin väheneminen taittui ja kääntyi nousuun heti vuoden 2008 alussa eli samaan aikaan, kun Suomessa nostettiin alkoholijuomien veroja.

Väkevien alkoholijuomien tuonti lisääntyi vuoden 2008 kahden ensimmäisen kolmanneksen aikana 16 prosenttia ja välituotteiden kuten väkevöityjen viinien ja aperitiivien 18 prosenttia. Viinien tuonti lisääntyi 10 prosenttia ja oluen runsaat kaksi prosenttia. Long Drink-juomien ja siidereiden yhteenlaskettu matkustajatuonti väheni tammi-elokuussa 13 prosenttia.

Noin kaksi kolmasosaa matkustajien tuomista alkoholijuomista on ostettu Virosta tai laivoilta. Tilastokeskuksen matkailutilaston mukaan meriliikenteen matkustajamäärä Suomen ja Viron välillä lisääntyi tammi-heinäkuussa 11 prosenttia.

TNS Gallupin matkustajatuontiseurannassa keräämien tietojen mukaan savukkeiden matkustajatuonti lisääntyi vuoden 2008 kahden ensimmäisen kolmanneksen aikana yhden prosentin edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Matkustajat ovat tuoneet savukkeita tammi-elokuun aikana noin 530 miljoonaa kappaletta.

TNS Gallupin tekemän alkoholin ja savukkeiden matkustajatuontia koskevan tutkimuksen tilaajina ovat Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus (STTV), Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes), Valtiovarainministeriö, Alko Oy, Elintarviketeollisuusliiton Alkoholijuomateollisuusyhdistys, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry, Päivittäistavarakauppa ry, Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry sekä Tupakkateollisuusliitto ry.

Lisätietoja:
Lennart Wahlfors, tietohallintopäällikkö, STTV, puh (09) 3967 2717, 050 324 9704
Esa Österberg, erikoistutkija, STAKES, puh (09) 3967 2018, 0400 417 514
Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry, (09)1488 7407, 040 837 6794
Irmeli Mustonen, toimialapäällikkö, Elintarviketeollisuusliiton Alkoholijuomateollisuusyhdistys, puh 0400 817 221
Asta Mörsky, asiamies, Tupakkateollisuusliitto, puh 0400 458 598

Lehdistötiedotteet