Alkoholijuomien ja savukkeiden matkustajatuonti lisääntyi hieman alkuvuonna

14.5.2008

Vuoden 2008 ensimmäisen kolmanneksen aikana alkoholijuomien matkustajatuonnin määrä 100 %:n alkoholina lisääntyi edellisestä vuodesta noin kymmenellä prosentilla. Vuoden 2005 loppupuolelta alkanut alkoholijuomien matkustajatuonnin väheneminen näyttää nyt pysähtyneen. Tiedot perustuvat TNS Gallupin alkoholijuomien matkustajatuontiseurantaan tammi-huhtikuulta 2008.
Väkevien alkoholijuomien ja siiderin tuonti kasvoi, mutta oluen ja long drink-juomien tuonti väheni. Mietojen viinien tuonti pysyi lähes samansuuruisena kuin vuotta aiemmin.
Koska alkoholiuomien matkustajatuonti painottuu kesäkuukausiin, eivät alkuvuoden luvut vielä välttämättä ennakoi koko vuoden kehitystä.

TNS Gallupin matkustajatuontiseurannassa kerätään tietoja myös savukkeiden maahantuonnista. Savukkeiden maahantuonti on tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana lisääntynyt kuudella prosentilla.

Alkoholijuomia ostetaan edelleen vähän internetistä

Keväällä 2008 kartoitettiin alkoholijuomien internetostoja kysymällä 1000 vastaajalta heidän alkoholiostoistaan viimeksi kuluneen vuoden aikana. Alle prosentti vastaajista ilmoitti ostaneensa alkoholia internetistä tilaamalla.

TNS Gallupin tekemän alkoholin ja savukkeiden matkustajatuontia koskevan tutkimuksen teettäjinä ovat Sosiaali- terveydenhuollon tuotevalvontakeskus (STTV), Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes), Valtiovarainministeriö, Alko Oy, Elintarviketeollisuusliitto (ETL) ry, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry, Päivittäistavarakauppa ry sekä Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry.

Lisätietoja:
Lennart Wahlfors, tietohallintopäällikkö, STTV, puh (09) 3967 2717, 050 324 9704
Esa Österberg, erikoistutkija, Stakes, puh 0400 417 514
Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Panimoliitto, puh (09) 1488 7407, 040 837 6794
Irmeli Mustonen, asiamies, ETL, puh. 0400 817 221
Asta Mörsky, asiamies, ETL, puh 0400 458 596

Lehdistötiedotteet