Opiskelijoiden tilapäinen toiminta laillistetun terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävissä

26.5.2010

Seuraaviin terveydenhuollon ammattihenkilöiden toimintaa koskeviin säännöksiin on syytä kiinnittää erityistä huomiota kesäsijaisuuksia järjestettäessä ja kesäsijaisten aloittaessa toimintansa laillistetun ammattihenkilön tehtävissä:

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 3 - 3f §:t (104/2008) säätelevät opiskelijoiden tilapäistä toimintaa terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävissä. Opiskelija toimii aina johdon ja valvonnan alaisena ja hänellä on oltava ohjaaja, joka on oikeutettu itsenäisesti harjoittamaan kyseistä ammattia laillistettuna ammattihenkilönä.

Lääketieteen opiskelija saa toimia terveyskeskuksessa tai erikoissairaanhoidossa, kun hän on suorittanut hyväksytysti vähintään viiden ensimmäisen opintovuoden opinnot. Kun opiskelija toimii päivystäjänä, hänelle pitää nimetä takapäivystäjä, jonka on oltava viivytyksettä tavoitettavissa ja tarvittaessa saavuttava paikalle. Neljän ensimmäisen opintovuoden lääketieteen opinnot suorittaneen opiskelijan toiminta on rajattu erikoissairaanhoitoon tai terveyskeskuksen vuodeosastolle. Opiskelija ei saa toimia esimerkiksi terveyskeskuksen avovastaanotolla. Jos opiskelija päivystää, hänen on toimittava itsenäisesti ammattiaan harjoittamaan oikeutetun laillistetun lääkärin rinnalla. Puhelinpäivystys ei ole riittävä. Kaikilta lääketieteen opiskelijoilta edellytetään, että he ovat suorittaneet sen erikoisalan opintojaksot, johon kuuluvissa tehtävissä he toimivat.

Amanuenssilla ei ole terveydenhuollon ammattihenkilön oikeuksia edes tilapäisesti, vaan hän toimii harjoittelijana ohjaajan valvonnassa ja vastuulla.

Hammaslääketieteen opiskelija saa tilapäisesti toimia hammaslääkärin tehtävissä, kun hän on suorittanut hyväksytysti vähintään neljään ensimmäiseen opintovuoteen kuuluvat opinnot.

Muun terveysalan opiskelija saa tilapäisesti toimia laillistetun ammattihenkilön tehtävässä suoritettuaan kaksi kolmasosaa kyseiseen ammattiin johtavista opinnoistaan. Valviran aikaisempaa ohjeistusta terveydenhoitaja-, kätilö- ja ensihoitajaopiskelijoiden oikeudesta tilapäisesti toimia sairaanhoitajan tehtävässä on tarkistettu. Terveydenhoitajaksi, kätilöksi tai ensihoitajaksi opiskeleva voi tilapäisesti toimia sairaanhoitajan tehtävässä suoritettuaan kaksi kolmasosaa sairaanhoitajan koulutukseen kuuluvista opinnoista. Vastaavasti opiskelijalla on oikeus tilapäisesti toimia terveydenhoitajan, kätilön tai ensihoitajan tehtävässä suoritettuaan kaksi kolmasosaa terveydenhoitajan, kätilön tai ensihoitajan koulutukseen kuuluvista opinnoistaan.

Farmasian alalla vaatimuksena ovat yliopiston määräämät perus- ja aine-opinnot ja opintoihin kuuluvan harjoittelun aloitus.

Työnantajan tehtävänä on arvioida, onko opiskelijalla suoritettujen opintojen perusteella riittävät edellytykset kyseessä olevan tehtävän hoitamiseen. Opis-kelija saa toimia vain sen terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävässä, jo-hon hän opiskelee. Esimerkiksi lääketieteen opiskelija ei saa tilapäisesti toimia laillistetun sairaanhoitajan tehtävissä.

Kun opintojen aloittamisesta on kulunut yli kymmenen vuotta, opiskelija ei enää saa toimia terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävissä sijaisena. Lääketieteen lisensiaatin tai hammaslääketieteen lisensiaatin tutkintoon johtavan koulutuksen aloittamisen ajankohta on sen lukukauden alku (1.elokuuta tai 1. tammikuuta), jolloin opiskelija on ilmoittautunut ensimmäisen kerran läsnä olevana opiskelijana lääketieteen lisensiaatin tai hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelmaan aloittaakseen kyseiset opinnot Suomessa tai vastaavaan tutkintoon johtavaan koulutusohjelmaan ulkomailla. Opintojen aloitusajankohdan laskemiseen ei vaikuta se, että opiskelija on saanut dekaanin päätöksellä jatkaa opintojaan esimerkiksi toisesta tai kolmannesta vuosikurssista eteenpäin.

Lääketieteen, hammaslääketieteen ja farmasian koulutusta antavien yliopistojen on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 40 §:n mukaan ilmoitettava Valviralle tiedot asetuksessa säädetyt opinnot suorittaneista lääketieteen, hammaslääketieteen ja farmasian opiskelijoista, jotka saavat tilapäisesti toimia laillistetun ammattihenkilön tehtävissä. Nämä opiskelijat merkitään Valviran ylläpitämään Terhikki-rekisteriin ja lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoille annetaan samalla yksilöintitunnus. Opiskelija saa tiedon yksilöintitunnuksestaan noin kahden viikon kuluessa. Ennen yksilöintitunnuksen saamista opiskelija saa tilapäisesti toimia terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävässä. Tällöin opiskelija merkitsee resepteihin LK, vs. terveyskeskuslääkäri tai vs. sairaalalääkäri.

Touko-kesäkuun vaihteen ruuhkassa yksilöintitunnuksen saaminen saattaa kestää pidempään. Valvira kehottaa opiskelijoita odottamaan Valviran kirjallista ilmoitusta yksilöintitunnuksesta ja välttämään puhelimitse tapahtuvia tiedusteluja.

Lisätietoja antavat:

ylitarkastaja Pirjo Haapa-Laakso puh. 09 7729 2125,
ylitarkastaja Pia Setälä, puh. 09 7729 2152,
ylitarkastaja Sinikka Mettälä-Nurminen puh. 09 7729 2126,
lakimies Mari Laurén puh. 09 7729 2160
 

Ajankohtaista