Luovutettujen sukusolujen ja alkioiden hävittämistä koskeva lainmuutos voimaan heinäkuun alussa

5.6.2009

Luovutettujen sukusolujen ja alkioiden hävittämistä koskeva hedelmöityshoitolain 6 §:n 3 momentti on muutettu 29.5.2009 annetulla lailla (376/2009). Lainmuutos tulee voimaan 1.7.2009. Lainmuutoksen voimaantulon jälkeen luovutettuja sukusoluja ja alkioita voidaan säilyttää enintään 15 vuotta luovutuksen vastaanottamisesta, minkä jälkeen ne on hävitettävä. Alkuperäisen säännöksen mukaan enimmäissäilytysaika oli 10 vuotta. Hedelmöityshoitolain 7 §:n mukaan sukusoluja ja alkioita voidaan hävittämisen sijasta käyttää muuhun luvalliseen tarkoitukseen, jos siihen on saatu niiden henkilöiden suostumus, joiden sukusoluista on kysymys.

Hedelmöityshoitolain 6 §:n 3 momentin muuttamisen tarkoituksena oli saattaa hedelmöityshoitolaissa ja lääketieteellisestä tutkimuksesta annetussa laissa säädetyt alkioiden säilytysajat samanpituisiksi.

Lainmuutos toteutettiin rikoslain 22 luvun uudistamisen yhteydessä. Rikoslain 22 lukuun sijoitettiin laitonta raskauden keskeyttämistä koskevat rangaistussäännökset, jotka korvasivat luvun vanhentuneet säännökset sikiönlähdettämisestä. Samalla lukuun koottiin hedelmöityshoitolaissa ja lääketieteellisestä tutkimuksesta annetussa laissa olevat vankeusuhkaiset rangaistussäännökset.

Säädökset

Laki hedelmöityshoidoista annetun lain muuttamisesta (376/2009)
http://www.finlex.fi/fi/laki/kokoelma/2009/20090061.pdf

Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999) 13 § 3 mom.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990488

Lisätiedot

Lakimies Riitta Burrell
Puh. (09) 7729 2183

Lääkintöneuvos Pirjo Pennanen
Puh. (09) 7729 2121
 

Ajankohtaista