Olet nyt: Valvira.fi / Tietopankki / Kannanotot
Kunnan järjestämisvastuu säilyy myös ostopalveluita käytettäessä ja palveluseteleillä hankituissa palveluissa
3.5.2010
Valvirassa on ollut useita hoitoon pääsyä koskevia kantelu- ja lausuntoasioita, joita käsitellessään Valvira ei ole saanut hoidosta järjestämisvastuussa olevalta kunnalta tai kuntayhtymältä selvitystä hoidon toteutumisesta, mikäli hoito on päätetty ostaa muualta.
Valvira toteaa, että kunta voi järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kuuluvat tehtävät itse tai hankkimalla palveluja valtiolta, toiselta kunnalta, kuntayhtymältä tai muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta taikka antamalla palvelun käyttäjälle palvelusetelin. Valvira korostaa kuitenkin, että kunta tai kuntayhtymä vastaa myös ostopalveluna tai palvelusetelillä hankitun hoidon toteutumisesta ja laadusta, eikä se voi siirtää järjestämisvastuutaan toiselle palveluntuottajalle. Kunta tai kuntayhtymä vastaa myös siitä, että ostopalveluna ja palveluseteliä käyttämällä hankittu hoito järjestetään kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolaissa säädetyissä enimmäisajoissa. Lisäksi ostopalveluna tai palvelusetelillä järjestettyjen palveluiden tulee vastata laadultaan sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta.
Lisätietoja asiasta antaa lakimies Kirsi Liukkonen, puh. 09-7729 2111, kirsi.liukkonen@valvira.fi
Kannanotot
- Palveluasunnoissa asuvien pitkäaikaissairaiden henkilöiden asianmukaisesta hoidosta huolehdittava
3.2.2012 - Potilaan tai sosiaalihuollon asiakkaan tekemään muistutukseen on annettava perusteltu, kirjallinen ratkaisu
4.11.2011 - Valvira edellyttää, että potilaiden kivunhoito on kunnossa
4.10.2011 - E-reseptin käyttöönotto terveyskeskusten suun terveydenhuollossa
27.6.2011 - Valvira kannustaa käyttämään leikkaussalien tarkistuslistaa (check-list)
22.3.2011 - Milloin työnantajan pitää ilmoittaa terveydenhuollon ammattihenkilöstä valvontaviranomaisille?
17.3.2011 - Kunnan järjestämisvastuu säilyy myös ostopalveluita käytettäessä ja palveluseteleillä hankituissa palveluissa
3.5.2010 - Osaproteesia tarvitsevan potilaan hoito
20.4.2010 - Keskussairaaloissa oltava ympärivuorokautinen valmius hätäkeisarinleikkauksiin
1.10.2009 - Päivystyspuhelimessa ei saa käyttää vastaajatoimintoa
29.9.2009 - Silmälasimääräykset sairaalan silmätautien poliklinikalla
11.8.2009 - Vatsakipupotilaan kipuja lievitettävä jo ennen tutkimusta
2.4.2009 - Kuolleen potilaan potilasasiakirjatietoja voidaan luovuttaa omaisille vain tietyin edellytyksin
20.3.2009 - Vanhainkodin huolehdittava influenssarokotuksista
20.3.2009 - Perusterveydenhuollon lisäkoulutusvaihetta suorittavan lääkärin oikeus määrätä lääkettä
17.2.2009 - Kamerapuhelimen käyttö mielenterveyden hoitoyksikössä
23.6.2008 - Lääkärin esteellisyys hänen toimiessaan sekä julkisella että yksityisellä sektorilla
2.6.2008 - Syöpäpotilaiden hoito geeniterapialla
23.5.2008 - Potilaan ohjaaminen hoitoon, kun hammaslääkäri epäilee hänen tarvitsevan psykiatrista hoitoa
23.5.2008 - Liikkumista rajoittavien turvallisuusvälineiden käytöstä vanhuspotilailla tehtävä joka kerran yksilöity päätös
10.4.2008 - Oppilaan lääkehoito koulupäivän aikana ensisijaisesti kouluterveydenhuollon tehtävä
30.11.2007 - Hammaslääkäri ei saa kieltäytyä hoitamasta HIV-tartunnan saanutta potilasta
8.10.2007 - Metotreksaatin käyttöön liittyvä vaara
12.9.2007 - Turvallisuusriski geriatrisen tuolin käytössä
28.5.2007 - Kiireellisten suun terveydenhuoltopalvelujen järjestäminen
31.12.2006



