Olet nyt: Valvira.fi / Ohjaus ja valvonta / Tupakka
Tupakka
Tupakkalaissa säädetään toimenpiteistä, joilla ehkäistään tupakkatuotteiden käytön aloittamista, edistetään niiden käytön lopettamista ja suojellaan väestöä tupakansavulle altistumiselta.
Lain tavoitteena on ihmisille myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien tupakkatuotteiden käytön loppuminen.
Valvira valvoo tupakkatuotteiden mainontakiellon noudattamista yhdessä kuntien kanssa. Se valvoo myös tupakkatuotteiden myyntiä muun muassa niiltä osin kuin se koskee tupakkatuotteiden koostumusta, laadunvalvontaa ja pakkausmerkintöjä.
Valvira seuraa mainonnan ja muun myynninedistämistoiminnan kehittymistä sekä vaikutuksia ja antaa tarvittaessa tulkintaohjeita yleisten toimintaperiaatteiden ja yhtenäisen valvontakäytännön aikaansaamiseksi koko maassa.
Työsuojeluviranomaiset valvovat tupakkalain noudattamista työpaikoilla.
Poliisi valvoo tupakkalainsäädännön toteutumista julkisissa yleisötilaisuuksissa, ja tulli valvoo tupakkatuotteiden maahantuontia.
Tupakka-asioita käsittelevien henkilöiden yhteystiedot Valvirassa
Puhelinaika tupakkalakiin liittyvissä kysymyksissä on joka arkipäivä kello 13 eteenpäin virka-ajan päättymiseen asti.
Valviran puhelinvaihde: (09) 772 920
Tupakkalakiin koskevia kysymyksiä voi lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen tupakka@valvira.fi tai suoraan asiantuntijoille sähköpostiosoitemuotoa etunimi.sukunimi@valvira.fi käyttäen.
| Tupakointikiellot ja -rajoitukset, ainesosat, valvontaohjelma, myyntilupa-asiat |
Ylitarkastaja Reetta Honkanen |
| Ainesosat, haitta-aineet, tuotevalvonta, paloturvallisuus |
Ylitarkastaja Satu Räsänen |
| Mainonta, markkinointi |
Lakimies Laura Terho |
| Mainonta, markkinointi |
Lakimies Elisa Holopainen |
| Asuntojen tupakansavu, parveketupakointi |
Ylitarkastaja Pertti Metiäinen |



