Bentsodiatsepiinien määrääminen

Bentsodiatsepiinit ovat lääkkeitä, joita lääkärin määräyksestä voidaan käyttää erityisesti ahdistuneisuuden, jännittyneisyyden, pelkotilojen ja unettomuuden hoidossa silloin, kun lääkehoito on perusteltua. Bentsodiatsepiineja ovat mm. diatsepaami, oksatsepaami, alpratsolaami, tematsepaami, klooridiatsepoksidi, klobatsaami, klonatsepaami ja nitratsepaami. Eräät unilääkkeet (mm. tsopikloni, tsolpideemi, tsaleploni) ovat bentsodiatsepiineja muistuttavia, bentsodiatsepiinien tavoin vaikuttavia lääkkeitä.

Muilla nykyisillä lääkkeillä kuin bentsodiatsepiineilla ei ole yhtä nopeaa ahdistuneisuutta vähentävää vaikutusta ilman välittömiä haittavaikutuksia. Bentsodiatsepiinit ja niiden tavoin vaikuttavat unilääkkeet voivat kuitenkin aiheuttaa vakavan fyysisen ja/tai psyykkisen riippuvuuden ja väärinkäytön vaaran. Ainakin suurina annoksina ne voivat heikentävää potilaan muistitoimintoja, ja varsinkin ikääntyneille potilaille ne voivat lisätä kaatumisvaaraa. Bentsodiatsepiinit voivat aiheuttaa päiväsaikaista väsymystä ja mm. heikentää ajokykyä. Bentsodiatsepiinien ja alkoholin yhtäaikaisella käytöllä voi olla erittäin vaarallisia haittavaikutuksia. Lääkärin pitäisi määrätä näitä lääkkeitä vain tarkan harkinnan perusteella. Jos ahdistuneisuushäiriöstä tai masennustilasta kärsivä potilas tarvitsee pitkäaikaista lääkitystä, on harkittava muiden lääkeryhmien tarpeenmukaista käyttöä.

Bentsodiatsepiinihoidon ja unilääkityksen pitäisi olla mahdollisimman lyhytkestoista ja kestää pääsääntöisesti korkeintaan 4 -12 viikkoa. Tähän aikaan sisältyy myös lääkehoidon asteittainen lopettaminen. Suurimmalle osalle potilaista, joille määrätään bentsodiatsepiineja, ei kehity lääkeriippuvuutta. Koska näitä lääkkeitä saavia potilaita on varsin paljon, riippuvuus- ja väärinkäyttöongelma on kuitenkin hyvin suuri. Bentsodiatsepiineja voidaan käyttää päihtymistarkoituksessa, ja niitä kulkeutuu katukauppaan. Riippuvuuden kehittymisen riski kasvaa annoksen suurentuessa ja hoitoajan pitkittyessä. Fyysisen riippuvuuden kehityttyä hoidon äkillinen keskeyttäminen aiheuttaa vieroitusoireita ja voi myös ohimenevästi pahentaa ahdistuneisuutta, jännittyneisyyttä ja unettomuutta. Vieroitusoireisiin voi kuulua jopa tajunnanhäiriöitä tai tajuttomuus-kouristuskohtauksia. Tämän vuoksi annostusta on säännöllisen käytön jälkeen pienennettävä vähitellen.

Bentsodiatsepiinit ja niiden tavoin vaikuttavat unilääkkeet soveltuvat siis väärinkäyttöön, ja lääkärin on niitä määrätessään otettava huomioon sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä. Asetuksessa todetaan, että väärinkäyttöön soveltuvan lääkkeen määräämisessä on noudatettava erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Lääkkeen määrääjän pitää seurata, mikäli mahdollista, lääkkeen todellista käyttöä lääkeriippuvuuden kehittymisen ehkäisemiseksi. Lääkeriippuvuutta sairastavan sekä sellaisen potilaan, jolla on perusteltua epäillä lääkeriippuvuutta, hoito on mahdollisuuksien mukaan keskitettävä yhdelle lääkärille. Hoidon toteuttamisessa on tarvittaessa käytettävä hyväksi ns. apteekkisopimusta. Potilaalle ei saa määrätä ensimmäisellä vastaanottokäynnillä väärinkäyttöön soveltuvia lääkkeitä, ellei lääkkeen määrääjä totea lääkitystä välttämättömäksi. Ensiapuluonteiset lääkemääräykset on rajoitettava pieniksi.

Ahdistuneisuutta, jännittyneisyyttä ja unettomuutta voidaan hoitaa nykytiedon mukaan ilman merkittävää vaaraa varsinaisesta riippuvuudesta tai annosten kasvusta masennuslääkkeillä (antidepressiivisillä lääkkeillä), jotka ovat usein tehokkaita myös pitkäaikaisten ahdistuneisuushäiriöiden, kuten sosiaalisen jännittyneisyyden tai paniikkihäiriön hoidossa. Ahdistuneisuushäiriöiden pitkäaikaisessa lääkehoidossa tulisi ensisijaisesti käyttää antidepressiivistä lääkettä siitä riippumatta, onko potilas myös masentunut. Pitkäaikaista ja varsinkin suuriannoksista bentsodiatsepiinihoitoa pitäisi käyttää vain, jos masennuslääkehoidolla ei saavuteta toivottua tulosta, tai jos masennuslääkehoitoa ei sen haittavaikutusten vuoksi voida käyttää. Psykoterapian tai muiden psykososiaalisten hoitomuotojen avulla voidaan usein edistää asianmukaista lääkehoitoa, ja näin potilasta voidaan tukea luopumaan epätarkoituksenmukaisista lääkkeistä.

Vaikka bentsodiatsepiineja ei nykyisen hoitokäytännön mukaan suositella käytettäväksi pitkäaikaisesti ja suuria määriä, tällainen käyttö voi yksittäistapauksessa olla lääketieteellisesti perusteltua. Joillakin potilailla vaikeat ahdistuneisuusoireet jatkuvat vuosikausia, ja he tarvitsevat fyysisen riippuvuuden kehittymisestä huolimatta pitkäaikaista ja säännöllistä lääkehoitoa. Kaikilla potilailla bentsodiatsepiineja ei voida vaihtaa sellaisiin lääkkeisiin, jotka eivät aiheuta riippuvuutta.

Harkittaessa pitkäaikaisen bentsodiatsepiinilääkityksen tarvetta on punnittava tarkasti lääkehoidon hyötyjä ja haittoja, muiden hoitomuotojen mahdollisuutta, sekä muita asian arvioimiseen vaikuttavia seikkoja. Näille potilaille pitäisi tehdä konkreettinen hoitosuunnitelma lääkehoidon tavoitteista ja bentsodiatsepiinien käytöstä tulevaisuudessa: yritetäänkö potilas vieroittaa bentsodiatsepiinien käytöstä, tai ainakin saada hänet vähentämään niiden käyttöä, vai todetaanko potilaan kuuluvan siihen joukkoon, jonka on perusteltua jatkaa pitkäaikaista, jopa suuriannoksista lääkitystä. Tällaisten potilaiden pitää olla tiiviissä asianmukaisessa hoidossa.

Valvira korostaa, että lääkkeiden määräämisestä ja sen aiheista, lääkehoidon suunnitelmasta ja sen valinnan perustana olevista seikoista on tehtävä asianmukaiset potilasasiakirjamerkinnät.

Lisätietoja:

Lääkintöneuvos, ryhmäpäällikkö Markus Henriksson, puh. 0295 209 401

Ylilääkäri Arja Tuunainen, puh. 0295 209 437