Bentsodiatsepiinien määrääminen

Bentsodiatsepiinit ovat lääkkeitä, joita lääkärin määräyksestä voidaan käyttää erityisesti ahdistuneisuuden, jännittyneisyyden, pelkotilojen ja unettomuuden hoidossa silloin, kun lääkehoito on perusteltua. Bentsodiatsepiineja ovat mm. diatsepaami, oksatsepaami, alpratsolaami, tematsepaami, klooridiatsepoksidi, klobatsaami, klonatsepaami ja nitratsepaami. Eräät unilääkkeet (mm. tsopikloni, tsolpideemi, tsaleploni) ovat bentsodiatsepiineja muistuttavia, bentsodiatsepiinien tavoin vaikuttavia lääkkeitä.
Muilla nykyisillä lääkkeillä kuin bentsodiatsepiineillä ei ole yhtä nopeaa ahdistuneisuutta vähentävää vaikutusta ilman välittömiä haittavaikutuksia. Bentsodiatsepiinit ja niiden tavoin vaikuttavat unilääkkeet voivat kuitenkin aiheuttaa vakavan fyysisen ja/tai psyykkisen riippuvuuden ja väärinkäytön vaaran. Ainakin suurina annoksina ne voivat heikentävää potilaan muistitoimintoja, ja varsinkin ikääntyneille potilaille ne voivat lisätä kaatumisvaaraa. Bentsodiatsepiinit voivat aiheuttaa päiväsaikaista väsymystä ja mm. heikentää autolla-ajokykyä. Bentsodiatsepiinien ja alkoholin yhtäaikaisella käytöllä voi olla erittäin vaarallisia haittavaikutuksia. Lääkärin tulisi määrätä näitä lääkkeitä vain tarkan harkinnan perusteella. Jos ahdistuneisuushäiriöstä tai masennustilasta kärsivä potilas tarvitsee pitkäaikaista lääkitystä, on harkittava muiden lääkeryhmien tarpeenmukaista käyttöä.

Bentsodiatsepiinihoidon ja unilääkityksen tulisi olla mahdollisimman lyhytkestoista ja kestää pääsääntöisesti korkeintaan 4 -12 viikkoa. Tähän aikaan sisältyy myös lääkehoidon asteittainen lopettaminen. Suurimmalle osalle potilaista, joille määrätään bentsodiatsepiineja, ei kehity lääkeriippuvuutta. Koska näitä lääkkeitä saavia potilaita on varsin paljon, riippuvuus- ja väärinkäyttöongelma on kuitenkin varsin suuri. Bentsodiatsepiineja voidaan käyttää päihtymistarkoituksessa, ja niitä kulkeutuu katukauppaan. Riippuvuuden kehittymisen riski kasvaa annoksen suurentuessa ja hoitoajan pitkittyessä. Fyysisen riippuvuuden kehityttyä hoidon äkillinen keskeyttäminen aiheuttaa vieroitusoireita ja voi myös ohimenevästi pahentaa ahdistuneisuutta, jännittyneisyyttä ja unettomuutta. Vieroitusoireisiin voi kuulua jopa tajunnanhäiriö-kouristuskohtauksia. Tämän vuoksi annostusta on säännöllisen käytön jälkeen pienennettävä vähitellen.

Bentsodiatsepiineja ja niiden tavoin vaikuttavat unilääkkeet siis soveltuvat väärinkäyttöön, ja lääkärin on niitä määrätessään otettava huomioon sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä. Asetuksessa todetaan, että väärinkäyttöön soveltuvan lääkkeen määräämisessä on noudatettava erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Lääkkeen määrääjän pitää seurata, mikäli mahdollista, lääkkeen todellista käyttöä lääkeriippuvuuden kehittymisen ehkäisemiseksi. Lääkeriippuvuutta sairastavan potilaan hoito on mahdollisuuksien mukaan keskitettävä yhdelle lääkärille. Hoidon toteuttamisessa on tarvittaessa käytettävä hyväksi ns. apteekkisopimusta. Potilaalle ei saa määrätä ensimmäisellä vastaanottokäynnillä väärinkäyttöön soveltuvia lääkkeitä, ellei lääkkeen määrääjä totea lääkitystä välttämättömäksi. Ensiapuluonteiset lääkemääräykset on rajoitettava pieniksi.

Ahdistuneisuutta, jännittyneisyyttä ja unettomuutta voidaan hoitaa nykytiedon mukaan ilman merkittävää vaaraa varsinaisesta riippuvuudesta tai annosten kasvusta masennuslääkkeillä (antidepressiivisillä lääkkeillä), jotka ovat usein tehokkaita myös pitkäaikaisten ahdistuneisuushäiriöiden, kuten sosiaalisen jännittyneisyyden tai paniikkihäiriön hoidossa. Ahdistuneisuushäiriöiden pitkäaikaisessa lääkehoidossa tulisi ensisijaisesti käyttää antidepressiivistä lääkettä siitä riippumatta, onko potilas myös masentunut. Pitkäaikaista ja varsinkin suuriannoksista bentsodiatsepiinihoitoa tulisi käyttää vain, jos systemaattisella masennuslääkehoidolla ei saavuteta toivottua tulosta, tai jos masennuslääkehoitoa ei sen haittavaikutusten vuoksi voida käyttää. Psykoterapian tai muiden psykososiaalisten hoitomuotojen avulla voidaan usein edistää asianmukaista lääkehoitoa, ja tukea potilasta luopumaan epätarkoituksenmukaisista lääkkeistä.

Vaikka bentsodiatsepiineja ei nykyisen hoitokäytännön mukaan suositella käytettäväksi pitkäaikaisesti ja suuria määriä, tällainen käyttö voi yksittäistapauksessa olla lääketieteellisesti perusteltua. Joillakin potilailla vaikeat ahdistuneisuusoireet jatkuvat vuosikausia, ja he tarvitsevat fyysisen riippuvuuden kehittymisestä huolimatta pitkäaikaista ja säännöllistä lääkehoitoa. Kaikilla potilailla bentsodiatsepiineja ei voida vaihtaa sellaisiin lääkkeisiin, jotka eivät aiheuta riippuvuutta.

Harkittaessa pitkäaikaisen bentsodiatsepiinilääkityksen tarvetta, on punnittava tarkasti lääkehoidon hyödyt ja haitat, muiden hoitomuotojen mahdollisuus, sekä muut asian arvioimiseen vaikuttavat seikat. Näiden potilaiden kohdalla tulisi tehdä konkreettinen hoitosuunnitelma lääkehoidon tavoitteista ja bentsodiatsepiinien käytöstä tulevaisuudessa: yritetäänkö potilas vieroittaa bentsodiatsepiinien käytöstä, tai ainakin saada hänet vähentämään niiden käyttöä, vai todetaanko potilaan kuuluvan siihen joukkoon, jonka on perusteltua jatkaa pitkäaikaista, jopa suuriannoksista lääkitystä.

Valvira korostaa, että lääkkeiden määräämisestä ja sen aiheista, lääkehoidon suunnitelmasta ja sen valinnan perustana olevista seikoista on tehtävä asianmukaiset potilasasiakirjamerkinnät.