Kantelu

Potilaalla tai hänen omaisellaan on oikeus kannella, jos hän on tyytymätön terveydenhuollossa saatuun hoitoon tai kohteluun. Ennen kantelun tekemistä kannattaa kuitenkin harkita myös muita, usein nopeampia ja tehokkaampia keinoja, joilla asia voitaisiin selvittää ja ratkaista. 

Yritä selvittää asia jo hoitopaikassa

Avoimella keskustelulla hoitoa antaneen henkilön tai hänen esimiehensä kanssa  voidaan usein selvittää mahdolliset väärinkäsitykset potilaan ja hänen hoitajiensa välillä sekä korjata hoidossa tapahtuneet virheet tai puutteet saman tien.

Harkitse muistutuksen tekemistä

Jos hoitopaikassa käydyistä keskusteluista ei ole apua, potilas tai hänen omaisensa voi tehdä kirjallisen muistutuksen hoitopaikan johtajalle. Muistutus on laissa säädetty menettelytapa, ja johtajan on selvitettävä muistutuksessa kerrottu asia alaistensa kanssa sekä  vastattava muistutuksen tekijälle kohtuullisessa ajassa, noin kuukauden sisällä.

Kantelu tehdään aluehallintovirastoon tai Valviraan

Terveydenhuoltoa koskeva kantelu tehdään joko aluehallintovirastoon (aikaisemmin lääninhallitus) tai Valviraan vapaamuotoisesti tai kantelulomakkeella. Kantelun voi tehdä, vaikka olisi jo tehnyt hoidostaan muistutuksen hoitopaikkaan tai potilasvahinkoepäilyn vuoksi tehnyt hakemuksen Potilasvakuutuskeskukselle (www.pvk.fi). Kantelua ei yleensä tutkita, jos tapahtumista on aikaa yli viisi vuotta.

Kantelu tehdään Valviraan silloin, kun hoitovirhe-epäily koskee hoidossa menehtyneen tai vaikeasti vammautuneen potilaan hoitoa.  Muut hoitoa koskevat kantelut tehdään siihen aluehallintovirastoon (www.avi.fi), jonka alueella potilas on ollut hoidettavana.

Tarvittaessa viranomaiset siirtävät kantelut sovitun työnjaon mukaisesti asianmukaiseen käsittelypaikkaan. Siirrosta ilmoitetaan kantelijalle.

Potilasasiamies valvoo potilaan etua

Jokaisella hoitopaikalla pitää olla nimettynä potilasasiamies, jonka tehtävänä on valvoa potilaiden etua. Potilasasiamies voi neuvoa ja auttaa asioiden selvittämisessä hoitopaikassa tai avustaa potilasvahinkoilmoituksen, muistutuksen tai kantelun tekemisessä.

Potilasasiamies ei ota kantaa potilaan taudinmääritykseen tai hoidon sisältöön. 

Potilasasiamiehen yhteystiedot saa hoitopaikasta ja useimmiten myös hoitoa antaneen terveydenhuollon yksikön, esimerkiksi sairaalan, internetsivuilta.

Katso myös: Kantelun seuraamukset

Säädökset

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä
www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940559